Lapsi toteuttaa äitinsa unelmaa :( kuva

valmentaja ollut. Silti tyttö ei ole mikään erikoishyvä.

(alussa valmentaja sanoo jotain venäläisellä aksentilla)

Voin sen teile linkitää jos haluatte.

Viimeksi katselin telinevoimistelussa kun valmentajat painavat (nämä valmentajat ovat suomalaisia vielä lajissa kilpailevia isompia tyttöjä) tyttöjä spagaatissa. Muutama lapsi kyllä näytti naamaltaan samalta ja kuului ai-ai-ai (näiden tyttöjen asento oli kaukana ylispagaatista tai joillakin edes tavallisesta spagaatista, eli voi olla että motivaatiokin on eri kuin kuvan tytöllä). Myöhemmin kysyin omaltani sattuuko kun painavat, niin totesi että ei. Oman tytön naama ei edes värähdä, eikä vaikeroikaan. Toisaalta oma tyttö ei myöskään valita punnerruksissa tai leuavedoissa että ei jaksa ja ikua väännä.



Kieltämättä tuo näyttää hurjalta, mutta ainakin itse opin että osa näistä lapsista on teatraalisia. Ihan samoin kuin opettaja koulussa käskee tekemään jotain, niin voi kuulua hirveää vastustelua että en pysty, en osaa ja en voi ja naamaa väännellään. Samoin tuntuu osa toimivan harrastustreeneissäkin.



Lasten lajeista en ole kokenut ainakaan vielä että telinevoimistelu olisi sen ongelmallisempi laji kuin joku muukaan mistä meillä kokemusta. Lisäksi telinevoimistelussa en ole huomannut että tavoiteltaisiin langanlaihuutta, vaan pikemmin siinä tavoitellaan voimaa (naistenkin ylävartalot aika atleettisia).



Jääkiekkotreeneissä myös välillä treenataan aika tappotahtia, niin että ne nivuset ovat sitten myöhemmin kipeinä ja joskus tulee haavereita kuten katkenneita hampaita ja kunnon tällejä. Salibandyn pelaajilla jo alle murrosikäisillä polvet saattavat paukkua ja aikuisilla on harvinaista jos polvissa ei jotain vammaa ole.



Se ero meillä pojan harrastamissa lajeissa on että siellä ei ruikuteta, eikä väännellä naamaa, vaan yritetään vaikka hampaat irvessä. Vastaansanomista ei hyväksytä ja tarvittaessa valmentaja huutaa vaikka naama punaisena. Se testoteronitaso ja valmennustyyli näillä miehillä on hitusen erilainen. Joskus mietin millaisen mallin poika näistä saa ja minä pidän välillä sitä touhua henkisesti kyseenalaisena lapsille. Mutta vielä tuo poika ei näytä siitä liikaa kärsivän.

