Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Poikaystävä muuttaa ulkomaille töiden perässä, masentaa jo valmiiksi

Vierailija
29.02.2024 |

Olemme olleet yhdessä kohta kaksi vuotta. 2022 olimme puoli vuotta kaukosuhteessa miehen työharjoittelun vuoksi. Nyt kun hän valmistuu, ei Suomesta löydykään koulutusta vastaavaa työtä ja jos löytyy, niistä harvoista paikoista on kova kilpailu.

Siispä mies otti vastaan työtarjouksen ulkomailta, mikä on ihan ymmärrettävää, koska työttömäksi ei missään nimessä kannata jäädä opintojen päätyttyä, jos vain mahdollista. Olen iloinen hänen puolestaan, mutta pelottaa tulevaisuus. Haluamme kumpikin jatkaa suhdetta ja vierailla puolin ja toisin, mutta en voi olla ajattelematta, että meillä on kummallakin ikää 30 vuotta ja mun toiveena oli naimisiinmeno ja lapsia ennen 35 ikävuotta. Mulla alkaa olla jo kiire lastenteon kanssa. Mies ei tätä tajua, sanoo että kyllähän moni nainen hankkii lapsia vielä myöhemmässäkin iässä.

Mun itsetunto on nollissa ja pelkään myös sitä, että mies ihastuisi tai rakastuisi toiseen ulkomailla ja minä jäisin täällä Suomessa kuin nalli kalliolle.

En haluaisi muuttaa perässä, sillä mulla on täällä vakityö ja koulutuksellani nykyinen työni on parasta mitä voin saada. 

 

Onko kellään toiminut kaukosuhde pidemmän päälle? 

Kommentit (47)

Vierailija
41/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle jäi mieleen yksi hänen heittonsa kerran, että jos muuttaisin hänen perässään ulkomaille ja meille tulisi ero niin hän ostaisi minulle ainakin lentolipun takaisin Suomeen. 

 

ap

Vierailija
42/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero? Uusi mies ja perhe? Toinenhan voi ilmoittaa sieltä että asutaan liian kaukana ja ei jaksa enää etäsuhdetta. Lapsia ei tule, jos niitä et pian tee? Mikä maa tai maanosa se on mihin menee. Tuskin haluat esimerkiksi Aasiaan itse tai random paikkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista, ei ollut tarkoitukseni syytellä tässä ketään. Minulle ei olisi ongelma olla kotirouvana, mies kuitenkin tulee tienaamaan ihan kivasti. Mutta hän ei pidä ajatuksesta ja kehottaa minua mieluummin lähtemään opiskelemaan ja sitten hakemaan parempipalkkaista työtä. Joo ehkä toimisi jos olisin nuorempi.

Nyt jos aloitan opiskelemaan niin milloin se naimisiinmeno ja lastenhankinta tapahtuisi.

ap

Mies muuttaa toiseen maahan muttei halua sinua sinne, koska joutuisi jonkun aikaa elättämään sinua. Varaa tähän kyllä olisi ja lapsetkin kannattaisi tehdä kohta puoliin jos niitä haluaa mutta ei, mies käskee sinut opiskelemaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Opiskella voi myöhemminkin, lasten tekoa ei yli kolmekymppisenä kannata paljoa venyttää. Eli järkevintä olisi tehdä lapset nyt, jos ei kerran työtäkään sinulle tuolta toisesta maasta löydy

AP:lla olisi tuhannen taalan paikka aloittaa perhe vaikka ulkomailla ja opiskella uusi tutkinto perhevapailla. Sitten paluumuuttajina Suomeen muutaman vuoden kuluttua, molemmilla tutkinnot kourassa ja jaloissa vaihteleva lukumäärä muksuja. 

Mieheltä on ymmärrettävää keskittyä töihin nyt kun niitä vihdoin on, mutta hänKIN on vaarassa jäädä ikuisesti lapsettomaksi, jos jää kolmikymppisenä ämpyilemään. 

Vierailija
44/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tulee kylmää kyytiä, mutta ootte jo kolmekymppisiä. Ei ole mitään takeita siitä että pitkä etäsuhde kestää, ja jos miehen ura lähteekin lentoon ulkomailla niin se ei vielä lähivuosina ole tulossa takaisin kuitenkaan.

Puhumattakaan siitä että olet vasta sen eka kumppani. Mies elää nyt vasta henkisiä kaksikymppisiään, mutta sulla alkaa lapsenteon suhteen kello tikittää eikä mies selvästikään tajua, mitä pyytää, jos kuvittelee sun tässä iässä jäävän oottelemaan etäsuhteessa.

Päästä mies elämään nuoruuttaan ja jatka ite eteenpäin.

Mua itkettää ja masentaa ihan hirveästi. Mä arvasin, että tulen olemaan yksin koko elämäni.

meen peiton alle itkemään.

 

ap

 

Höpsistä. Jos jatkat nyt eteenpäin niin sulla on vielä mahis löytää kumppani, joka on samalla viivalla lastenhankinnan ja sitoutumisen suhteen <3 Etäsuhteessa et niitä kuitenkaan luultavasti tule saamaan, joten sano miehelle että katellaan uudestaan jos se joskus palaa Suomeen ja oot sillon vielä vapaa. 

Vierailija
45/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos olen ollut miehelle vain paremman korvike tai harjoitustyttöystävä? Hän ei ollut tapailun alussa yhtään innokas näkemään minua ja treffailemaan. Tuntui, että sain aina vain odottaa ja jahdata. Hän kyllä vaikuttaa nyt rakastuneelta ja kiintyneeltä minuun. Mulla on vain niin paska fiilis kun sitä ei aluksi näyttänyt kiinnostavan minä ja näin kuinka kuolasi instagramissa muita naisia. Lopetti vasta kun riitelimme asiasta kahteen kertaan.

 

ap

Vierailija
46/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun epävarmuuden vuoksi kaukosuhde tulisi olemaan todella raskasta, kun en pystyisi nauttimaan elämästä yhtään ajattelematta mitä jos mies siellä nyt onkin iskenyt silmät johonkuhun toiseen.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/47 |
29.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos olen ollut miehelle vain paremman korvike tai harjoitustyttöystävä? Hän ei ollut tapailun alussa yhtään innokas näkemään minua ja treffailemaan. Tuntui, että sain aina vain odottaa ja jahdata. Hän kyllä vaikuttaa nyt rakastuneelta ja kiintyneeltä minuun. Mulla on vain niin paska fiilis kun sitä ei aluksi näyttänyt kiinnostavan minä ja näin kuinka kuolasi instagramissa muita naisia. Lopetti vasta kun riitelimme asiasta kahteen kertaan.

 

ap

Tiedät varmaan itekin mitä tehdä, jos epäilet miehen sitoutumista ja haluat itse perustaa perheen.

Tämä on teille "hyvä" tilanne erota, voitte vaan sanoa et urat vei eri maihin eikä etäsuhde napannut. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kaksi