Lue keskustelun säännöt.
Voiko huonon äitisuhteen traumatisoima tytär olla itse hyvä äiti?
29.12.2023 |
Äidin kanssa ollut aina huonot välit. En ollut sellainen tytär jonka olisi halunnut, eikä arkaillut kertoa sitä mulle. Onneksi pikkusisko oli, niin sain jättäydyttyä ikäänkuin ulkopuolelle, ja suhde äitiin jäi melko etäiseksi. Oli helpompi olla ilman huomiota, kuin saada negatiivista huomiota. Hoidin itse itseni lapsesta asti ja menestyin elämässä ihan hyvin, mutta tottakai jäänyt suuri haava turvattomasta lapsuudesta, jota koittanut nyt aikuisena korjata, sillä se näyttäytyy masennuksena ja riittämättömyyden tunteina. Isoäitini olivat jo menehtyneet tai vakavasti sairastuneita kun synnyin, eikä äiti-malleja ole kauheasti elämässä ollut.
Nyt täytin 30v, ja alkaa olla aika miettiä sitä kuuluisaa jälkikasvua. Olen aina ajatellut että haluaisin lapsia, meitä oli iso perhe ja lapsuudesta äitiongelmista huolimatta ihania muistoja sisarusten kanssa. Mutta kuitenkin kummittelee ajatus siitä, että osaanko itse olla äiti, jos minulla ei ollut turvallista äitiä. Jos olenkin kylmä lasta kohtaan, koska en tiedä muusta. Ajattelin käydä ennen lapsen hankintaa ainakin terapiassa puhumassa huolistani ja purkamassa omaa äitisuhdetta. Mutta kuitenkin mietin, että olisiko parempi jäädä lapsettomaksi, ja olla mahdollisesti siirtämättä omaa traumaansa lapseen. Mitä mieltä täällä ollaan, voiko äititraumainen lapsi olla hyvä äiti, vai pitääkö vaan tunnustaa, että en voi olla hyvä äiti näillä lähtökohdilla, ja kuopata haaveet?
Kommentit (30)
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnea, jos oikeasti löydät ihmisen, johon voit luottaa sen verran, että uskallat luoda perheen
Uskon löytäneeni. Jos lapsia saisin, niin mielelläni nykyisen puolisoni kanssa. Voisin harkita myös itsellistä vanhemmuutta, jos elämäntilanne niin määräisi. Ehkä eniten tässä on ongelmana, etten luota itseeni? Jos huomaankin 15 vuoden päästä, että olenkin ihan kuin oma äitini?
Et ole lapsuutesi vanki. Tutkimuksissa yleensä todetaan, että on suurempi riski. Esim. mt ongelmaisen lapsilla on suurempi riski sairastua masennukseen tai alkoholistin lapsilla suurempi riski avioeroon. Mutta missään nimessä ei ole kausaalisuhdetta.
Tuskin kukaan selviää elämästä ilman jonkinlaista traumaa. Vaikka olisi kuinka ehjä elämä ollut, niin jotain voi sattua sen jälkeenkin, kun vauva/lapsi on maailmassa. Pointtini ehkä on se, että ei äidinkään tarvitse olla täydellinen. Ympäri maailmaa naiset kasvattavat lapsiaan jopa keskellä kriisejä. Me äiditkin olemme vain ihmisiä virheinemme. Valtaosa tekee parhaansa.
Kuulostat fiksulta ihmiseltä. Terapiaan menosta tuskin haittaa on. Fiksua on olla harkitseva, mutta liikaa ei kannata pelätä!
Lapsena jo päätin, että jos saan joskus omia lapsia, en ole äitini kaltainen. Päätin, että minä olen rakastava, välittävä äiti. Kaikkea sitä, mitä en omalta äidiltäni koskaan saanut.
Tämän olen pitänyt mielessäni ja koen onnistuneeni äitinä.
Varsinkin raskaana ollessani mietin ja pelkäsin. Juttelin neuvolan hoitajalle mutta itkuksi se meni.
