Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Poikaystävä muuttaa ulkomaille töiden perässä, masentaa jo valmiiksi

Vierailija
29.02.2024 |

Olemme olleet yhdessä kohta kaksi vuotta. 2022 olimme puoli vuotta kaukosuhteessa miehen työharjoittelun vuoksi. Nyt kun hän valmistuu, ei Suomesta löydykään koulutusta vastaavaa työtä ja jos löytyy, niistä harvoista paikoista on kova kilpailu.

Siispä mies otti vastaan työtarjouksen ulkomailta, mikä on ihan ymmärrettävää, koska työttömäksi ei missään nimessä kannata jäädä opintojen päätyttyä, jos vain mahdollista. Olen iloinen hänen puolestaan, mutta pelottaa tulevaisuus. Haluamme kumpikin jatkaa suhdetta ja vierailla puolin ja toisin, mutta en voi olla ajattelematta, että meillä on kummallakin ikää 30 vuotta ja mun toiveena oli naimisiinmeno ja lapsia ennen 35 ikävuotta. Mulla alkaa olla jo kiire lastenteon kanssa. Mies ei tätä tajua, sanoo että kyllähän moni nainen hankkii lapsia vielä myöhemmässäkin iässä.

Mun itsetunto on nollissa ja pelkään myös sitä, että mies ihastuisi tai rakastuisi toiseen ulkomailla ja minä jäisin täällä Suomessa kuin nalli kalliolle.

En haluaisi muuttaa perässä, sillä mulla on täällä vakityö ja koulutuksellani nykyinen työni on parasta mitä voin saada. 

 

Onko kellään toiminut kaukosuhde pidemmän päälle? 

Kommentit (47)

Vierailija
1/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ette oo naimisissa?

Vierailija
2/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö sulla olisi mahista muuttaa miehen kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies sanoi ettei kai kukaan nyt mene naimisiin vasta alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Mutta moni hänen kaveripiiristään on jo naimisissa :( Olen poikaystäväni ensimmäinen tyttöystävä, joten ehkä hän haluaa olla varma ennen kosintaa. Itseäni vaan kuumottaa jo ikäni. Emme edes asu vielä yhdessä, kun ensin mies halusi odottaa omaa valmistumistaan. No, nyt sitten hän muuttaakin pois Suomesta kokonaan..

 

en halua painostaa kosimaan, sillä en halua kenenkään naivan minua painostuksesta. Sen pitää tulla omasta halusta.

 

ap

Vierailija
4/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kipeitä päätöksiä on tehtävä. Olette jo olleet kaukosuhteessa lyhyehkön seurustelunne aikana eikä se ilmeisesti oikein vakuuttanut sinua. Mitä jos vaan eroaisitte? Se voisi olla suuri rakkauden teko. Sinulla olisi vapaus etsiä kotimaasta mies jonka kanssa perustaa perhe. 

Vierailija
5/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on joka tapauksessa muutto edessä, jos jäätte yhteen. Miksei jo nyt? Onko sillä maalla tarjota sulle mitää689n?

Vierailija
6/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla olisi mahista muuttaa miehen kanssa?



joo, mutta miten elättäisin itseni? Mies varmaan katkeroituisi jos joutuisi elättämään minua. Olen koulutukseltani ammattikoulutasoa ja nykyinen työni on parasta mitä voin saada. Ulkomailla töiden saamismahdollisuudet olisi varmaan nolla..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No voit tulla tänne minun luokse niin viihdytän sinua sinä aikana kun se jännämiehesi on ulkomailla.

 

T: kiltti ja kunnollinen mies

Vierailija
8/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuttaako poikaystäväsi maahan jossa on kauniimpia naisia kuin suomessa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdotan että eroatte, elät sen ihanan k-llikaruselli-vaiheen elämässä ja nautit nuoruudesta. Kun mies palaa Suomeen, katsotte sitten uudelleen jatkatteko hommaa vai oletko löytänyt siihen mennessä jonkun paremman.

Vierailija
10/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla olisi mahista muuttaa miehen kanssa?



joo, mutta miten elättäisin itseni? Mies varmaan katkeroituisi jos joutuisi elättämään minua. Olen koulutukseltani ammattikoulutasoa ja nykyinen työni on parasta mitä voin saada. Ulkomailla töiden saamismahdollisuudet olisi varmaan nolla..

Ok. Älä syytä meitä vastaajia siitä, ettemme ole kartalla tilanteestanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kipeitä päätöksiä on tehtävä. Olette jo olleet kaukosuhteessa lyhyehkön seurustelunne aikana eikä se ilmeisesti oikein vakuuttanut sinua. Mitä jos vaan eroaisitte? Se voisi olla suuri rakkauden teko. Sinulla olisi vapaus etsiä kotimaasta mies jonka kanssa perustaa perhe. 

