Lue keskustelun säännöt.
Etäsuhteet ja mikä saa teidät pysymään niissä?
04.02.2024 |
Kysymys otsikossa. Olen itse etäsuhteessa ja mies asuu reilu 200km:n päässä. Näemme pääsääntöisesti parin viikon välein viikonloppuisin, kun lapseni on isällään. Molemmat teemme viikot töitä omilla paikkakunnillamme, joten muu ei ole mahdollistakaan.
Mutta mitä pidempään etäsuhdetta on kestänyt, sitä vaikeammalta etäsuhteilu tuntuu... Aluksi jaksaa sitä odottamisen kaipuuta ja jännistystä toisen näkemisestä ja onhan se vieläkin sitä. Mutta kun tunteet on syventyneet, niin kyllä tämä välimatka ja parin viikon välein tapahtuvat lyhyet näkemiset alkavat tuntua hankalilta. Suhde on hyvä ja meillä on aina mukavaa nähdessä. Tosin jos ei olisi näillä näkemisväleillä, niin tuskimpa suhde olisi jatkunutkaan tähänkään saakka.
Miten te muut etäsuhteessa pitkillä välimatkoilla asuvat olette jaksaneet etäsuhteilua? Missä vaiheessa aloitte tehdä päätöksiä, että jompi kumpi muuttaa toisen paikkakunnalle, tai erottiko välimatka lopulta? Mukavahan se on, että on omaakin aikaa, mutta kyseessä on sen oloinen mies, että olisi omaan aikaan vapaus sittenkin, vaikka asuisimmekin yhdessä. Samoin minun puolesta miehelle suon oman vapaa-aikansa.
Kommentit (51)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus saa pysymään. Yhteen ei ole mahdollista muuttaa, kun minä en halua maalle ja mies ei halua kerrostaloon. Väliä meillä on 100 km. Nähdään 1-2 viikon välein ja puhelimessa puhutaan päivittäin. Molemmilla on jo täysikäiset lapset. Yhdessä oltu jo vuosia.
Yleensä tieto tulevasta yhteenmuutosta auttaa jaksamaan. Esim. toisella on opiskelut kesken ja parin vuoden päästä voi muuttaa toisen kaupunkiin. Mutta jos ei ole mitään tuollaista "pakkotilannetta" olla erillään niin kyllähän se tunteita syö pidemmän päälle.
Pitäisi olla tosi vetävä ja kiinnostava mies ja myös suunnitelmat siitä, että muutan miehen perässä sinne toiselle paikkakunnalle, ennen kuin vaivautuisin ylläpitämään jotain etäsuhdetta jonkun aikaa.
Pelkkää miesseuraa saa varmasti lähempääkin, joten jonkun ei niin vakavan miesseuralaisen takia en mihinkään etäsuhteeseen alkaisi.
Jos siis tapaisin jonkun miehen, joka asuu kaukana, hänen pitäisi kolahtaa minuun heti oikein kunnolla. Ja sama hänen puoleltaan.
En suosittele kenellekään etäsuhdetta. Rakastumisvaiheessa ei ole terveellistä joutua olemaan toisesta erossa niin pitkiä aikoja. Stressi tekee tekosensa. Tulevaisuutta ei pysty suunnittelemaan. Sitten kun vielä selviää, että toiselle olisi ok pelkkä viikonloppujen seksisuhde, tulee hyväksikäytetty olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minutkin juuri se rakkaus on saanut pysymään etäsuhteessa. En ole enää teini, jonka tunteet jäähtyvät tai hormonit kuljettavat muiden syliin, ellen viikkoon näe rakastani.
Jos tunteesi viilenevät etäsuhteessa, kumppani ei vain ole sinulle se oikea.
Minulle etäsuhde sopii parhaiten. En haluaisi asua kenenkään kanssa, enkä edes samalla paikkakunnalla, jos silloin olisi pakko tapailla harva se päivä. Kaipaan paljon yksinoloa, ja minulle riittää oikein hyvin tapaaminen kerran kuussa tai harvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla oli aikoinaan etäsuhde Ruotsissa asuvan yh:n kanssa. Itse olin Suomessa yh. Oltiin todella rakastuneita ja vierailtiin ja tapailtiin. Puhelimessa joka päivä. Noin 9 kk sitä kesti ja sitt ei kummankaan psyyke enää. Kun ei mahdollista muuttaa yhteen; sillä hänen lapsensa ei osannut suomea ja mulla kolme teiniä. Oltiin ystäviäkin parikymmentä vuotta tuon jälkeen.
200 kilsaa ja videoyhteydet kuitenkin. Meillä oli silloin kalliit puhelut. Jos on mahdollisuudet yhteen muuttamiseen, niin jonku aikaa jaksaa. Jos ei, niin vaikeeta on.
