Lue keskustelun säännöt.
Teettekö "velvollisuudesta" sukulaisvierailuja, vaikka lähinnä miettii siellä ollessa sitä, että milloin pääsisi kotiin?
Kommentit (28)
Teen puolison sukulaisten luokse koska hän haluaa minut mukaansa enkä halua loukata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tee. Tapaan nykyään vain hyviä ystäviäni ja sukulaiset olen unohtanut.
Vanhemmat ovat kuolleet enkä harrasta mitään sukulaisvierailuja enää.
Ei ole ketään oman ikäisiä sukulaisia, joilla pitäisi pakkovierailla. Oman äidin luona on virailtava ja se on omalla tavallaan mukavaakin, meillä on ihan hyvät välit, vaikkei superläheiset. Rankkaa äidillä vierailuista tekee se, että äitini puhuu _aivan tauottomasti_. Siis jos olemme mieheni kanssa siellä vaikka kolme tuntia, niin äiti puhuu aivan yhtä syöttöä sen koko ajan, siis ihan taukoamatta, aihe vain vaihtuu aina lennosta. Hän on ihan käsittämätön papupata. Mieheni sanoo koko aikana väliin ehkä viisi lausetta ja minä yhden. Käyn äidin luona välillä vessassa huilaamassa. Olen aivan rättipuhkipoikki aina kun sieltä lähdetään (olen introvertti ja väsyn höpötyksestä). Jopa mieheni väsyy äidilläni käymisestä, vaikka hän on sosiaalinen luonne.
Toinen sukulaisvierailu mikä tuntuu hieman velvollisuudelta, on mieheni vanhemmat. Tämä siksi, että olen ujo ja vaikka olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta, jännitän edelleen hänen vanhempiaan.
ja hekin varmaan miettii, "pakko" oli kutsua kiva kun lähtivät jo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tee enää ystävävierailujakaan kun alkoi olla sama tunnelma. Netistä löytää omanmieliset joiden kanssa löytyy mielenkiintoisia ajatusten vaihtoa
Kyllä. Velvollisuudesta kutsun myös sukulaisia meille vierailulle ja he varmaan velvollisuudesta saapuvat paikalle 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ketään oman ikäisiä sukulaisia, joilla pitäisi pakkovierailla. Oman äidin luona on virailtava ja se on omalla tavallaan mukavaakin, meillä on ihan hyvät välit, vaikkei superläheiset. Rankkaa äidillä vierailuista tekee se, että äitini puhuu _aivan tauottomasti_. Siis jos olemme mieheni kanssa siellä vaikka kolme tuntia, niin äiti puhuu aivan yhtä syöttöä sen koko ajan, siis ihan taukoamatta, aihe vain vaihtuu aina lennosta. Hän on ihan käsittämätön papupata. Mieheni sanoo koko aikana väliin ehkä viisi lausetta ja minä yhden. Käyn äidin luona välillä vessassa huilaamassa. Olen aivan rättipuhkipoikki aina kun sieltä lähdetään (olen introvertti ja väsyn höpötyksestä). Jopa mieheni väsyy äidilläni käymisestä, vaikka hän on sosiaalinen luonne.
Toinen sukulaisvierailu mikä tuntuu hieman velvollisuudelta, on mieheni vanhemmat. Tämä siksi, että olen ujo ja vaikka olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 1
Tuohan kuulostaa helpolta, kun ei tarvitse itse mitään keskustella muuta kuin kuuntelee vaan. Siitäkin varmaan voi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja miettiin vaan omia asioita.
En käy missän sukulaisvierailuilla enää. Joskus vielä jaksoi, mutta ei enää. Facebookissa katon mitä heille kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo 3-4 kertaa vuodessa vien hautakynttilät haudalle.
Omien luoksen menen ihan aidosti mielelläni. Viihdyn heidän seurassaan. Mutta miehen sukulaisten luona käynti tuntuu enemmän velvollisuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Asuvat kaukana. Äidille ei voi mennä, luonne ailahtelee hänellä ja hän voi ärähtää. En uskalla mennä sinne lapsuuden maisemaan. Ellen mene erikseen. Tätiä hyysää äiti ja serkku, heillä on auto.
Sukulaisiin pidetään yhteyttä somessa vaan eikä käydä toisten luona kylässä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Ei kiinnosta tippaakaan. En ole vaivautunut edes nimiä opettelemaan
Teen, miehen veljen perheen luokse. En oikein pidä heistä, ovat niin erilaisia ihmisiä etenkin veljen vaimo. Ja keskustelu ei ole sujuvaa vaan saatetaan istua kahvipöydässä pitkiä aikoja sanomatta mitään, vain vaivaantunut hiljaisuus. Jos edes kahvia keittävät.
Ja miksi, no siksi että ovat oikeastaan miehen ainoita sukulaisia.
Aloin nyt laskea, että olen nähnyt veljeni viimeksi kuusi vuotta sitten.
Utelevien sukulaisten luona käyminen tuntuu velvollisuudelta mutta en kuitenkaan halua loukata heitä. Kun minulta udellaan esimerkiksi, miksi mieheni ei ole löytänyt oman alan töitä tai miksei meillä ole vieläkään lapsia. Niille asioille on syynsä mutta en koe tiettyjä sukulaisia niin läheisiksi (vaikka biologisesti lähisukua ovat) että tietyistä asioista haluaisin puhua heille. Vierailen mieluummin sukulaisella joka puhuu vain itsestään kuin sukulaisella joka utelee.
Ei me tehdä tollaisia vierailuja. Mikä järki noissa, jos muutenkaan ei ole läheisissä tekemisissä. Eri asia, jos oltaisiin ystäviä sukulaisten kanssa, mutta miksi vierailla, kun nyt ollaan vaan sukulaisia?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ketään oman ikäisiä sukulaisia, joilla pitäisi pakkovierailla. Oman äidin luona on virailtava ja se on omalla tavallaan mukavaakin, meillä on ihan hyvät välit, vaikkei superläheiset. Rankkaa äidillä vierailuista tekee se, että äitini puhuu _aivan tauottomasti_. Siis jos olemme mieheni kanssa siellä vaikka kolme tuntia, niin äiti puhuu aivan yhtä syöttöä sen koko ajan, siis ihan taukoamatta, aihe vain vaihtuu aina lennosta. Hän on ihan käsittämätön papupata. Mieheni sanoo koko aikana väliin ehkä viisi lausetta ja minä yhden. Käyn äidin luona välillä vessassa huilaamassa. Olen aivan rättipuhkipoikki aina kun sieltä lähdetään (olen introvertti ja väsyn höpötyksestä). Jopa mieheni väsyy äidilläni käymisestä, vaikka hän on sosiaalinen luonne.
Toinen sukulaisvierailu mikä tuntuu hieman velvollisuudelta, on mieheni vanhemmat. Tämä siksi, että olen ujo ja vaikka olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 1
Miksi olette missään tekemisissä tuollaisen papupadan kanssa? Ei ole normaalia.
Ja lisäänpä sen, että en tarkoita nyt vierailua vanhuksen tms luona vaan, noin omanikäisen.