Juurettomuus ja vaikeus löytää tai sopeutua mihinkään asuinpaikkaan

Kokeeko kukaan muu juurettomuutta ja vaikeutta löytää itselleen sopivaa asuinpaikkaa?

Lapsuuden paikkakunta ei koulukiusaamisen vuoksi tunnu omalta. On tullut muuteltua muutamia kertoja. Puoliso löytynyt ja ollaan opiskeluiden ja töiden perässä muutettu useamman kerran. Lapsien myötä asettumisen tarve on ilmeinen. Kuitenkin tämä nykyinen paikkakunta ei tunnu omalta. Maaseudun rauhaa haettu, mutta saatu liikennemeluisan väljän taajaman asumispaikka ilman palveluita sekä huolimattomasti hoidettu naapurusto taloineen ja rojupihoineen. Rauha ja luonto puuttuu. Omien vanhempieni ja monen muunkin olen kuullut joskus puhuvan, että on tullut asuttua vaikka 20 vuotta jollain paikkakunnalla, mutta eipä siihen paikkakuntaan ole juurtunut. Olosuhteiden pakosta jämähdetty jollekin paikkakunnalle: työ, perheenlisäys yms. Kun lapset ovat muuttaneet omilleen tai on jääty eläkkeelle, heti on muutettu muualle. Tuntuu, että pitäisi jatkaa seuraavalle paikkakunnalle, mutta on iskenyt laiskuus. Ei jaksaisi kaikkea muutosta, muttei kuitenkaan ole nykyisenkään tyytyväinen. Impulsiivinen ihminen tekisi heti muutoksen ja jälkeenpäin toteaisi menikö parempaan vai huonompaan. Harkitsevainen voi jumittaa sitten 20v ja todeta että siinä se elämä meni, olisikohan muualla ollut parempi.

Onko teillä kokemuksia tai havaintoja tästä vaikeudesta valita paikkakuntaa ja sitten vaan jonkun työn/puolison/lasten vuoksi vaan jämähtää johonkin. Kuinka kauan pitäisi antaa aikaa sopeutumiselle. Onko tyytyväisyys tullut vaikka 5v kuluttua vai miten on käynyt?