Mieheni oli mukana synnytyksessä:

sentään oli mies mukana..

Jos se ei ollu ikinä nähny synnytystä ja järkytty?

ehkä sitä kiihotti venyvän pimpsan, verinesteiden ja paskan katsominen. Hyi helvetti.

eikä oikein tiennyt, mikä olisi tuntunut sinusta hyvältä.



Uusi tilanne varmaan hänelle.

miehen kanssa tuosta synnytyskokemuksesta. Häneltä voisi kysyä esim. miltä hänestä tuntui, jännittikö häntä ja onko hän iloinen siitä, että pääsi mukaan.



Oma mieheni yllätti minut näiden vuosien jälkeen kertomalla, että läsnäolo synnytyksessä on hänestä ollut paras kokemus, mikä hänellä on ollut suhteessamme.

Meillä mies kyllä jännitti ja oli etukäteen aivan varma ettei osaa olla oikein. mutta kannusti tosi hyvin ja piti kädestä ja silitteli kun sattui, koska kipulääkkeet ei kunnolla vaikuttanu. Oli tosi hyvin tukena koko pitkän synnytyksen ja sektiossakin vielä. Pysy tiiviisti koko ajan miun pään vieressä eikä kuikuillu mittään muuta. siks aika oudolta tosiaan kuulostaa. Jätä suosiolla ens kerralla kotiin tollanen.

tossa mitään ihmeellistä ole. Eihän se miehen tehtävä ole auttaa/avustaa synnyttämisessä, kätilöthän sen hoitaa. Ja jännittävä tilanne miehellekin.



Mitä sen ois pitänyt tehdä: puuskuttaa hengitysharjoituksia, tsempata "ponnista, ponnista!" -huutoja ja sivellä kasvoja jääpaloilla, niin kuin jenkkiällötysleffoissa?

tossa mitään ihmeellistä ole. Eihän se miehen tehtävä ole auttaa/avustaa synnyttämisessä, kätilöthän sen hoitaa. Ja jännittävä tilanne miehellekin.

Mitä sen ois pitänyt tehdä: puuskuttaa hengitysharjoituksia, tsempata "ponnista, ponnista!" -huutoja ja sivellä kasvoja jääpaloilla, niin kuin jenkkiällötysleffoissa?

Meillä mies oli mukana synnytyksessä ja taisi lähinnä taputtaa kättäni ja antaa juotavaa kun pyysin. Joskin ehdimme muutenkin olla sairaalassa vertin verran ennen kuin vaaveli syntyi.

Kyllä mies siinä tiiraili vähän väliä alakerran suuntaan. Taisi olla utelias, että miltä se vauvan syntymä nyt sitten oikein näyttää =)

miehen pitäisi tehdä siellä. Ei se ponnistamaan pysty eikä ottamaan osaa kivuista eli varmasti on "avuton" olo. Kyllä se synnytys on äidin juttu vaikka mitä höpistäisiin, mies voi auttaa myöhemminkin.



nimim kolme kertaa synnyttänyt ja mies katsellut sivusta (enkä muuta edes ole odottanut)

lähdettiin yöllä, minä puhkuin ja puhisin ja olin ilokaasusta ihan pyörryksissä ja mies haki silläaikaa synnyttäjille tarkoitettuja patjoja, toi se mun sängyn viereen ja nukkui koska oli kuulema NIIn väsynyt.



Niinpä.



Heräsi sitten ponnistusvaiheeseen (olis varmaan nukkunu jos en olis huutanu niin kovin)



Miellä on silti ihan onnellinen suhde, ollaan oltu 10 vuotta yhdessä. Silloin harmitti hetken, nykyään jo naurattaa...

toosaa kun synnytän olisin karjunu kurkku suorana että saa lähteä menenmään.



