Menetin rakkaan läheisen ja olen ollut kauhea, nyt minut jätetään
Menetys tuli yllättäen ja järisytti elämääni todella paljon, olin pahimmillaan todella syvissä vesissä. Olin parisuhteessa samaan aikaan ja olin puolisolleni välillä todella kamala, tiuskin, ärsyynnyin pienestä, vetäydyin kuoreeni, en vaan aina jaksanut häntä, ilkeilin. Tapahtuneiden jälkeen kadutti ja pysyn aina anteeksi tekojani. Olin vaan niin rikki ja en osannut käsitellä tunteita oikein vaan kohdistin ne puolisoni. Nyt tästä on kulunut aikaa ja tilanne ja vointini on tasoittuneempi ja olen seesteisempi, en enää surun ytimessä. Nyt puoliso kertoi että haluaa erota koska olen toiminut niin kuin kuvasin. Hän ei halua riitaisaa suhdetta joten ero on ratkaisu. Olen aika ymmälläni, koska tämä tuli yllättäen mutta enpä voi häntä moittiakaan. Kai sitten olen tämän ansainnut. Pitäisi osata surra "paremmin ja oikein".
Kommentit (50)
Olen pahoillani puolestasi. Ei me muut täällä oikein kuitenkaan voida mitään sille, että sinä käyttäydyit siinä tilanteessa niin kuin käyttäydyit ja että puolisoltasi ei herunut ymmärrystä tilanteelle. Kurja juttu.
Oot päässyt negatiivisista tunteista, kun oot saanut purettua ne puolisoon. Nyt ne on sitten puolison harteilla. On mahdollista surra ilman että käyttäytyy miten sattuu.
Kuormitit puolisoasi liikaa. Ei sellaista kukaan jaksa.
opettele käyttäytymään kohteliaasti
Teoilla on seuraamuksia, se pitäisi jokaisen oppia jo lapsena. Et voi enää mitään perua, etkä syyttää lähtijääkään. Toivottavasti opit jotakin olennaista. Kuulostaa tylyltä, mutta näin se on. Toivottavasti sinulla on voimia rakentaa uudesta elämästäsi parempi. Voimia tuleviin päiviin, paljon hyvää voi olla edessä.
Puolisosi oppi, miten käyttäydyt elämän kriisitilanteissa ja huomasi, ettet ole puolisomateriaalia. Ero on luonnollinen lopputulos. Toivottavasti teillä ei ole lapsia.
Vaikka sinulla olisi kuinka paha olla, niin miksi se pahuus pitää purkaa läheisiin? Ei kenenkään tarvitse kuunnella ja katsoa toisen rumaa käytöstä tietämättä muuttuuko se edes mukavaksi vai muuttuuko koskaan.
Ota siis opiksesi asiasta. Voit olla surullinen ja vihainen menetyksestäsi, mutta pura kielteiset tunteesi mielummin vaikka ammattiauttajan kanssa.
Tästä voit ottaa nyt opiksi. Seuraavassa parisuhteessasi osaat kohdella toista paremmin.
Kysymys ei ole suremistaidoista vaan siitä, miten koet oikeudeksi kohdella kumppaniasi.
Jätin puolisoni tämän sairastaessa masennusta. Kaikki läheiset, puolison kaverit ja osittain varmaan puolisokin kuvittelee että syy oli nimenomaan masennuksessa. Ei ollut. Takana oli 15 vuotta epämääräistä kiukuttelua, mykkäkoulua, parisuhteen laiminlyömistä ja lopulta puolison joka viikonloppuinen ryyppääminen. Ajoitus nyt sattui olemaan mikä on. Kumppania pidetään liian usein itsestäänselvyytenä, jonka tulee kestää kaikki mahdollinen ryöpytys. Mutta ei oikeasti tarvitse.
Kumppanisi katsoo tulevaisuuteen koska kaikilla on vaikeuksia elämässä ja silloin sen toisen pitäisi olla rinnalla voimavara eikä kaltoinkohtelija. Käy ap terapiassa ennen seuraavaa suhdetta.
Voi mitä ylemmyyden tuntoisia vastauksia sait ap. Parisuhde on toisen tukemista ja ymmärtämistä. Vaikka olet käyttänyt huonosti, olet pyytänyt anteeksi. Jos miehesi ei ymmärtänyt tuskaasi ja käytöstäsi, on parempi päästä eroon selkärangattomasta loukkaantujasta.