Tiettyjä käyttäytymismalleja on helppo toistaa, kun muuta mallia ja esimerkkiä ei ole ollut. Vaatii määrätietoista uuden opettelua, ettei ala reagoimaan asioihin väärällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi. Ystävälläni on todella huono ja traumaattinen äitisuhde, mutta hän itse on rakastava, tukeva ja huolehtiva äiti omilleen.
Ihaillen olen vierestä seurannut, kuinka hän on osannut katkaista sukunsa äititraumat.
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Tarkoitin, että helposti menee ääripäästä toiseen. Jos oma äiti on ollut kovin ankara, ei ehkä halua pitää omille lapsilleen minkälaista kuria; jos ei ole koskaan saanut mitään, hukuttaa lapsensa tavaraan ja totuttaa saamaan aina tahtonsa periksi. Ei tuollaisestakaan hyvä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Eihän ne voi olla mitenkään suurempia, jos haluat olla hyvä lapsellesi. Se on puhdas päätös, että haluat olla hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Eihän ne voi olla mitenkään suurempia, jos haluat olla hyvä lapsellesi. Se on puhdas päätös, että haluat olla hyvä vanhempi.
Niin haluaisin uskoa, että se riittää, että haluaa lapselle parasta ja tarjoaa sitä rakkautta ja turvaa, jota itse jäi vaille. Mutta luulen myös, että oma äitini uskoo vahvasti tehneensä parhaansa minun kanssani. Jos se minun paras ei riitäkään, ja oma lapseni jää vaille jotain, mille olin itse sokea. Pelottaa hirveästi tehdä se päätös, että minä olen ihmisenä valmis, vaikka kukaan ei varmaan koskaan ole valmis, ennen kuin lapsi tulee.
Ap
Luultavasti ei kannata, ethän tietä miten olla hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Ehdottomasti.
Varsinkin, jos sinulta löytyy puolison lisäksi turvallisia ihmisiä, kenen kanssa pystyt jutella ja löytyy tarvittaessa apua. En olisi silloin niin huolissani.
Terapiaan meno ehdottomasti kannattaa ja kannattaa mennä jo nyt ennen lapsen hankintaa. Sen lisäksi kannattaa etsiä kaikki mahdolliset kontaktit, kehen voit olla yhteydessä hädän hetkellä, niin itseen kuin lapsen kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, jos kavereista tai lähipiirissäei ole sellaisia ihmisiä. Mikäli sikäli jos tulee missä tahansa lapsen kasvamisen vaiheessa, ihan missä tahansa sellainen olo, että tarvitsee jotain vinkkejä tai vertaistukea. Esim. etsit paikallisen Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistyksen, johon voi liittyä. Heidän nettisivut on täynnä vinkkejä ja tukichatteja.. jne. vanhemmuuteen.
Ei nyt ehkä vastaa kysymykseen, mutta itse olen 70-luvulla syntynyt kylmän, ankaran ja etäisen yh äidin lapseksi. Meitä 2 tyttöä joista minä nuorempi. Onneksi isovanhempani kasvatti meitä aina tuonne 7 v saakka, sillä ehkä saimme turvallisuuden tunnetta ja edes vähän hellyyttä mummolta.
Olin hyvin tempperamentyinen, nopea, eloisa, liikunnallinen ja kokeileva lapsi enkä kuvia kumarrellut. Olin aina äitini "hampaissa". Hän piiskasi minua, tukisti, retuutti käsivarresta ja torui useasti. Minut laitettiin usein yksin komeroon häpeämään tekojani ja sittean vaadittiin anteeksipyyntöä. Elämä oli välillä aika kamalaa kun äitini oli läsnä.
Muistan sanoneeni jo ala-asteiässä että en aio koskaan tehdä lapsia. Tiesin sen jo silloin (en tiedä miten jo silloin se tunne oli niin vahva että sanoin sen ääneen, yleensä tuossa iässä ei vielä edes ajatella noita asioita).
En sittemminkään ollut koskaan ollut se "lapsista tykkäävä ihminen", ja pelkäsin nuorena parisuhteessa sitä tilannetta että mun pitäis tehdä sen rakastamani avopuolison kanssa lapsia. Pelkäsin ihan hirveästi jo sitä synnytystuskaa. Ajatuskin kuristi kurkkuani.
