Mieheni oli mukana synnytyksessä:

tuosta miehestä, etten haluaisi nähdä koko ukkoa enää ikinä. Toosan tuijottelu kuulostaa perverssiltä, mutta voi vielä jotenkin selittyä jännittämisellä ja/tai pelolla. Se, että vaimon värkin ompelu kiinnostaa enemmän kuin oma vauva sen sijaan kuulostaa sen verran vinksahtaneelta, että joko mies menee terapiaan hoidattamaan synnytystraumansa tai sitten pakkaa kimpsunsa lopullisesti.

Samantapaisia kokemuksia on aika monilla. Ne kertovat tietysti puolison epäempaattisuudesta, tilannetajun puutteesta ja muista ongelmista. Tärkeintä olisi varmaan, ettei tästä tule möykkyä teidän väliinne. Se johtaisi helposti epäluottamuksen kierteeseen. Pettymys on suuri, mutta toisaalta tärkeintä on, että lopputulos oli ilmeisesti terve vauva ja sinäkin toivut.



Oma mieheni on sairaalakammoinen ja hänen on myös vaikea puhua tunteistaan. Hän ei halua nähdä minkäänlaisia toimenpiteitä. Tulkitsen niin, että hän ei vain kestä ja väistää tuskiani nukahtamalla synnytyksessä tai vähättelemällä niitä mielessään ja jopa puheissaaan tai muuta sellaista.

Voisimme kai ottaa opiksi tästä sen, että on hyvä miehelle etukäteen kertoa, miten toivoisi tämän käyttäytyvän synnytyksessä. Esim. kannustavasta puheesta, asentojen tukemisesta, oksennusten keräämisestä, ohjeiden tottelemisesta ja vauvan seuraamisesta.

sairaalassa synnyksen käynnistymistä. Molemmilla kerroilla mies nukkuin sikeästi sängyssä, itse valvoin keinutuolissa. Välillä yritin herätellä tuomaan mulle lämpötyynyä, mutta kivut meni aina ohi ennekuin mies havahtui unesta.



Lapset tulivat sektioilla, ekaan miestä ei päästety mukaan. Toiseen pääsi mukaan pitkän puheen jälkeen. Oli kyllä mun vieressä, muta uteliaana kurkki koko ajan "verhon" toiselle puolelle.



Ei mies ollut mitenkään yltiökiinnostunut odotusaikana eikä synnytyksessä eikä vauva-aikanakaan. Nyt kun lapset ovat isompia on löytänyt roolinsa ihan toisella tavalla.



Mä jotenkin ajattelin niin jo etukäteen että mä olen se vastuullinen henkilö ja luotan vain itseeni. En ole pilkuntarkasti vaatinut miestä osalllistumaan puoliksi vaan ollaan menty niin kuin sujuvalta on tuntunut. Ollaan vältytty typeriltä kiistoilta ja vanhemuus on tuntunut hyvältä molemista - eri tavalla ja eri tavalla toimien !

Miehet nyt on joskus tuollaisia. Häntä ehkä kiinnosti enemmän synnytyksen tekninen kulku kuin sinun kärvistelysi.

Olisit antanut selkeämmät toimintaohjeet ukkoparalle.



Se suihkuun pyytäminen olisi minustakin ollut jo kornia.

...ainakin kun näitä tarinoita lukee.



Tosin miestäni en voi muutenkaan syyttää empatiakyvyn puutteesta tai puutteesta lukea tilanteita. Aina heitetään, että miehet nyt on semmosia mutta ei kaikki miehet. Onneksi.



Meillä mies jaksoi avautumisvaiheessa muistutella hengityksestä. Nimittäin pahimpien supistusten aikaan unohdin hengittää ja se nyt ei ainakaan kivunsietoa paranna. Mukisematta piti aina maljaa alla kun oksentelin muutamaan otteseen avautumisvaiheessa. Inhoaa kaikkia eritteitä. Tai sanotaanko, että on erittäin hajuherkkä. Silti ei pienelläkään eleellä osoittanut, että iljettäisi vaikka varmasti näin teki.



Ponnistusvaiheessa oli pääpuolella. Pyyhki hikeä, juotti mehua ja kannusti jaksamaan. Leikkasi napanuoran lapselta eikä mennyt lähellekään alapäätä. Oli mainio apu synnytyksessä. Parempaa tsempparia en olisi voinut pyytää.