Viimeksi katselin telinevoimistelussa kun valmentajat painavat (nämä valmentajat ovat suomalaisia vielä lajissa kilpailevia isompia tyttöjä) tyttöjä spagaatissa. Muutama lapsi kyllä näytti naamaltaan samalta ja kuului ai-ai-ai (näiden tyttöjen asento oli kaukana ylispagaatista tai joillakin edes tavallisesta spagaatista, eli voi olla että motivaatiokin on eri kuin kuvan tytöllä). Myöhemmin kysyin omaltani sattuuko kun painavat, niin totesi että ei. Oman tytön naama ei edes värähdä, eikä vaikeroikaan. Toisaalta oma tyttö ei myöskään valita punnerruksissa tai leuavedoissa että ei jaksa ja ikua väännä. Kieltämättä tuo näyttää hurjalta, mutta ainakin itse opin että osa näistä lapsista on teatraalisia. Ihan samoin kuin opettaja koulussa käskee tekemään jotain, niin voi kuulua hirveää vastustelua että en pysty, en osaa ja en voi ja naamaa väännellään. Samoin tuntuu osa toimivan harrastustreeneissäkin. Lasten lajeista en ole kokenut ainakaan vielä että telinevoimistelu olisi sen ongelmallisempi laji kuin joku muukaan mistä meillä kokemusta. Lisäksi telinevoimistelussa en ole huomannut että tavoiteltaisiin langanlaihuutta, vaan pikemmin siinä tavoitellaan voimaa (naistenkin ylävartalot aika atleettisia). Jääkiekkotreeneissä myös välillä treenataan aika tappotahtia, niin että ne nivuset ovat sitten myöhemmin kipeinä ja joskus tulee haavereita kuten katkenneita hampaita ja kunnon tällejä. Salibandyn pelaajilla jo alle murrosikäisillä polvet saattavat paukkua ja aikuisilla on harvinaista jos polvissa ei jotain vammaa ole. Se ero meillä pojan harrastamissa lajeissa on että siellä ei ruikuteta, eikä väännellä naamaa, vaan yritetään vaikka hampaat irvessä. Vastaansanomista ei hyväksytä ja tarvittaessa valmentaja huutaa vaikka naama punaisena. Se testoteronitaso ja valmennustyyli näillä miehillä on hitusen erilainen. Joskus mietin millaisen mallin poika näistä saa ja minä pidän välillä sitä touhua henkisesti kyseenalaisena lapsille. Mutta vielä tuo poika ei näytä siitä liikaa kärsivän.

Mutta eiköhän se ole itsestäänselvyys. Valmentajiinkin mahtuu erilaisia tapoja ja tyylejä joukkoon. Osa voi joskus jopa tehdä hallaa kehittyvälle urheilijalle. Yleensä vaan tiettyyn asti kehittyneet lapset tykkäävät lajista ja haluavat jatkaa, sekä kaveripiiri on siellä, että valmentajan vuoksi ei heti olla lopettamassa.

Mutta, miten niin äitinsä unelmaa??? Miksi ei isän?

Harrastuksen kuuluu olla hauskaa. Ei sitä kuulu vääntää itku kurkussa niin että sattuu.

että lapsen äiti ei itkusta edes tiedä. Ihme syyttelyä täällä taas yhden kuvan perusteella, tietämättä mitään taustoja..

Harrastuksen kuuluu olla hauskaa. Ei sitä kuulu vääntää itku kurkussa niin että sattuu.

T. 2

ponnisteluja ja sitä että sattuukin välillä. On ihan eri asia, jos joku harrastus aiheuttaa enemmän ahdistusta ja kipua kuin iloa. Ihan hyvä vaan, ettei kaikki lapset kasva pullamössössä.

No kyllä tuossa minusta on ongelma. Harrastuksen kuuluu olla hauskaa. Ei sitä kuulu vääntää itku kurkussa niin että sattuu.

Kuvaa en ikävä kyllä nähnyt.

Kaikkiin vaativampiin harrastukiin kyllä kuuluu ne kurjat hetketkin kun homma ei ole hauskaa.

En pysty kuvittelemaan mihin kilpaurheiluun ei moinen kuulu.

Se on just tota!

Ja kattokaa tota tyttöä ja sen jalkoja.

Hän on todella hoikka...

Siis useinhan tuon ikäiset ovat hoikkia, mutta ei työ tyttö taatusti herkutella saa.

Ja jos äiti ei painostaisi, niin kommentti ''että lapsen äiti ei itkusta edes tiedä'', sinulle sen verran, että lapsi uskaltaa sanoa ''sattuu, lopeta'' jos sattuu, mutta tyttö tuskin uskaltaa (tai sitten sanoi) mutta äiti ei lop

Varmaan nauttii ihan kybällä harrastuksestaan?

ja ihan omasta halustani. Vanhempani eivät millään lailla siihen painostaneet tai ko. harrastusta tuputtaneet, meillä sai näyttää tunteita vapaasti.

Ja kyllä, voimistelu oli joskus rankkaakin, se on totta, mutta ainakin minulle harrastus antoi paljon enemmän kuin otti.

