IS Alle promille ihmisistä on huippuälykkäitä - 5 kysymystä, jotka voivat paljastaa, että olet yksi heistä
Vain harva meistä on huippuälykäs. Mutta voisitko sinä olla yksi heistä?
Tässä jutussa ilmiöön perehtynyt psykologian professori kertoo, millaisista piirteitä tällaisen poikkeavuuden voi tunnistaa.
Keskimääräistä huomattavasti älykkäämmät menestyvät usein opinnoissa ja työelämässä, sillä he käsittelevät tietoa tehokkaasti.
HUIPPUÄLYKKYYS ei johda aina siihen, että olisi porukan suosituin tyyppi. Psykologian professorin mukaan se voi päinvastoin johtaa eristäytymiseen muista, etenkin lapsuudessa.
Älykkyys ei välttämättä pääse edes kunnolla esiin, jos ympäristö on vääränlainen.
Kommentit (70)
Vastasin en joka kohtaan joten olen täysin ainutkertainen supernero jota edes professori ei kykene käsittämään.
Ehkä aihe-alueisiin ja ongelmiin (ratkaisuja) keskittymällä, oppimiseen, tuo toimii ihmisillä ja on toiminut. Jos toistaa samaa kaavaa, käykö jotkut sen ulkopuolella.
Olen huomannut elämäni aikana, että olen non 15 vuotta edellä yhteiskuntaa. Olen "ennustanut" monta asiaa 15 vuotta aiemmin. Esim. yliopistossa tämä kävi monessa asiassa ilmi. Silloin kun olin opiskelija, minulle naurettiin, mutta nyt olemme saaneet lukea lehdistä, että juuri niin kuin silloin sanoin.
Viimeksi neuvoin hyvin yksinkertaista ja tyhmää korkeassa asemassa olevaa henkilöä, jonka ei todellakaan pitäisi olla vastuussa niistä asioista, joista ei tiedä höykäsen pöläystä.
Vierailija kirjoitti:
Vastasin en joka kohtaan joten olen täysin ainutkertainen supernero jota edes professori ei kykene käsittämään.
Etkö muka edes aamuisin peililtä kysy?
"Oletko usein ajatellut asioita, jotka muut eivät ole edes huomanneet?"
Huomasin että tuossa ja kahdessa muussa kohdassa pitäisi olla "joita" eikä "jotka". Kuka lie tuon kirjoittanut, mutta ei nerolta vaikuta.
On se kumma kun se promille viihtyy tällä mamma palstalla.

Taattua iltasanomat laatua.
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun se promille viihtyy tällä mamma palstalla.
Palstan laatu nääs
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun se promille viihtyy tällä mamma palstalla.
Myös miljonäärien määrä täällä ei lakkaa hämmästyttämästä. Kaikilla on miljoonien omaisuus
Vierailija kirjoitti:
Alle promille löytyy, mutta annas arvaan, kun tuon kysymyspatteriston lukee palstalaiset, niin vähintään kolmasosa ilmoittaa olevan huippuälykäs.
95% luulisin.
En koe tarpeelliseksi olla huippuälykäs, normiäly riittää.
1. Oletko usein ajatellut asioita, jotka muut eivät ole edes huomanneet?
Luon maailmaa omilla ajatuksillani. Koko maailmankaikkeus sijaitsee mielessäni ja on mieleni tuote.
4/5 ja Mensaan ei asiaa. Ei siis pidä paikkaansa.
No varmaan huippuälykkäät tietävät ylenssä olevansa huippuälykkäitä ilman mitään kysymyksiäkin..
Ainakin aikuiset.
Tällä palstalla on huipputyhmiä, tyhmin promille.
Jos roikut av:lla tuskin olet huippuälykäs.
Vierailija kirjoitti:
Vastasin en joka kohtaan joten olen täysin ainutkertainen supernero jota edes professori ei kykene käsittämään.
Kyllä niihin kylläkin olisi ollut hyvä vastata.
Alle promille löytyy, mutta annas arvaan, kun tuon kysymyspatteriston lukee palstalaiset, niin vähintään kolmasosa ilmoittaa olevan huippuälykäs.