Miksi ihmiset ei enää selviä elämästä

Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.

Ja siis ymmärrän että elämä ja yhteiskunta on muuttunut (huonompaan monin tavoin) mutta se ei yksin selitä tätä nykyajan heikkoa pärjäämistä, ei varmasti kasvatuskaan toki, mutta on hätkähdyttävää miten suuri osa nuorista ihmisistä ei selviä enää (tavallisesta) elämästä. Kaikenmaailman apua ja tukea ja varhaista tukea on saatavilla tuutin täydeltä mutta mikään ei riitä. Onko kyse myös osin siitä että tukea jne tarjoillaan niin paljon että ihmisen oma selviytymiskyky jää jotenkin kehittymättä? Kasvatus liittyy aiheeseen sikäli vahvasti että nykyään siitä niin paljon puhutaan ja pelätään lapsen pilaamista pienistäkin virheistä ja tunteita sanoitetaan jne mutta vaan huonommin menee koko ajan.

Globaali kilpailu.

Internet. Ennen keskityttiin elämään, nykyään kaikkeen muuhun.

Voi tossa olla osaksi ajatusvinoumaakin. Miten niin ei selviä hengissä? Eihän nuoremman ikäluokan kuolleisuus ole sentään kasvanut. Voi olla että hankaluuksia hävettiin ennen enemmän niin siksi ne piilotettiin muilta. Nyt kaikki noloimmatkin jutut julistetaan koko maailmalle. 

Uskon puute.Senhän nyt luulisi olevan kaikille selvää.

Ihmiset eivät usko itseensä saati Jumalaan.

Joka ei usko Jumalaan, ei voi uskoa itseensäkään.Sillä Jumalaan usko antaa turvan ja luottamuksen elämään.

Elämä on pelottavaa ilman Jumalaa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.

Ysärillä oli selkeämpi hierarkia hyvässä ja pahassa.

Olen yliopiston drop out joten tuntui aikanaan kipeältä, mutta totesin ettei minusta tule kuivaa keskiluokkaista suorittajaa millään ilveellä.

Pääsin yhdelle alalle työn kautta sisään ja siitä ilahtuneena sinne jäin. Voi kun tämä olisi vielä mahdollista niille, jotka haluavat olla hyödyksi, saada elantonsa ei-jännittävässä työssä ja kaavakkeiden&raporttien  täyttely ei heitä kiinnosta. Taidan olla onnekasta vuosikertaa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.

Älä puhu paskaa. Mitä hommia? Kyllä silloinkin käytiin lukio ja mentiin yliopistoon, ja 50-luvulla syntyneet kehittivät sen tietotekniikan jota te nyt käytätte.

Ihmiset on kiusattu alas. Ja otettu rahat pois. Joitakin sukupolvia on käsitelty kuin lapsina keski-ikään saakka. Syrjintä.

Ihan mielenkiintoisia ajatuksia siltä kantilta, että miksi ihmiset voivat niin huonosti. Vanhemmat tosiaan panostavat paljon lasten tasapainoiseen kasvatukseen, mutta ei sekään riitä. Suurilta osin kyse taitaa olla nykyajan vaatimuksissa ja paineissa, ja kyllähän some on yksi iso turhien vaatimusten tuottaja. Olen taipuvainen ajattelemaan, että valtaosa ihmisistä olisi onnellisempia yksinkertaisemmassa yhteiskunnassa eläen yksinkertaisempaa elämää.

Mutta sitten tuo väite, että suuret ikäluokat olisi täysipäisiä. Ovathan se täysipäisiä, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni vähintään jokaisen kaverin toinen vanhempi on aika traumatisoitunut ja se traumatausta aiheuttaa erinäisiä kommunikointi- ja kiintymysongelmia. Eiväthän he hulluja silti ole, mutta traumat silti vaikuttavat rajoittavasti elämään.

suolessa on niin aivottomat päättäjät että kaikki pitää aina pilata.      niiden itsekkäiden kuspäiden takia voi vaan ajaa rekan alle jos käy niin huono tuuri että syntyy tänne.

Elämä oli ennen helpompaa ja yksinkertaisempaa. Kun opiskelit ja valmistuit, sait työpaikan. Työpaikka oli pysyvä ja saatoit olla samassa paikassa eläkkeelle saakka. Työtahti oli kohtuullinen. Toisaalta ei ollut tätä kulutuskilpailua. Kaikki olivat jotakuinkin yhtä varakkaita tai köyhiä. Duunarilla oli mahdollisuus samaan ok-taloon ja autoon kuin akateemisella.