Vierailija kirjoitti:
Voi mitä ylemmyyden tuntoisia vastauksia sait ap. Parisuhde on toisen tukemista ja ymmärtämistä. Vaikka olet käyttänyt huonosti, olet pyytänyt anteeksi. Jos miehesi ei ymmärtänyt tuskaasi ja käytöstäsi, on parempi päästä eroon selkärangattomasta loukkaantujasta.
Jaa että sitä voi käyttäytyä miten haluaa kunhan vaan muistaa aina välillä pyydellä anteeksi? Sinuakin on vissiin pompoteltu pää edellä asfalttiin pienempänä.
Olen pahoillani, ap. Mutta tältä palstalta on turha odottaa sympatiaa, koska tuollaista ei voi ymmärtää ellei ole vastaavaa kokenut.
Jokainen kokee elämässään surua, mutta reaktiota on aina mahdoton ennustaa. Sama ihminenkin voi reagoida eri menetyksiin täysin eri tavoin. Itse olen kestänyt aiempia menetyksiä paljon paremmin, vaikka ne eivät olleet yhtään pienempiä menetyksiä sinänsä. Nyt tämä viimeisin menetykseni rikkoi minut ihan eri tavalla, enkä meinaa millään päästä tolpilleni vuodenkaan jälkeen.
Paha olo ei tietysti ole tekosyy kohdella ketään huonosti, eikä sille voi mitään, jos tuo aika ja kohtelu sai puolisosi etääntymään sinusta niin ettei rakasta sinua enää. Mutta älä lähde itseäsikään asiasta syyllistämään. Fakta on, ettei kukaan tiedä etukäteen, millä tavalla mihinkin menetykseen tulee reagoimaan. Harvasta meistä tulee ainakaan parempi ihminen järkytyksen ja traumareaktion kourissa, vaikka itse kuvittelisi olevansa millainen pyhimys tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Voi mitä ylemmyyden tuntoisia vastauksia sait ap. Parisuhde on toisen tukemista ja ymmärtämistä. Vaikka olet käyttänyt huonosti, olet pyytänyt anteeksi. Jos miehesi ei ymmärtänyt tuskaasi ja käytöstäsi, on parempi päästä eroon selkärangattomasta loukkaantujasta.
Ja ap tuki puolisoaan kiukuttelemalla ja tahallisella ilkeydellä. Joo, ei jatkoon. Miksi kenenkään pitäisi tuhlata elämänsä tuollaisen sietämiseen? Parisuhde ei ole mikään velvollisuus, vaan siinä ollaan jos koetaan sen parantavan elämänlaatua. Jos siinä ei halua olla, niin pois vaan. Kuka haluaa olla yhdessä ilkeilijän kanssa? Miksi pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi mitä ylemmyyden tuntoisia vastauksia sait ap. Parisuhde on toisen tukemista ja ymmärtämistä. Vaikka olet käyttänyt huonosti, olet pyytänyt anteeksi. Jos miehesi ei ymmärtänyt tuskaasi ja käytöstäsi, on parempi päästä eroon selkärangattomasta loukkaantujasta.
Ja ap tuki puolisoaan kiukuttelemalla ja tahallisella ilkeydellä. Joo, ei jatkoon. Miksi kenenkään pitäisi tuhlata elämänsä tuollaisen sietämiseen? Parisuhde ei ole mikään velvollisuus, vaan siinä ollaan jos koetaan sen parantavan elämänlaatua. Jos siinä ei halua olla, niin pois vaan. Kuka haluaa olla yhdessä ilkeilijän kanssa? Miksi pitäisi?
Parisuhde ei tosiaan ole mikään velvollisuus, lähteä saa mistä syystä haluaa. Mutta ap:hän se menetyksen oli kokenut, miksi hänen olisi siinä vaiheessa puolisoaan pitänyt tukea?
Miettikää vielä. Jos muuten on ollut rakkautta ja hyvä suhde, se ehkä on korjattavissa.
Vakavan keskustelun paikka, sanon minä
N62
ihan oikein, ei puolison kuulu olla mikään oksennusämpäri toiselle.