Onko täällä ihmisiä, jotka on menettäneet molemmat vanhempansa alle 50-vuotiaana?

Pelottaa vähän päälle nelikymppisenä että tässä 10v sisällä olisi edessä vähintään jomman kumman meno, eivät nyt mahdottoman vanhoja kun alle 70v muttei mitkään terveellisimmät elämäntavat. Tai ehkä ne epäterveet elämäntavat (alkoholi&tupakka) takaakin pitkän elämän.

Minulla on useampi 33-40-vuotias ystävä joilta on molemmat vanhemmat jo edesmenneitä. Raskasta on varmasti ollut luopua kun omat lapset pieniä tai ei vielä edes syntyneitä, mutta elämä on silti kantanut.

Jep. Isä kuoli, kun olin 20. Äiti puolestaan, kun olin 25. Monesti olen kaivannut heitä. Paljon.

Olen taustastani johtuen hyvin itsenäinen ja varmistelen asioita. Haluan pitää langat käsissäni. Hyvänä puolena on se, että olen aina elänyt täysillä ja ollut hyvä tekemään valintoja. Olen ehkä keskivertoihmistä tietoisempi elämän rajallisuudesta.

Äitini kuoli syöpään 1995, isä kuoli vuosi sitten, ikää minulla 48v. Äidin kuolema oli kova paikka, odotin esikoistani silloin. Vielä ikävämmäksi muuttui elämä, kun esikoinen syntyi ja olikin vaikeasti sairas, eli vain 2kk. Isän kanssa ei ollut mitenkään läheiset välit, joten ei ole ollut vaikea menetys. 

Olin 9 vuotias äidin kuollessa ja 33v kun isä kuoli.Kyllä se niin on, että työ on paras lääke suruun.

Ei vielä, mutta äiti kuoli kun olin 36 ja isä mitä todennäköisimmin tulee kuolemaan ennen kuin olen 50. Molemmat 50-luvulla syntyneitä.

N45

Menetin molemmat noin 30 vuotiaana.

Itsellä vain äiti kun llin 29. Isä kuoli kun olin juuri 50 täyttänyt. Mutta serkun isä kuoli kun jän oli lapsi ja äitinsä kun hän oli 20. hän on pärjännyt elämässä hyvin. 

Isäni kuoli jo ollessani 20-vuotias ja äitini kun olin 32-vuotias. Isäni oli alkoholisti, joten olin läheisempi äidin kanssa. Äidin kuolema olikin selvästi kovempi paikka ja vielä nyt 53-vuotiaanakin minulla on häntä välillä ikävä. Suru helpottaa suremalla ja aika tuo etäisyyttä. Uusi päivä nousee aina ja elämä on eläville, kuolleiden pitää antaa mennä. Kliseitähän nuo sanonnat ovat, mutta kliseitä niistä on tullut juuri siksi, että niissä on vinha perä. Monessa elämäni tilanteessa olisin kaivannut vielä aikuisenakin vanhempieni neuvoja, mutta on ollut pakko pärjätä ilman.

Isä kun olin juuri täyttänyt kaksi vuotta. Äiti kun olin 23 v.

Isän menetin parikymppisenä ja äidin nelikymppisenä. En mitenkään erikoisen nuorena mielestäni. Hyvä myös se, että nuorempana jaksoi olla tukena ja apuna toisella tapaa kuin nyt vanhempana jaksaisi, molemmilla oli kuolemaan johtava sairaus. Äkkikuolemat olisivat olleet raskaampia.

Isä kuoli, kun olin 23 vuotias.

Äiti kuoli viime kesäkuussa. Olen nyt 49 vuotias. Äidin poismeno nosti pintaan surua myös isän kuolemasta. Tavallaan molempien poispääsy on ollut helpotus heidän kannalta, mutta ei vie surua pois. Elämä on luopumista. Äidin poismenon aikaan olin kesälomalla ja olin kiitollinen, että sain työstää surua lomalla kuten olin toivonut. 

Isän menetin kun olin 33 v, äitini kun olin 48v, kummatkin äkillisesti. Surut olivat kovia, mutta niin vain on selvinnyt. Nyt itsenäinen ja vahva. 

Vierailija kirjoitti:

Isä kuoli, kun olin 23 vuotias.

Äiti kuoli viime kesäkuussa. Olen nyt 49 vuotias. Äidin poismeno nosti pintaan surua myös isän kuolemasta. Tavallaan molempien poispääsy on ollut helpotus heidän kannalta, mutta ei vie surua pois. Elämä on luopumista. Äidin poismenon aikaan olin kesälomalla ja olin kiitollinen, että sain työstää surua lomalla kuten olin toivonut. 

Olin äidin kuollessa 48.

Isän menetin 11 vuotiaana, äidin 38 vuotiaana, oman ainokaiseni ollessa vain vuoden ikäinen.

Selvinnyt olen. Mutta ikävä ei koskaan lakkaa. 

Olin isäni kuollessa 39 vuotias ja äidin kuollessa 45. Erityisesti äitiä on ikävä vieläkin. 

Olin 34-vuotias äidin kuollessa ja 35-vuotias isän kuollessa. Ihan hyvin olen pärjännyt.

Äiti yllättäen, kun olin 37 v. Isä sairauteen, kun olin 42 v. Äidin kuolema oli rankka mulle, isän ehkä vähän helpotus, kun ei oikein pärjännyt yksin, ja minulla silloin myös lapset hoidettavana. 

Olin vähän yli 30v. Molemmat lähti samana vuonna.