Jaksoin pari vuotta sen voimalla, että nähtiin aika usein eli lähes joka viikko useampi päivä ja yö yhdessä, vaikka mies asui aivan eri puolella suomea. Miehellä oli suunnitelmissa muuttaa luokseni, mutta sitten kun se jatkuvasti lykkääntyi ja tapaamisten järjestäminenkin tuntui olevan niin vaikeaa, vaikka kuulema rakkautta oli, mutta lapset vaikeuttivat asioita, niin minulta loppui kiinnostus ja lopetin suhteen. Ei kaduta yhtään enkä enää ikinä suostu etäsuhteeseen. Rakkautta kyllä minunkin puolelta oli valtavasti, en minä muuten olisi siihen edes lähtenyt, mutta se ei riittänyt, kun aikaa oli kulunut tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle etäsuhde sopii parhaiten. En haluaisi asua kenenkään kanssa, enkä edes samalla paikkakunnalla, jos silloin olisi pakko tapailla harva se päivä. Kaipaan paljon yksinoloa, ja minulle riittää oikein hyvin tapaaminen kerran kuussa tai harvemmin.
Tuo olisi FWB eikä mikään parisuhde
Kyllä me ollaan jo päätetty että me muutetaan yhteen heti kun se on mahdollista. Meidän tapauksessa siihen menee vielä pari vuotta. Molemmilla on vuoroviikoin lapsia eikä aiota sitä kuviota muuttaa. Välimatkaa on reilut 100 kilsaa, ja joka toinen viikko vietetään yhdessä. Ajellaan vuoron perään mutta joka päivä. Ainoastaan tosi huonolla ajokelillä saattaa jäädä joku päivä välistä.
Mikä saa pysymään yhdessä? Rakkaus. Sellainen ainutkertainen. Sen verran paljon elämää on molemmilla takana että tiedetään kyllä että ollaan toisillemme parempia kuin kukaan koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat halusivat muuttaa yhteen, kunhan sopiva tilaisuus tulee. Etäsuhteessa meni kaksi vuotta, kun toinen asui silloin toisessa maassa.
Onhan yhdessä asumisessa hyvät puolensa, mutta toisaalta on hyvä pitää mielessä, että avo- ja avioliitotkin kariutuvat hyvin helposti nykyään. Että ei se saman katon alla asuminen mitään takaa. Joissakin suhteissa intohimo pysyy itse asiassa paremmin yllä, kun ei ihan jokaista toisen pierua tarvitse haistella eikä ihmetellä toisen keittiöön jättämiä sotkuja jatkuvasti.
Itse olen elänyt saman kumppanin kanssa vuosia vaihtelevasti etä- ja välillä lähisuhteessa. Kun olimme välillä eri maissa töiden takia, oli tietysti välillä ikävä. Olisihan minulla ollut mahdollisuus lievittää sitä ikävää jonkun toisen kainalossa, mutta kun halusin vain tämän yhden enkä ollut kiinnostunut muista.
Nykyään asumme samassa osoitteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko käynyt niin, että olisitte etäsuhteen jälkeen muuttaneet yhteen ja lähisuhteeseen? Ja toimiko se?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle etäsuhde sopii parhaiten. En haluaisi asua kenenkään kanssa, enkä edes samalla paikkakunnalla, jos silloin olisi pakko tapailla harva se päivä. Kaipaan paljon yksinoloa, ja minulle riittää oikein hyvin tapaaminen kerran kuussa tai harvemmin.
Tuo olisi FWB eikä mikään parisuhde
Jaa en mä ainakaan sitä noin näkisi. Itse olen samanlainen ja kerta viikkoon tapaaminen on todellakin tarpeeksi. Ollaan toki tekemisissä päivittäin videopuheluin ja viestein. Ihan puolisoina esitellään toisemme, vietetään joulut ja muut kekkerit yhdessä, matkustellaan. Oikeastaan tässä on enimmäkseen vain ne parisuhteen kaikki hyvät puolet. Ainoa ikävä asia on se, että jos joskus käy jotain ikävää, kaipaisi lohduttajaa tai muuten vaan puolison tukea heti niin on se välimatka.. toki tämä on ihan luonnekysymys kenelle tällainen järjestely toimii. Itse olen ainakin sen verran omatoiminen etten tarvitse miestä jokaiseen asiaan auttamaan ja ei hänkään tarvitse mitään kodinhengetärtä.
Ehkä ollaan sitten jotenkin viallisia, kun toisten ihmisten jatkuva läsnäolo ei tuo mitään positiivista lisää meidän elämään. Voidaanko jo kuopata se perinteisen parisuhteen kaava?
-eri
Minulla aiempi etäsuhde kariutui mm. miehen mustasukkaisuuteen. Itselle välimatka ei ollut ongelma, vaikka fyysinen läheisyydentarve välillä toki tuotti tuskaa, koska meidän tapauksessamme sitä välimatkaa oli tolkuttoman paljon. Pystyimme käytännössä tapaamaan vain 2-3 kertaa vuodessa. Suunnittelimme yhteen muuttoa Suomeen mutta kun mies olikin siitä huolimatta hakenut töitä kolmannesta maasta (jossa siis kumpikaan meistä ei sillä hetkellä asunut), aloin tajuta että hän on liian tuuliviirimäinen persoona minulle.
