Lue keskustelun säännöt.
En voisi kuvitellakaan olevan koko elämäni jonkun teinirakkauden kanssa?
20.03.2024 |
Kuinka jotkut tämän toteuttavat? Itse havahduin lopullisesti 30 vuotiaana, että 16v aloittamani suhde oli täysin silkkaa tottumusta/tyytymistä. Aloin kysellä itseltäni, että miksi olen tuon ihmisen kanssa, koska emme ole enää yhtään samanlaisia ja itsessiassa hän on minulle vain elämääni jarruttava tekijä. Äitini suuttui ensin silmittömästi ja anoppikin yritti panostaa aivan epätoivoisesti minut perumaan päätökseni (jouduin estämään hänen numeronsa ja salaamaan osoitteeni) Aika nopeasti äitini tuli toisiin ajatuksiin ja huomasi kuinka vapaantuneeksi ja selkeästi onnelliseksi muutuin. Hänkin tajusi, että olin kadottanut ja tukahduttanut itseni täysin tässä parisuhteessa. Seuraavan kerran tapahtui samanlainen ero 50 vuotiaana. Tajusin, että henkilö oli jäänyt täysin samalle tasolle kun oli tavatessamme 35 vuotiaana ja itselläni oli arvomaailmakin muuttunut täysin erilaiseksi. Jotenkin en vaan ymmärrä niitä ihmisiä jotka eivät kehity vuosien varrella mitenkään. Ollaan esimerkiksi samassa työpaikassa ja tehtävässä koko elämä. Ihan kuin siinä samassa parisuhteessakin.
Kommentit (21)
Se oli varmaan väärä henkilö alunperinkin. Itse tapasin sen oikean 26v mutta jos oltaisiin tavattu vaikka 19 vuotiaina luultavasti oltaisiin vieläkin yhdessä koska kaikki vain toimii tässä suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä aloittaja onkin mielestään kehittynyt. Jos kysyttäisiin jätetyiltä, voisi olla erilainen mielipide.
Menaatko, että vankilassa istunut toinen kumppanini oli kehittynyt vuosien varella, koska ei voinut sietää sitä, että aloitin poliisikoulun 5v tapaamisestamme? Se aiheutti ongelmia koko lopun suhteemme ajan koska hän häpesi minua "kyttänä"....
Kukan normaali ihminen ei aloita suhdetta 16v lapsena vaan jossain kehittyneemmässä iässä.
Onneksi tapasin rakkaani jo 7 vuotiaana hiekkalaatikolla. Seurustelemaan alettiin 17/18 vuotiaina.
Yhdessä nyt 28v ajan ja kyllä on edelleen se oikea.
Haluakko palkinnon. Täälä näkee että ihmiset on yksinäisiä ku kaikki kerrotaan johonki palstoille ja etitään keskustelu kaveria ja huomiota. Ite tuun yleensä kahtoon ku kuinka tyhmiä ihmisiä täälä liikkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluakko palkinnon. Täälä näkee että ihmiset on yksinäisiä ku kaikki kerrotaan johonki palstoille ja etitään keskustelu kaveria ja huomiota. Ite tuun yleensä kahtoon ku kuinka tyhmiä ihmisiä täälä liikkuu
Minä voin. Tapasin puolisoni ollessani 18v ja samassa suhteessa olen edelleen, 29 vuotta myöhemmin. En vaihtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukan normaali ihminen ei aloita suhdetta 16v lapsena vaan jossain kehittyneemmässä iässä.
Jotkut saa lapsiakin siinä iässä.
Onneksi me ollaan kehitytty samaan suuntaan vuosien varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin miehen kanssa 18-vuotiaita, kun alettiin seurustella. Yhdessä ollaan vieläkin ja nyt ikää meillä 64 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Haluakko palkinnon. Täälä näkee että ihmiset on yksinäisiä ku kaikki kerrotaan johonki palstoille ja etitään keskustelu kaveria ja huomiota. Ite tuun yleensä kahtoon ku kuinka tyhmiä ihmisiä täälä liikkuu
Ei sinunkaan tekstissä ole mitään hurraamisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sä nyt ajatuksiltasi kovin kehittyneeltä vaikuta. Kovin teinimäinen ja tekosyvällinen tämä sun aloitus. Anteeksi vain.
Ajattelen täsmälleen samoin. Yhteen mentiin kun olin 17, erottiin kun olin 35. Aika monta vuotta meni hukkaan kun ei voinut luovuttaa.
Täällä on monessa ketjussa ihan kammottavia suhteita ja suhteitten osapuolia. Sairaalloista riippuvuutta. Ihminen ei koskaan voi olla onnellinen ellei ole täysin vapaa. Vapaa voi olla suhteessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en seurustellut teininä. Olen seurustellut aikuisena.
Se puolisokin voi niiden vuosien aikana kasvaa ja kehittyä. On hyvä jutella ja tutustua aina uudelleen ajoittain.
T: 18 vuotta suhdetta takana N40
Meidän elinikäinen suhde alkoi siinä 25v iässä. Minä en olisi ikinä huolinut perheen jo perustanutta ja eronnutta.
Olin 19, mies 23 vuotias kun alettiin seurustella. Nyt 20 vuotta yhdessä.
En kyllä sanoisi, että se on estänyt ihmisenä kehittymästä. Lapsia kolme, opiskelua, työpaikkoja, yrityksen perustaminen, talon rakennus. Itsestä se enemmän on kiinni.
Aloituksesta paistaa selvästi läpi että ap on katkera niille jotka ovat yhden ja saman ihmisen kanssa koko elämän. Ei kai kukaan normi ajattelukykyinen ihminen oikeasti kuvittele että ihminen ei kehity jos se ei eroa.
Huomaan joissakin asioissa miehessäni sitä miten hän on jämähtänyt sinne reilu kymmenen vuoden taakse. Eikä hän aina ymmärrä kuinka itse ajattelen nykyään joistain asioista aivan eri tavalla. Mutta kun keskustelee toisen kanssa ja kuuntelee, niin ymmärrys kasvaa. Kyllä sitä parisuhdettakin pitää kehittää vuosien saatossa yhtälailla kuin itseäänkin. Puhumattomuus on varmaan pahinta mitä parisuhteessa voi olla. Ettei keskustella mistään ja ollaan autopilotilla vuosia.
Kylläpä aloittaja onkin mielestään kehittynyt. Jos kysyttäisiin jätetyiltä, voisi olla erilainen mielipide.