 

kuusi kuukautta erossa oli kamalaa D: Mieskin yllättyi, miten siitä selvisimme. Viestittelimme kuulumisia päivittäin ja viikonloppuisin otimme facetimea. Miehellä olisi ehkä mahdollisuus tehdä Suomessa välillä etätöitä, mutta mitenhän se toimisi pidemmän päälle ja kuinkahan pitkiä aikoja pystyisi tekemään etänä kerralla :/ Mä haaveilin jo kauan yhteenmuutosta ja yhteisestä arjesta, mutta ei se näköjään toteudu.

ap

 

Vierailija
12/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies sanoi ettei kai kukaan nyt mene naimisiin vasta alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Mutta moni hänen kaveripiiristään on jo naimisissa :( Olen poikaystäväni ensimmäinen tyttöystävä, joten ehkä hän haluaa olla varma ennen kosintaa. Itseäni vaan kuumottaa jo ikäni. Emme edes asu vielä yhdessä, kun ensin mies halusi odottaa omaa valmistumistaan. No, nyt sitten hän muuttaakin pois Suomesta kokonaan..

 

en halua painostaa kosimaan, sillä en halua kenenkään naivan minua painostuksesta. Sen pitää tulla omasta halusta.

 

ap

Valitettavasti kuulostaa siltä, ettei mies ole yhtä sitoutunut suhteeseen kuin sinä. Ei halua asua yhdessä ja jarruttelee tekosyiden varjolla, muuttaa ulkomaille... Vetäisin omat johtopäätökset ja etsisin miehen, joka on valmis sitoutumaan nopeammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muuttaako poikaystäväsi maahan jossa on kauniimpia naisia kuin suomessa?



kyseessä on pohjoismaa, mutta en tiedä. On varmaan paljon minua kauniimpia naisia.

 

ap

Vierailija
14/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä toi ei toimi.

Joko muutatte molemmat tai ero.

Jos yhteisratkaisua ei löydy. Ei kukaan jaksa mitään etäsuhdetta tai ei se ole terve eikä toimiva.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla olisi mahista muuttaa miehen kanssa?



joo, mutta miten elättäisin itseni? Mies varmaan katkeroituisi jos joutuisi elättämään minua. Olen koulutukseltani ammattikoulutasoa ja nykyinen työni on parasta mitä voin saada. Ulkomailla töiden saamismahdollisuudet olisi varmaan nolla..

Kyllä joka maassa töitä löytyy jos niitä haluaa tehdä.

Vierailija
16/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies sanoi ettei kai kukaan nyt mene naimisiin vasta alle kahden vuoden seurustelun jälkeen. Mutta moni hänen kaveripiiristään on jo naimisissa :( Olen poikaystäväni ensimmäinen tyttöystävä, joten ehkä hän haluaa olla varma ennen kosintaa. Itseäni vaan kuumottaa jo ikäni. Emme edes asu vielä yhdessä, kun ensin mies halusi odottaa omaa valmistumistaan. No, nyt sitten hän muuttaakin pois Suomesta kokonaan..

 

en halua painostaa kosimaan, sillä en halua kenenkään naivan minua painostuksesta. Sen pitää tulla omasta halusta.

 

ap

Valitettavasti kuulostaa siltä, ettei mies ole yhtä sitoutunut suhteeseen kuin sinä. Ei halua asua yhdessä ja jarruttelee tekosyiden varjolla, muuttaa ulkomaille... Vetäisin omat johtopäätökset ja etsisin miehen, joka on valmis sitoutumaan nopeammin.

Mutta hän niin vakuuttelee, ettei halua ketään muuta kuin minut ja että haluaa tämän toimivan. Ei halua erota ja näkee mut tulevaisuudessa vaimonaan.

 

ap

Vierailija
17/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna hänen mennä menojaan.

Vierailija
18/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko maassa helppo ja halpa käydä huorissa?

Se ratkaisee kaiken. Miehiin ei voi luottaa.

Vierailija
19/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla olisi mahista muuttaa miehen kanssa?



joo, mutta miten elättäisin itseni? Mies varmaan katkeroituisi jos joutuisi elättämään minua. Olen koulutukseltani ammattikoulutasoa ja nykyinen työni on parasta mitä voin saada. Ulkomailla töiden saamismahdollisuudet olisi varmaan nolla..

Ok. Älä syytä meitä vastaajia siitä, ettemme ole kartalla tilanteestanne.



missä kohtaa mä syytin? 

 

ap

Vierailija
20/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli siis: sun paras työmahdollisuus on pysyä nykyisessä paikassa, miehelle taas ulkomaille muutto. En näe järkeä roikottaa pitkiä aikoja sellaista etäsuhdetta, jossa ei ole näköpiirissä, että päästäisiin asumaan samaan paikkaan. Eli jotta suhteella olisi tulevaisuus, tulee jomman kumman tinkiä työpreferensseistään. Jos mies tienaa hyvin, voit muuttaa hänen luokseen kotirouvaksi ja hankkia siellä lapset. Tai sitten mies luopuu ulkomaan haaveistaan ja jää luoksesi Suomeen, odottamaan oman alan työn löytymistä tai tekemään jotain muuta työtä, mitä nyt sattuu saamaan. Jos kumpikaan ei ole valmis kumpaankaan näistä, on ehkä paras erota saman tien, koska jossain vaiheessa olisi kuitenkin pakko tehdä jompi kumpi, eikä se todennäköisesti venyttämällä parane.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kuusi