Miten yksinhuoltajaksi jäämisen surusta pääsee ikinä yli???

Olen ollut yhteishuoltaja kohta 8 v, ja edelleenkin perheen eheyden menettäminen kalvaa minua lähes viikottain. Sitten kun puhun järkeä itselleni, niin kalvaminen ei mene suhteettoman isoksi.



Eli ei siitä pääse yli, mutta sen kanssa oppii elämään.



Sinun tilannettasi kun katsoo, niin mitenpä sinä olisit voinut toimia toisinkaan. Tiedät vuorenvarmasti tehneesi oikeat ratkaisut. Eihän se sitä kipua tietenkään sen helpommaksi ehkä tee, mutta kuitenkin.



Omalla kohdallani päässäni iso pyörä jauhaa että "teinkö oikein, olisihan ollut vaihtoehto pysyä yhdessä". Tosin en itse tehnyt eropäätöstä, vaan lasteni isä, joten siinä mielessä minullakin pyörän pyörittäminen on ihan tyhjää.



Se epäonnistuminen on juuri se kipein asia avioerossa. Mutta nostetaan hännät pystyyn, me molemmat. Ei me yksin sitä liittoa ryssitty. Ja lapsillamme on nyt taatusti parempi olla, etenkin sinulla kun lapset olisivat vaarassa.



Oletko käynyt terapiassa? Jos et, suosittelen lämpimästi.

yhärinä on paljon helpompaa ja mukavampaa kuin parisuhteessa. Ihan tosi: arki sujuu näppärästi, ei tarvitse kinata vanhemmuusvuoroista, kotitöistä tai parisuhdeasioista, pystyy paljon rennommin tekemään sekä pakolliset kotityöt että kivat hommat lasten kanssa yhdessä.



Jos teillä on jonkinkaanlainen tapaamisoikeus- tai "yhteishuoltajuus"-sopimus, saat myös ihan omaa aikaa, mihin totuttelu tietty vie aikansa, mutta loppujen lopuksi tulet huomaamaan, että olet tyytyväisempi kuin parisuhteessa, tai ainakin paremmassa asemassa kuin totaaliyhärit.

Mutta en itse löytänyt muuta tietä kuin sen että puudutin itseni kieltäydyin tunteista. En osaa paremmin selittää mutta kun ja jos (oma tilanteeni pahempi kuin sinun)kohtalo tai mikä lie lyö yli eli joudut kohtaamaan kohtuuttoman suuren taakan joko fyysisesti tai henkisesti on sinun pakko kieltäytyä tuntemasta ja alkaa elää koneen lailla. elämä on kohtuuton ja armoton minkä voisit?

Olen myös etsinyt vertaistukea netistä, törmäten enimmäkseen ihan kauheisiin yksinhuoltajia leimaaviin keskusteluihin ja tullut niistä entistä masentuneemmaksi, eikä vähiten tällä palstalla. Minun on vaikea ymmärtää sitä että jotkut uskovat koko elämän hallitsemisen olevan oikeasti ennalta mahdollista. Olen välillä tosi syvällä synkkyydessä mutta lasten kautta koen iloa ja toivoa tulevaisuudesta. ap

eronneena epäonnistunut. Jo ihan senkin takia, että hirveän suuri määrä ihmisiä on itse eronnut. Ja minä esim. kadehdin yli kaiken yhtä tuntemaani naista, joka erosi ja elää lastensa kanssa todella nätissä pienessä talossa. Olen oikeasti niin kade!! Nimimerkillä huonossa liiitossa.

Ei ole normaalia eikä hyväksi itkeä joka päivä kolme vuotta vanhaa asiaa, jolle et voi enää mitään.



Lisäksi: Kattelepa itselles uusi mies, se kummasti piristää.

yhärinä on paljon helpompaa ja mukavampaa kuin parisuhteessa. Ihan tosi: arki sujuu näppärästi, ei tarvitse kinata vanhemmuusvuoroista, kotitöistä tai parisuhdeasioista, pystyy paljon rennommin tekemään sekä pakolliset kotityöt että kivat hommat lasten kanssa yhdessä.

Jos teillä on jonkinkaanlainen tapaamisoikeus- tai "yhteishuoltajuus"-sopimus, saat myös ihan omaa aikaa, mihin totuttelu tietty vie aikansa, mutta loppujen lopuksi tulet huomaamaan, että olet tyytyväisempi kuin parisuhteessa, tai ainakin paremmassa asemassa kuin totaaliyhärit.

eikä nykyisessä terveystilanteessaan kykeneväinen vuorovaikutukseen lastensa kanssa. Vielä muutama vuosi sitten hän oli reipas, fiksu ja toimelias perheenisä. Enää mikään ei muistuta siitä ihmisestä. ap

Lisäksi: Kattelepa itselles uusi mies, se kummasti piristää.