Minuun on tarttunut (valitettavasti) samoja piirteitä kuin äidilläni oli. Olen pedantti, järjestelmällinen, siisti, kurinalainen, en siedä niskottelua ja vastaansanomista ja ärsyynnyn turhan nopeasti jopa niin että se näkyy ja kuuluu. Olen toki oppinut töissä ja tuntemattomien kanssa käyttäytymään koska he eivät pääse ns tunteisiin, voin vaikuttaa ulospäin jopa diblomaattiselta, mutta läheisten kanssa helposti raivon tunteeseen tulee jotain fyysisyyttäkin mukaan.
En edes haluaisi tietää millainen äiti minusta olisi tullut, todennäköisesti melko ankara, määräävä ja vaativa, mutta toisaalta olisin kyllä antanut hellyyttä ja rakkautta sanoin ja teoin lapsilleni aivan toisin kuin oma äitini. Mutta mietin usein että olisinko osannut omaan taustaani peilaten rakastaa esim hyvin vaikeaa lasta, olisinko jaksanut uhmaikää, teiniangstia ja kiukuttelua saati sitten jos olisi alkanut tulla isompia ongelmia. En usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet menneisyytesi vanki. Lisäksi masentunut. Mietipä nyt vielä kannattaako lisääntyä. Tällaiseen maailmaan ei ole pakko lisää ihmisiä synnyttää. Sinulla on tarpeeksi tekemistä itsesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Tarkoitin, että helposti menee ääripäästä toiseen. Jos oma äiti on ollut kovin ankara, ei ehkä halua pitää omille lapsilleen minkälaista kuria; jos ei ole koskaan saanut mitään, hukuttaa lapsensa tavaraan ja totuttaa saamaan aina tahtonsa periksi. Ei tuollaisestakaan hyvä seuraa.
Itse asiassa tavaraa tuputtavat ihmiset ovat aika ahdistavia, jos tyylinä on valita kaikki toisen puolesta ja hänet ihmisenä sivuuttaen. Sitten nuoleskella itseään, että tuo on kyllä "kaiken" saanut (kun on numero ykkösen valitsemaa roskaa saanut).
huono äiti ryöstää toisen ainoan elämän viemällä valitsemisen vapauden ja ilon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin vältät parhaasi mukaan äitisi virheet, mutta teet liudan ihan omiasi väistellessäsi niitä äitisi mokia. Niinhän tuo näyttää menevän.
Tämä just, jos ikäänkuin kompastun omaan nokkeluuteeni, ja omat virheet onkin yhtä pahoja tai jopa pahempia, kuin oman äidin..
Ap
Tarkoitin, että helposti menee ääripäästä toiseen. Jos oma äiti on ollut kovin ankara, ei ehkä halua pitää omille lapsilleen minkälaista kuria; jos ei ole koskaan saanut mitään, hukuttaa lapsensa tavaraan ja totuttaa saamaan aina tahtonsa periksi. Ei tuollaisestakaan hyvä seuraa.
Näitä on nähty, enemmän tosin isäsuhteessa, mm. oma mieheni. Kun yritän hänelle tästä sanoa, saan vastaukseksi vain tiuskintaa, ettei hän halua olla kuten oma isänsä ja tehdä samoja virheitä. Omalle toiminnalleen sokeutuu herkästi, joten jos haluat olla hyvä vanhempi ja välttää molemmat ääripäät, kuuntele lähellä olevia aikuisia (esim kumppaniasi), jotka näkevät objektiivisesti, millainen äiti olet.
Liian myöhäistä tehdä lapsia. Olisi pitänyt alkaa miettimään asiaa 15 vuotta sitten.
Ehkä voi miettiä onko äitilläsi narsistinen persoonallisuushäiriö.
Jos olet kasvanut tällaisessa äitisuhteessa tilanne on monimutkaisempi.
Onnea, jos oikeasti löydät ihmisen, johon voit luottaa sen verran, että uskallat luoda perheen