Kyllä mun mies vaan istu mun vieressä ja piti kädestä kiinni ja sen jälkeen oli vauvan kanssa eikä tuijottanu mun tikkaamista!

monitorista supistuksia. En itse epiduraalin takia tuntenut niitä niin hyvin ponnistusvaiheessa, joten mies ohjeisti aina milloin pitää aloittaa ponnistaminen. =) Toki kurkisteli välillä jalkopäähänkin miltä näyttää. Synnytyksen ja ensi-imetyksen jälkeen huolehti kätilön kanssa vauvasta.

vaan oli mun vieressä. Piti kädestä, pyyhki hikeä ettei valu silmiin ja antoi juotavaa. Ja oli vauvan kanssa. Eli juuri niin kuin mun mielestä pitää. Joo, ei miehen tartte puuskutella ym..

ekalla kerralla jouduttiin hätäsektioon niin ei päässyt sinne mukaan. Odotteli sitten vaavia muualla. Tokassa samoten piti mulle seuraa avautumisen aikana ja ponnistusvaiheessa istu pääpuolessa ja piti kädestä kii jota sain puristaa olan takaa. Autto mua henkisesti kestämään imukuppisynnytyksen.

kolmannella kerralla piti mulle seuraa, hiero mm mun jalkoja kun lojuin ammeessa jne. Istui mun takana häkkyrässä ja kannatteli kainaloista kun ponnistin kykyssä.



Neljännellä kerrala kiireellisessä sektiossa istui mun pääpuolessa ja jutteli kaikennäköistä ja silitteli mun otsaa ja kättä.

mies lueskeli lehtiä ja teki ristikoita! Kyllä ärsytti. Olisi nyt edes jutellut kanssani. Mutta ei!



Ponnistusvaiheessa kyllä joutui töihin, koska ponnistin seisaaltaan ja nojasin häneen.

Olisko sen MIEHEN pitänyt riisua ja tulla sinne SUIHKUUN?! :D Voi hellanlettas. Ja mikset käskenyt miehen suksia kuuseen sieltä jalkopäästä tuijottamasta? En tajua.

Enpä vielä tähänastisen synnärikokemukseni puitteissa ole nähnyt MIESTÄ siellä synnytyssalin suihkussa munasillaan heilumassa. Nyt en ihan ymmärtänyt koko tuota suihkujuttua, siis oikeastiko olisit tarvinnut miehen sinne mukaan, alasti??

tai pessyt vauvaa? Eikö pitänyt sylissä?

kiinnosti olla siellä alapäässä kurkkimassa. Harvempi sitä haluaa katsella. Ei munkaan mies mitään ihmeitä tehnyt, taisi lueskella kirjaa, katsella telkkaria. Toi kyllä vettä ja jotain muuta apua jos pyysin. Muistaakseni ponnistusvaiheessakin oli jossain kauempana kauhuissaan nyrkkiä puremassa :D. En mä enää edes muista tarkalleen. Mutta ei todellakaan hengitellyt siinä samaan tahtiin tai pyyhkinyt otsaa, oli paikalla ja se riitti mulle ihan hyvin. Ja toki otti sitten vauvan syliin ja ihmeteltiin sitä yhdessä.

No, kyllä meillä oli synnytyssalissa miehellä ihan oma rooli. Avautumisvaihe meni niin nopeasti, ettei mies ehtiny siinä sen ihmeempää tehdä, muuta kuin olla henkisenä tukena. Mutta sitten kun ponnistusvaihe tuli kätilö laittoi mieheni hommiin. Aina kun tuli ponnistamisen tarve, mieheni tuki päätäni kun työnsin leukaani rintaan vasten. Toisella kädellä mies piti toisesta jalastani kiinni ja toista jalkaa oli tukemassa kätilö. Synnytin siis puoli-istuvassa asennossa. Synnytyksen jälkeen mies leikkasi napanuoran ja kylvetti vauvan, otti vauvasta kuvia ja piti sylissä. Ihmeelliseltä kuullostaa tuo kummastelu, että mitä miehen pitäisi siellä muka tehdä. No, tukea äitiä. Ei tuo hirveän kannustavalta kuullosta, jos mies on ollut jalkopäässä tiiraamassa..