Onko kenelläkään lasta, joka olisi löytänyt vasta lukioaikana ystäviä?

Yleensä ulospäinsuuntautunut voi saada uusia ystäviä milloin vain, mutta muunlaisella on aina vaikeampaa.

Kannattaa etsiä ystäviä ihan muualtakin kuin koulusta aktiivisesti. Harrastuksista tai muualta.

Onko tytöllä mitään harrastuksia, josta löytyisi kavereita? Hyvä asia on, että jos hakee eri lukioon, alkaa välit kuin itsekseen viilentyä epäterveelliseen porukkaan.

Kannattaa vaan kannustaa löytämään muutakin seuraa. Muista, että et kuitenkaan voi elää tytön puolesta ja joskus kavereiden suhteen pitää oppia kantapään kautta. Ystäviä voi saada missä iässä vain.

Minun tyttäreni löysi bestiksen lukiosta, eli mahdollista on.

Itse sanoisin kyllä lapselle suoraan, että hae uusia kavereita, äläkä ole liian lojaali noille kavereille, jotka eivät tee samaa hänelle. Opeta häntä pitämään omat rajat, eikä niin, että joutuu hyväksikäytetyksi.

Lapsesi on suuressa vaarassa jäädä kaikissa ihmissuhteissaan aisankannattajaksi, myös miesten kanssa, jolloin koko elämä menee helposti pilalle.

Minun poikani sai kavereita vasta lukiossa. Johtui ihan vain siitä, että oli peruskoulussa luokalla missä pojat olivat kökköjä eli hyvin passiivisia, eivät harrastaneet mitään, eivät käyneet missään, eivät innostuneet mistään.

Lukiossa vihdoin luokalla oli poikia, jotka tykkäsivät viettää aikaa muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minun poikani sai kavereita vasta lukiossa. Johtui ihan vain siitä, että oli peruskoulussa luokalla missä pojat olivat kökköjä eli hyvin passiivisia, eivät harrastaneet mitään, eivät käyneet missään, eivät innostuneet mistään.

Lukiossa vihdoin luokalla oli poikia, jotka tykkäsivät viettää aikaa muiden kanssa.

Koulu on lasten elämässä suuressa roolissa. Osa lukion luokkakavereista oli kyllä ollut jo aiemminkin samassa harrastuksessa ja yläkoulussa samassa matikan ryhmässä. Mutta vasta lukiossa, kun viettivät enemmän aikaa yhdessä, alkoivat viettää vapaa-ajallakin aikaa yhdessä.

Omalla lapsellani on muodostunut hyvin tiivis isompi kaveriporukka lukiossa, ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä. 

Itse olen löytänyt kaverini tiputellen pitkin elämää. Nuorempana roikuin tyypeissä, jotka eivät olleet oikeita ystäviä. Luulin että ainoa oikea tyyli oli olla osana juuri tietyssä porukassa. Kun taas nyt yli 30-vuotiaana tajusin, että on parempi pitää verkkoja useassa suunnassa ja hyviä tyyppejä löytyy hyvin monesta yhteydestä. Mulla ei ole sellaista ydinporukkaa vaan yksittäisiä ihmisiä sieltä täältä. Ja esim töissä en ole koskaan yksin, vaikka kaikki "läheisimmät" olisivat pois. Niinsanottu yksinäinen susi ei todellisuudessa ole koskaan yksin! Ja tällä tyylillä pystyy jättämään helpommin pois tyyppejä, jotka osoittautuivatkin myrkyllisiksi energiasyöpöiksi. Nuoruuden aikaiset ystäväporukat on aivan yliarvostettuja, yleensä ne on epätasa-arvoisia, joissa on johtaja ja loput on lauma lampaita.

Ap on todellakin sanonut lapselle, että etsisi uusia kavereita ja kun lapsi oli pienempi, yritin itsekin auttaa, kutsuin harrastuksesta lapsia meille vanhempineen ym.

Tyttöni on vaan hyvin ujo ja jotenkin näiden tyttöjen kanssa uskaltaa olla rennosti, koska on tuntenut heidän päiväkodista saakka.