Eron jälkeen en ole ollut missään tekemisissä miesten kanssa. En halua tutustua miehiin jos miehet suhtautuvat oikeasti yksinhuoltajiin siten kuin netin keskustelupalstoilla. ap

Lisäksi: Kattelepa itselles uusi mies, se kummasti piristää.

Eron jälkeen en ole ollut missään tekemisissä miesten kanssa. En halua tutustua miehiin jos miehet suhtautuvat oikeasti yksinhuoltajiin siten kuin netin keskustelupalstoilla. ap

Ne ei kaikki suhtaudu noin. Esim. mulla on ihana mies, vaikka mulla oli jo kaksi lasta valmiina.

Oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin Fisherin jälleenrakennus seminaari? Suosittelen, että tutustus tähän tukimuotoon, sillä uskoisin siitä olevan apua sinulle ja perheellesi. Lisätietoja toiminnasta löydät netistäkin mutta lyhyesti kyseessä on eräänlainen eroryhmä, jossa eroa käsitellään ryhmässä 10 kerran kokoontumisissa ja tavoitteena on pikemminkin synnyttää oppimisprosessi asian käsittelemiseksi kuin terapoida. Nimensä mukaisesti jälleenrakennus seminaari auttaa sinua eheytymään ja toipumaan erosta nopeammin ja tämä kyllä todellakin toimii! Fisher ryhmiä ei aina joka paikkakunnalla löydy, mutta jos ryhmä kokoontuu inhimillisen matkan päässä, suosittelen sitä sinulle ehdottomasti! Ainakin isoimmissa kaupungeissa ryhmiä löytyy ja jos nyt äkkiä muistelen niin niitä on Helsingissä, Turussa, Porissa ja Jyväskylässä ja varmasti muuallakin ainakin aika ajoin.

Voimia ja jaksamista sinulle!

On aivan kohtuutonta arvostella sinua yhtään mistään sen lisäksi että huolehdit kodista ja lasten arjesta. En voi muuta kuin rukoilla voimia sinulle ja ennenkaikkea sisua unohda kaikkinainen syyllisyys ja nauti aina kun pieninkin vapaa hetki siihen koittaa =)

Olen myös etsinyt vertaistukea netistä, törmäten enimmäkseen ihan kauheisiin yksinhuoltajia leimaaviin keskusteluihin ja tullut niistä entistä masentuneemmaksi, eikä vähiten tällä palstalla. Minun on vaikea ymmärtää sitä että jotkut uskovat koko elämän hallitsemisen olevan oikeasti ennalta mahdollista. Olen välillä tosi syvällä synkkyydessä mutta lasten kautta koen iloa ja toivoa tulevaisuudesta. ap

totaaliyh ja luojan kiitos, löysin tämän palstan vasta kun olin naimisissa nykyisen mieheni kanssa. Olen siitä huolimatta vähintäänkin viisi miljoonaa kertaa pahoittanut mieleni muiden yksinhuoltajien takia, koska tämän palstan keskustelut ovat kaikkea muuta kuin kivoja. Mutta ajattelen sillä tavoin, että tämän palstan mielipiteet ovat vain murkun paskaa (anteeksi kielenkäyttöni). Se ei edusta kaiken kansan mielipidettä.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että suurin osa kuitenkin nostaisi hattua yksihuoltajille, koska he joutuvat kuitenkin kantamaan suurimman vastuun arjesta ja lapsista. Ehkäpä moni tälläkin palstalla, jotka haukkuvat yksinhuoltajia, pelkäävät itse päätyvänsä samaan tilanteeseen, koska se on aina mahdollista.

ja ihan samalla tavalla te olette vieläkin perhe. Vähän niin kuin minä ja poikani oltiin perhe, kaksin. Nyt perheeseen on sittemmin tullut kaksi muutakin, tyttäreni ja mieheni. Ja ihan samanlainen perhe ollaan =)

Hankala tosiaan mitenkään neuvoa tms. kun en ole samanlaisessa tilanteessa ollut kuin sinä, ap. Kovasti kuitenkin tsemppiä parempaan huomiseen =)

Lisäksi: Kattelepa itselles uusi mies, se kummasti piristää.

Eron jälkeen en ole ollut missään tekemisissä miesten kanssa. En halua tutustua miehiin jos miehet suhtautuvat oikeasti yksinhuoltajiin siten kuin netin keskustelupalstoilla. ap

Ymmärrän ettet pysty nyt. Toivottavasti saat kuitenkin asioita työstettyä niin paljon, että jonain päivänä pystyt. Kumppanuus tuo kuitenkin onnea elämään.