Tokihan nämä ymmärrät Ap ja näet. Muttet vain halua myöntää.Nykyhallitus pyrkii heikentämään työntekijän asemaa entisestään, pahoinvointia syvenee tästä vielä lisää ja itsemurhat tulevat lisääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Ennen elämä oli yksinkertaisempaa ja työelämä oli täynnä hommia mitä osasi tehdä kuka tahansa. Lisäksi työelämään riitti kansakoulun todistus ja välttävä lukutaito.

Eikä töihin tarvinnut edes aina olla mitään koulutodistustakaan. Luku- ja kirjoitustaidottomillekin löytyi joku luudanvarsi. 

Istutaan entistä pienemmissä kopeissa tuijottamassa naapuritalon seinää. Pihana asfaltti ja rahaa 0 harrastaa. Sukulaisia vähän ja kavereita vielä vähemmän. Kaikki on koettu ja nähty. Ei mitään odotettavaa elämässä. 

Niin siinä valitettavasti käy, että kun lapsia paapotaan vauvasta asti, ne tottuu liian hyvään. Nykyään opetetaan ennen kaikkea etuoikeudet ennen velvollisuuksia. Jos asiat ei suju, niin etsimällä etsitään jotain kasvot pelastavaa syytä sille, koska saatatkin olla lumihiutale, jota silkkihansikkain on käsiteltävä, koska täytyy ymmärtää, että saatatkin olla vain erilainen ja se on käännettävissä voitoksi olemalla erityinen.

Toksisinta mitä ihminen voi omaksua on oppia uskomaan olevansa jollain tapaa erityinen. Siitä se kaikki elämän hankaluudet kumpuaa.

Erityisyydessä ei ole mitään erityistä, koska me ollaan kaikki erilaisia. Toiset ehkä enemmän kuin toiset, mutta siinä ei itsessään ole mitään saavutettavan arvoista tuossa erilaisuuden identiteetissä. Samoin ekslusiivisten klubit yhtä myrkyllisiä. 

Mutta joo se on vähän tuuripeliä miten oikeanlaiset kokemukset osuu ihmiselle kohdalle oikeassa järjestyksessä, koska jos plakkarissa on sopiva kombo onnistumisia ja epäonnistumisia sekä niistä opittuja periaatteita ja asennetta, niin ihminen uskoo itseensä jollain tasolla.

Itse olen neuvonut muita olla pitämättä kiirettä itsensä löytämisen kanssa. Sitten kun löytää itselleen mielekkään tulevaisuuden, niin askeltelee sitä kohti, perille pääsee hitaamminkin, mutta suunta pitää olla selkeä ja suuntaamisessa ei saa pitää kiirettä.

Tärkeää on huomata, että ne ikävät asiat valitulla reitillä on itselle ok. Jos ei millään löydä itselleen suuntaa näiden ikävien asioiden vuoksi, täytyy osata myöntää itselleen olevansa heikko näillä osa-alueilla. Heikkoja osa-alueita voi kuitenkin vahvistaa ja suunnan ottamisessa on oikeastaan kyse minkälaista kipua voi kestää.

50- 60- ja 70 -luvuilla lapsuus oli kiipeämistä vuorelle.

Nykyiset lapset syntyvät vuorelle ja lähtevät etsimään elämää vuoren juurelta.

Mitä nuorempi sukupolvi, sitä heikompia ihmiset ovat.

Suomeen tuli heikkouden ja uhriutumisen kulttuuri pärjäämisen sijasta.

Ennen oli vaikempaa ja elämä kovempaa, mutta mentiin sisulla läpi harmaan kiven. Nyt elämä on helppoa, mutta pienikin vastoinkäyminen kaataa ihmisen.

Just joo 16. Sinulla taitaa olla joku tietty erityinen lumihiutale mielessä. Lisäksi et oikein hahmota, että kaikien elämä ei ole ollut yhtä siliää kuin omasi tai ne vastoinkäymiset ovat voineet olla jotakin aivan muuta, jota et pysty kuvittelemaan.

Kipuileva, mutta hymyilevä ihminen, joka sinusta kuvittelee olevansa uniikki lumihiutale eikä ole kokenut mitään niin ihmeellistä, voi olla ihminen, joka on kokenut niin kauheita, että kaatuisit itse polvillesi saman tien. Hänellä vo olla itseasiassa parempi resilienssi kuin kenelläkään.

Toinen ihminen on niin helppo tuomita.

Siitä saadaan kiittää maanpettureita

sipilää ja orpoa, ovat ajaneet ihmiset

ahtaan eteen.

ehkä pahinta oli se jatkuva muuttelu jota on jatkunut nykypäiviin asti. potentiaali hukkui siihen että minut pakotettiin sopeutumaan jatkuvasti eri asuinympäristöön, hieman tai täysin eri säännöillä, eri ihmisillä ympärillä jne. uudelleen ja uudelleen ja uudelleen yli 30 kertaa..