1 sektio 2 alatiesynnytystä. Kaikissa on ollut mukana. Ei hän oikein ole sen tyyppinen, että istuisi vieressä hieromassa tai paijailemassa. Enkä minä myöskään sen tyyppinen, että haluaisin jonkun siihen lääppimään. Itselleni pääasia se, että mies saa nähdä oman lapsensa syntymän :)

Ekassa avautuminen kesti pitkään, mies piti seuraa ja hieroi selkää supistusten aikana (korvaamatonta!). Ojensi vettä tarvittaessa, nosti lattialta, kun en itse jaksanut ylös pahan supparin jälkeen. Ponnistusvaiheessa aloin hyperventiloida ja olla epätoivoinen, mies auttoi tahdittamaan hengitystä ja vakuutti, että kyllä sä pystyt. En usko, että olisin selvinnyt tuosta rääkistä ilman miestäni, ainakaan järjissäni.



Tokassa synnytyksessä olin itse varmempi ja muutenkin synnytys oli lyhyempi ja helpompi, mutta tuota selkähierontaa tarvittiin nytkin, ja mm. otin miehestä tukea, kun ponnistin jakkaralta, ja puristin häntä käsistä (lujaa).



Eli kyllä mies siellä ihan muutakin voi tehdä kuin olla seinäkoristeena.

onhan se naisen alapää miehelle tärkee juttu ;-)

Vähän liikaakin tuputti juotavaa ja syötävää ja kylmiä kääreitä ja juoksi minuutin välein lämmittämään kaurapussia...



Tuki koko avautumisvaiheen hiki hatussa ja ponnistusvaiheessa tosiaan kätilön apunakin.



Toisessa synnytyksessä istuskeli, yritti torkahdellakin, luki lehtiä... Vähän jopa harmittikin, vaikka ymmärsinkin, kun homma ei enää ollut uutta. Ponnistusvaiheessa olikin sitten mieletön tuki, koska synnytys ei edennyt. Jaksoi tsempata reilun tunnin, ennen kuin tuli sektiopäätös. Ei päässyt siihen mukaan, mutta kuvasi kännykällä videon minua varten, kun vauva oli teholla enkä päässyt ekaan 12 tuntiin katsomaan. Ihana mies ja ihana video!



Joo, ei se mies sinne suihkuun kuulu (itse olin siellä yksin ja mies yritti torkkua), mutta henkisenä tukena voi olla.

Kannattaa ap käydä lukemassa Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä? -keskustelu täältä: http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/7/viestiketju/117640/alyttominta_m… . Tuolla on ihanasti, pilke silmäkulmassa kerrottu, mitä kaikkea voi sattuakaan synnytyksen yhteydessä.



Lueskelin tuota esikoista odottessani ja se opetti minulle parikin tärkeää seikkaa synnytystä ajatellen. Tärkein lienee, että miehet todennäköisesti hermoilevat, jännittävät ja ehkä myös pelkäävät huomattavasti synnyttäjää enemmän. Sitten siinä hämmennyksessä reagoivat uuteen tilanteeseen toisin kuin synnyttäjä olisi halunnut. Ehkä yksi syy on se, etteivät he tiedä mitä tulee tapahtumaan tai miten pitäisi toimia. Me naiset kun luemme kaikki lehdet ja opukset sekä netissä saamme vertaistukea. He ovat yleensä pihalla kuin tampoonin narut eikä pelkästään omasta syystään...



Synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Jos on pipo liian kireällä eikä saa suutaan auki, vika on ihan oma. Kyllä oma miehenikin oli välillä ihan hukassa, mutta meillä ainakin säilyi puheyhteys koko synnytyksen sekä sen jälkeisen ajan.



Onnea uudesta perheenjäsenestä ja eiköhän se isä nyt petraa siinä lapsenhoidossa... :)

siinä synnytyksessä on. Siis sillain, ettei mies muka saisi nähdä itse syntymää. Mä ainakin koin, että on hyvä ja jopa yleissivistävääkin, että mies tietää synnytyksen kulun ja sen , että se sattuu. En minä ainakaan suhtaudu omaan "toosaani" niin, että se olisi olemassa vain miestä varten.

Mun mies teki synnytyksen aikana juuri sitä mitä pyysinkin. Halusin myös, että jos vaan pystyy, niin kattoo mitä siellä tapahtuu, kun en itse nähnyt.

Tässä ketjussa on kyllä aika erilaisia isiä..

Ap:lle toivon keskustelua miehen kanssa synnytykseen osallistumisesta. Onhan siinä ihmettelemistä, kun vauva tulee maailmaan, mutta kyllä miehen pitäis huomioida synnyttävä äiti ja tämän tarpeet eikä omiaan.



Meillä on neljä muksua ja neljä alatiesynnytystä takana ja kaikissa on kyllä mies osallistunut hyvin ja ollut tärkeänä tukena. Ekassa pitkä avautumisvaihe ja nukkui kyllä välillä, kun meni koko yö ja seuraava päivä, mutta hieroi selkää ja jalkoja ja ponnistusvaiheessa piti kädestä ja tuki selästä.