Enpä usko, että yksinhuoltajiin suhtaudutaan siten kuin netin keskustelupalstojen perusteella annetaan ymmärtää. En tosin tiedä, minkälainen käsitys sinulla on.

Itselläni on se asenne, että en etsi lapselleni isää, enkä elättäjää talouteeni, ja sillä asenteella on ollut oikein hyvä edetä. On muistettava, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Kilttejä, ihania, suloisia miehiä on maailma täynnä. Ja osa heistäkin yksinhuoltajia.

Mutta niistä menneisyyden traumoista pitää ensin päästä eroon.

ihanaa että sain pelkästään asiallisia vastauksia vuodatukseeni. Taidan yrittää osallistua tuollaiseen Fischer-vertaistukiryhmään. Parisuhteeseen en ole vielä valmis, mutta yritän kypsytellä sitäkin asiaa. Miehiin on vaikeaa tutustua, koska mieheni oli väkivaltainen avioliittomme loppuaikana, mutta silloin hän tosiaakaan ei enää ollut oma itsensä. Kiitos teille kannustavista neuvoistanne! ap

vaikuttaa lehtihaastattelujen perustella hyvältä tsemppikirjalta yksinhuoltajille. Kirjaan on joko haastateltu ja kerätty kirjoituksia yksinhuoltajilta, en nyt muista kumpaa...



Voimia sinulla. Olen yksinhuoltajaäidin tytär - ja ihan ihminen minustakin tuli, vaikka isä oli monta vuotta poissa elämästäni.

Se ottaa aikansa. Itsellä vei viisi vuotta hyväksyä oma ero, joka oli miehen tahto. Kun tietää itse tehneensä parhaansa, se riittää.

Nyt sinne eroryhmään ja terapiaan vielä lisäksi!!! Jos itkeskelet vielä neljän vuoden jälkeenkin päivittäin niin tarvitset apua! Onko sinulla apua arjessa? Isovanhempia tai ystäviä, jotka ottaisivat lapsia välillä?

Minä en ole eronnut, mutten todellakaan pidä yh-vanhempia säälittävinä luusereina! Kyllä elämä voi olla hyvää ja onnellista lapsillekin yhden vanhemman kanssa. Tunnen yhden naisen kasvattamia miehiä kolme; kaikki fiksuja ja hyvin menee!

se yli pääseminen.Jospa vaikka yrittäisit järkeistää asian ja miettiä asiaa niin et luultavammin pelastit lapsesi huonolta lapsuudelta joka niillä olisi ollut edessä jos olisit jatkanut liitossa.Mä olin itse yh:nä reilut 8.v ja en kyllä osaanut ajatella et olisin jotenkin huonompi kuin muut tai että lapseni jäisivät mistään paitsi.Jos joku niin ajatteli niin ongelma oli silloin hänen ei minun.Kukaan muu ei voi toisen elämää arvostella eikä varsinkaan siitä puhua jos ei ole itse elänyt samanlaisessa tilanteessa...Tällä hetkellä olen avoliitossa ja erittäin onnellinen.

Ajattele, että sinun kohdallesi on tullut oppia elämään näin. Etsi siitä hyvät puolet. Pohdi, mistä olet kiitollinen. Hyvästele miehesi lopullisesti. Kuvittele mielessäsi teidän välillenne side ja NAPS leikkaa se irti. Puhu itseksesi, kirjoita hänelle kirje ja polta se. Luovuta. Ole onnellinen, että selvisitte ja kenellekään ei käynyt pahemmin.



Itke, huuda, raivoa, mene metsään ja päästä kaikki tuska ulos. Hakkaa tyynyä. Mene nurkkaan, käperry ja itke. Vuokraa kaikki nyyhkyleffat ja itke surusi ulos.



Älä pidättele.



Kun olet tehnyt tämän, varaa itsellesi aikaa johonkin mukavaan joka päivä. Pieniin ilonaiheisiin. Onnittele itseäsi, pidä itsestäsi huolta ja helli itseäsi. Kun rakastat itseäsi, elämääsi tulee uusi rakkaus.



Halaus. Tämä on sinun oppiläksysi. Muista, että olemme täällä oppiaksemme.

Jos teillä on jonkinkaanlainen tapaamisoikeus- tai "yhteishuoltajuus"-sopimus, saat myös ihan omaa aikaa, mihin totuttelu tietty vie aikansa, mutta loppujen lopuksi tulet huomaamaan, että olet tyytyväisempi kuin parisuhteessa, tai ainakin paremmassa asemassa kuin totaaliyhärit.

Tuskin on yhteishuoltajuutta ja tapaamissopimusta kun ap kertoo miehensä olevan mt-ongelmainen ja suljettuna laitokseen vaarallisuuden takia.