Välillä menee pitkiäkin aikoja ihan hyvin, mutta nyt taas olivat tehneet yhdessä suunnitellun retken ilman lastani. Siis olivat puhuneet ja suunnitelleet tätä yhdessä, lapseni ihan innoissaan ja eilen paljastui, että olivatkin menneet kolmistaan eivätkä kertoneet tytölleni mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Ap on todellakin sanonut lapselle, että etsisi uusia kavereita ja kun lapsi oli pienempi, yritin itsekin auttaa, kutsuin harrastuksesta lapsia meille vanhempineen ym.

Tyttöni on vaan hyvin ujo ja jotenkin näiden tyttöjen kanssa uskaltaa olla rennosti, koska on tuntenut heidän päiväkodista saakka.

Välillä menee pitkiäkin aikoja ihan hyvin, mutta nyt taas olivat tehneet yhdessä suunnitellun retken ilman lastani. Siis olivat puhuneet ja suunnitelleet tätä yhdessä, lapseni ihan innoissaan ja eilen paljastui, että olivatkin menneet kolmistaan eivätkä kertoneet tytölleni mitään. 

Nämä on just niitä tilanteita, jotka pitää itse hoksata, missä se oma raja menee ja kuinka paljon sietää. Irtirepäisy on pelottavaa, mutta muutaman kerran sen tehneenä voin sanoa, että jälkikäteen on helpottava olo. Mutta kukaan muu ei voi sitä päätöstä tehdä. Asiasta voi puhua lapsen kanssa ja aihettakin on, tässä samlla harjoitellaan myös aikuisuutta ja varsinkin parisuhdetta varten sellaisia taitoja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa vielä pelastaa hengen tai elämän.

Omalla tytöllä oli samantapainen neljän piiri yläasteella. Yksi näistä, roikkui väkisin mukana ja joko päällepäsmäröi tai mökötti. Toinen oli syrjään vetäytyvämpi ja tällä oli muutakin seuraa. Menivät peruskoulusta eri paikkoihin. Sen jälkeen tyttäreni varsinaisesti ystävystyi tämän vetäytyvän kanssa. Ja mikä omituisinta, kun eivät tapaa enää päivittäin, ovat neljästäänkin saaneet sovittua vapaa-ajanmenoja, jotka vielä peruskouluaikana tuntuivat mahdottomille.

Lukiosta on löytyvyt välitunti- ja wa-seuraa, ei vielä vapaa-ajalle kaveria. Pari lukiosta tuttua osui myös samaan harrastuseuraan. Tyttö on selkeästi puheliaampi ja rohkeampi nyt lukiossa. Lukio on nörttilinja, eli samanhenkistä hikariporukkaa kaikki, helpotta sosiaalisointia.

Ei kai se niin harvinaista ole, että saa todellisia ystäviä vasta myöhemmin? Peruskoulu on koko ikäluokalle yhteinen, joten ei siltä samalta luokalta löydy välttämättä yhtään edes hieman samanhenkistä kaveria. Jatko-opintopaikat valitaan omavalintaisesti, joten niissä puolestaan voisi olettaa olevan keskenään edes hieman saman tyylisistä asioista kiinnostuneita.

Minä löysin ystäviä lukiossa. Ala-asteella en koskenut kuuluvani porukkaan ja tuntui että muut tytöt ottivat minut välitunnilla mukaan vain velvollisuudesta vaikka olivat ihan ystävällisiä minulle suurin osa. Välitunnilla vietin aikaa enemmän pikkusiskoni kaveriporukan kanssa. Yläasteella minulla oli pari kaveria mutta koin olevani kolmas pyörä heidän kanssaan. Toinen näistä kavereista ei aina halunnut minua mukaan, joten en tiedä oliko hän sitten oikea kaveri. Nämä kaverit menivät amikseen ja minä lukioon. Lukiossa tunsin ekaa kertaa että minulla on oikeasti omia kavereita. 

Omat lapset vielä pieniä, mutta itse olen saanut uusia ystäviä lukioaikana, myöhemmin yliopistosta ja vielä työelämästäkin. Eli minulla on nyt viisikymppisenä lapsuusystäviä, nuoruusystäviä, opiskeluystäviä, vanhoja työkavereita. Lisäksi olen ystävystynyt yhden lapseni kaverin äidin kanssa.

Nyt kun tätä kirjoitan, tiedostan kyllä, että olen ollut erittäin onnekas tässä suhteessa. 

Mitä yritin sanoa on se, että ihan varmasti voi lukiosta löytyä ystäviä ja sen jälkeenkin. Aika harva varmasti on loppuelämänsä vain kouluaikaisten kavereiden kanssa.