Nykyään tapailen Ruotsissa asuvaa miestä, joka on kertonut että ei halua parisuhdetta, joten sanoisin suhdemuotomme olevan lähinnä FWB. Itselleni sopisi oikein hyvin sekin, että tästä sukeutuisi parisuhde. Jos niin kävisi niin en usko että välimatka sittenkään kovin pian muodostuisi esteeksi. Tämän miehen kanssa tapaamme fyysisesti ehkä noin 6 kertaa vuodessa, useamman päivän kerrallaan. Muut ajat kumpikin tekee paljon töitä ja pidämme yhteyttä viestittelemällä. Nytkin olen juuri lopettanut aikaisin aamulla alkaneen työpäiväni, joten vaikka asuisin miehen kanssa, emme ehtisi kovin monta sanaa vaihtaa ennen kuin on jo käytävä nukkumaan. Silti asuisin ihan mielellään yhdessä ainakin tämän kyseisen miehen kanssa. Hän kun on siisti ja järjestelmällinen, pitää mm. kylppärin miellyttävässä kunnossa, huolehtii hygieniastaan eikä hänellä ole muutenkaan mitään kovin ärsyttäviä tapoja. Yhdessä nukkuminen joka yö olisi ihanaa. Kykenen kuitenkin aivan hyvin elämään ilman yhteistä kotia. En tunne tarvetta etsiä juuri nyt muuta seuraa.
Voisin kuvitella että parisuhdekin toimisi tällaiselta pohjalta, varsinkin jos yhdessä vietettyjä ajanjaksoja hieman pidentäisi. Esim. viikko yhdessä joka toinen kuukausi olisi minulle jo aivan riittävästi.
Mikä sinua ap eniten harmittaa siinä että olet välillä kumppanistasi erossa?
Vierailija kirjoitti:
Minulle etäsuhde sopii parhaiten. En haluaisi asua kenenkään kanssa, enkä edes samalla paikkakunnalla, jos silloin olisi pakko tapailla harva se päivä. Kaipaan paljon yksinoloa, ja minulle riittää oikein hyvin tapaaminen kerran kuussa tai harvemmin.
Meillä sama juttu. Tämä sopii meille hyvin, koska molemmilla on vahva oman tilan ja ajan tarve. Nähdään kyllä useamman kerran kuussa ja puhutaan päivittäin. Joskus lyhyempi hetki, mutta tänään meni 7 h puhelimessa.
Ap, arvaa mikä saa ihmiset pysymään ETÄSUHTEISSA ?
Se syy on VÄLITTÄMINEN.
JA RAKKAUS.
Ei se niin helppoa elämässä ole, jotta eri paikkakunnilla asuville ihmisille, löytyisi noin vaan, toista vaan töitä, rakastamansa kumppanin asuin seudulta. Tai edes läheltä sitä.
Ainahan ihminen on sidottu leipätyöhönsä, eli toimerntuloon, josta hön elantonsa saa.
Monet ovat myöskin opiskelleet yliopisossa vuosikausia, päästäkseen unelma-ammattiin, jossa viihtyvät.
Ja usko pois ap, taatusti tiedän mistä puhun.
Aviomieheni työskentelee viikot akateemisessa duunissaan.
Kotona on hän pe illasta ma aamuun.
Itse toimin opettajana läheisessä yläkouluissa, ja ylläpidän yhden lapsen perhettämme 5 päivää viikossa.
Ja tosin mieheni palkka, on todella korkeampi, kuin oma palkkani, peruskoulun yläasteen, aineen opettajana.
Elämä on. Rakkaus on.
Vierailija kirjoitti:
Ap, arvaa mikä saa ihmiset pysymään ETÄSUHTEISSA ?
Se syy on VÄLITTÄMINEN.
JA RAKKAUS.
Ei se niin helppoa elämässä ole, jotta eri paikkakunnilla asuville ihmisille, löytyisi noin vaan, toista vaan töitä, rakastamansa kumppanin asuin seudulta. Tai edes läheltä sitä.
Ainahan ihminen on sidottu leipätyöhönsä, eli toimerntuloon, josta hön elantonsa saa.
Monet ovat myöskin opiskelleet yliopisossa vuosikausia, päästäkseen unelma-ammattiin, jossa viihtyvät.
Ja usko pois ap, taatusti tiedän mistä puhun.
Aviomieheni työskentelee viikot akateemisessa duunissaan.
Kotona on hän pe illasta ma aamuun.
Itse toimin opettajana läheisessä yläkouluissa, ja ylläpidän yhden lapsen perhettämme 5 päivää viikossa.
Ja tosin mieheni palkka, on todella korkeampi, kuin oma palkkani, peruskoulun yläasteen, aineen
No... tuosta kieliopista päättelen,ettet ole mikään yläkoulunopettaja.
Tai sitten korkeintaan jonkun rättikässän.
up