7

Ettekö tiedä miten rankka laji voimistelu on? Se on just tota!

Ja kattokaa tota tyttöä ja sen jalkoja.

Hän on todella hoikka...

Siis useinhan tuon ikäiset ovat hoikkia, mutta ei työ tyttö taatusti herkutella saa.

Ja jos äiti ei painostaisi, niin kommentti ''että lapsen äiti ei itkusta edes tiedä'', sinulle sen verran, että lapsi uskaltaa sanoa ''sattuu, lopeta'' jos sattuu, mutta tyttö tuskin uskaltaa (tai sitten sanoi) mutta äiti ei lop

Se on just tota! Ja kattokaa tota tyttöä ja sen jalkoja. Hän on todella hoikka... Siis useinhan tuon ikäiset ovat hoikkia, mutta ei työ tyttö taatusti herkutella saa. Ja jos äiti ei painostaisi, niin kommentti ''että lapsen äiti ei itkusta edes tiedä'', sinulle sen verran, että lapsi uskaltaa sanoa ''sattuu, lopeta'' jos sattuu, mutta tyttö tuskin uskaltaa (tai sitten sanoi) mutta äiti ei lop

tämän tytön ja sen äidin?

dokumentti tällasista huippu-urheilijatehtaista mitä on venäjällä ja kiinassa. Siellä lapset harjoittelevat useita tunteja joka päivä ja itkua vääntäen. Mutta haluavat sitä tehdä koska haluavat olla hyviä.

Kumpikin lajeja joihin suhtautuisin varauksella, vaikka esim. omalla tyttärelläni on ruumiinrakenne ja taipumuksia jotka voisivat viitata lahjoihin tuolla saralla.



Voimistelijatytöillä on enemmän vammoja kuin millään muila urheilijoilla, ura on nopeasti ohi eikä ole yhtään tavatonta, että erilaiset krooniset vaivat seuraavat lopun ikää.



Baletissa taas on syömishäiriöt ja hormonitoiminnan heittelyt tosi tavallisia.



Ne on rankkoja lajeja joissa vaaditaan paljon, ei mitään prinsessojen piipertelyä.

Varmaan nauttii ihan kybällä harrastuksestaan?

Itse olen harrastanut Tae Kwon Doa 12 vuotiaasta.

Kyllä tuo venyttely sattuu. Pienempänä varmaan olisin itkenytkin samalla lailla.

Silti pidin lajista enkä halunnut lopettaa.

m36

Ja itse suhtauduin lajiin alun perin hyvin varauksellisesti. Koko harrastus alkoi leikkimielisestä temppukoulusta, josta tyttö halusi siirtyä tavoitteellisempaan harjoitteluun. On ollut pienestä asti luonnostaan sellainen kiipeilevä "väkkärä" muihin lapsiimme verrattuna, ja varmaan siksi voimistelu on hyvin luontaista.



Koko ajan olen tytölle sanonut, että jos tuntuu liian rankalta eikä voimistelu ole enää kivaa, sen voi lopettaa. Mutta ei, kertaakaan ei kuulemma ole siltä tuntunut (siis ei ole koskaan harkinnutkaan lopettamista). Minkäs teet, kai minuakin nyt pidetään jonain tiukkis-painostajamammana.. Ruokaa voimistelijat muuten saavat syödä ihan kunnolla, sillä sitä myös kuluu harjoituksissa.

Eihän venyttelyn pidä sattua! Totta kai se vähän tuntuu, mutta jos ei pysty rauhallisessa tahdissa sitä notkeutta hakemaan, niin sairasta touhua on! Lapsiparat!

tuo tyttö on harjoitellut, kovasti!

monella tytöllä ura päättyy vammoihin jo teininä ja loppuikä kärvistellään erilaisten vaivojen parissa. Syömishäiriötkin yleisiä. En laittaisi omia lapsiani moiseen.