miten oppia sietämään negatiivisuutta

Mitä tehdä, kun oma äiti on yksi negatiivisuuden multihuipentuma?

Kaikki asiat nähdään aina negatiivisuuden kautta. Kerroin mitä tahansa kuulumisia itsestäni tai lapsesta, niin aina koittaa kääntää asiat ikäviksi, jotta pääsee voivottelemaan. Ja jos tiukasti sanoo, että kaikki on hyvin, mikään ei ole pielessä. Ei mainaa uskoa millään ja lopulta keksii kertoa melkein 30 vuotta vanhoja huonoja kokemuksia. Kerron esim. neuvola kuulumisia, niin aina alkaa kyselemään seikkaperäisesti millainen hoitaja on ollut ja vaikka kehun hoitajaa, niin silti keksii kertoa kuinka minun vauva-ajan terveydenhoitaja oli jonkin asian tehnyt väärin.

Varsinkin raskausaikana oli raskasta olla yhteydessä äitini, kun kaikki tuleva kerrottiin negatiivisuuden kautta. Hänen mukaan 2 ekaan vuoteen ei nukuta ja kakkavaippaa vaihtaessa yökitään. Tuolloin ärähdin, että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, niin ei tarvitse sanoa mitään. Tämä tepsi, siihen asti, kunnes lapsi syntyi. Nyt tilanne on kokoajan pahentunut. Ja kyse ei ole siitä, että hän vihaisia lapsia tms. Hän on mitä innokkain ja välittävä mummo, sisaruksen lapsia hoitaa usein ja mielellään. Hän on innokkaasti auttanut minun perhettäni vauvahankinnoissa ja mm. Neulonut monet villavaatteet ja peitot pelkästään minun lapselleni. Kovasti tahtoisi olla lapseni kanssa ja on ottanut koville lapseni vahva vierastaminen.

Tuntuu, että nyt on jotain tehtävä tälle negatiivisuudelle. Muutos on saatava joko hänen asenteessa tai sitten jotenkin itse oppia olemaan immuuni jatkuvalla negalle (miten?). Minuun tämä tilanne näkyy siten, että stressaan valmiiksi hänen näkemistään ja olen näiden tapaamisten jälkeen aivan loppu. Tuntuu pahalle, kun oletettavasti kiva hetki onkin eri asioiden valituksen kuuntelua.