Tokassa piti käsistä, kun olin ammeessa ja antoi juomia. Jakkaralla ollessa istui takan tukena ja piti kiinni ja puristi kädestä. Ponnistaessa kontallaan piti kädestä ja oli tukena.



Kolmannessa aikalailla samoin kuin tokassa. Neljännessä olin suihkussa kontillaan palloon nojaillen ja mies kyllä istui koko ajan siellä kylppärissä ja toi sinne sit juomia ja kyseli pärjäänkö. Käyrillä ollessa olin seisaallaan ja mies oli tuki, josta roikuin. Jakkaralla istui tukena ja piti lujaa kiinni. Kätilön pyytäessä olemaan ponnistamatta vauvan laskeutuessa piti kiinni ja sanoi muutaman kerran korvaan: Koita kulta olla ponnistamatta. Kun sain ponnistaa, piti kiinni.



Ja juu, oisin voinu viimeisessä ottaa miehen mukaan suihkuunkin. Meinasin pakata sille uikkarit mukaan sairaalaan, mut se jotenkin jäi ja pallo olikin parempi kaveri suihkussa.



Vauvat on aina kylvettänyt ja hoitanut ensi-imetysten ja ihmettelyjen jälkeen.



Jokainen tyylillään ja kaikki naiset ei miehestä apua kaipaa, mut minä ainakin huusin miehelle kipeessä supistuksessa, että tuu auttamaan ja apu oli se, että hän tuli lähelle ja sain pitää hänestä kiinni. Kummasti sitä saa voimia toisen kosketuksesta ja läheisyydestä.



Tsemppiä ap seuraavaan mahdolliseen synnytykseen ja toivottavasti mieskin sit osallis enemmän.

siinä synnytyksessä on. Siis sillain, ettei mies muka saisi nähdä itse syntymää. Mä ainakin koin, että on hyvä ja jopa yleissivistävääkin, että mies tietää synnytyksen kulun ja sen , että se sattuu. En minä ainakaan suhtaudu omaan "toosaani" niin, että se olisi olemassa vain miestä varten.

Mun mies teki synnytyksen aikana juuri sitä mitä pyysinkin. Halusin myös, että jos vaan pystyy, niin kattoo mitä siellä tapahtuu, kun en itse nähnyt.

miehen mukaan synnytykseen. Myös siksi, että mies tosiaan näkee, ettei se vauva synny tuosta vain.

Hänelle lapsi oli eka, minulle toinen joten minulle hommat olivat tuttuja. ja miehen onneksi hän näki ihan oppikirjamaisen synnytyksen. Kaikki sujui hyvin eikä tikkejä tarvittu ja vauvakin oli kunnossa. Sairaalassa kerettiin olemaan se vartin verran ennen kuin aloin ponnistamaan ja parissakymmenessä minuutissa vauva oli maailmassa (vähän tuo ponnistusvaihe venyi kun olin niin pirun väsynyt, kello oli näet likimain viisi aamulla enkä ollut li vuorokauteen nukkunut yhtään).

Enkä oikeastaan edes ajatellut, että miehen tarvitsisi tehdä muuta kuin leikata napanuora. tai eihän sekään tietty pakko ole mutta ilmeisesti vähän sellainen tapa. Mies sai kylvettää vauvan, auttaa pukemisessa sekä punnituksessa sun muussa kun minä lepäsin. Synnytyksessä mies käytönnössä vain taputti kättäni, antoi juotavaa kun sitä pyysin ja piti pientä pussia kasvojeni edessä kun oksensin kivun takia. Ja ehti tosiaan katsoa, miten vauva puski maailmaan eikä ilmeisesti aiheuttanut mitään traumoja kun seksielämäkään ei kärsinyt ;)

ja vielä enemmän mua säälittää nämä naiset jotka vielä oikein puolustelevat heitä. Paljosta olette jääneet paitsi, meillä ainakin kaikkien kolmen syntymä on ollut yhteinen juttu ja puhuttavaa on riittänyt sairalaan odottelunkin ajaksi eikä miehen ole tarvinnut ristikoita rustata niin suuren tapahtuman hetkellä.

myötätuntoni, ap.



Oudolta kuulosti, ettei vauva kiinnostanut vaan tekniset toimitukset. Kuulostaa melko minä-minä-tyypiltä.



Meillä oli pikkaisen toisella tavalla, mutta se siitä. Jätä ensi kerralla mies kotiin ja ota mukaan joku empaattisempi kaveri.