Menetin rakkaan läheisen ja olen ollut kauhea, nyt minut jätetään

Olin vielä pahempi mitä sinä kirjoituksesi perusteella. Olimme avopuolisoni kanssa yhdessä 18 vuotta. Reilu vuosi meni alku huumassa ja oltiin kuin paita ja peppu. Ei oikein ollut muuta kuin me. Ystäväni jäi sivuun siinä ja avopuoliso halusi hallita ystävien tapaamista ja kotona piti kyyhöttää. Riideltiin sitten kun patoumia siitä alkoi tulla. Lopulta riitoja riitoja oli ja ja toisen läheisyys alkoi lopulta ahdistamaan. Aloin elämää omaa elämää ja sivu suhde muutama siinä. Luultavasti aviopuolisolla sama meininki. Vuosia meni näin. Tein muutaman vuoden eroa ja ilmoitin avokille että rakkauteni on loppunut. Lopullinen ero 2014. Nyt vuosia myöhemmin ajattelen että hyvä kun ero tuli muuten olisimme toisemme lopullisesti rikkoneet. 

tämän suhteen jälkeen ollut yksi vuoden pituinen seurustelu jonka päätin kun toiselle näytti maistuvan kuppi vähän liiankin hyvin. Pari lyhyttä. 

 

nyt sinkkuna ja nautin olosta. Päätän omasta elämästä ja menoista. Matkustelen, tapailen ystäviä ja kotia laitan mieluisaksi. etelään pari kolme kertaa vuodessa. Reissut teen yksin. 

M52 

Vierailija kirjoitti:

Miettikää vielä. Jos muuten on ollut rakkautta ja hyvä suhde, se ehkä on korjattavissa.

Vakavan keskustelun paikka, sanon minä

N62

Hyvä suhde? Minun mielestäni tuollainen ei kuulosta kovin miellyttävälle ja hyvälle parisuhteelle. 

Miehelläni on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana todella isoja suruja, murheita ja vastoinkäymisiä. Osasta hän on avautunut minulle, osan tiedän tietenkin itsekin, kun läheisenä elän ja hänen päänsä sisäisiin taisteluihin en osaa muuta kuin olla läsnä ja yrittää tehdä arjestamme sujuvaa ja mahdollisimman mukavaa. 

Mies on tottakai räyhännyt, kiljunut ja itkenyt surujaan ja menetyksiään minulle, mutta koskaan hän ei ole sanonut mitään rumaa tai tehnyt mitään ikävää minulle ja perheelleen. Kävin hänen kanssaan minen monta kertaa pitkillä kävelyillä, jolloin vain kävelimme ja juttelimme asioista ja mies kävi aikanaan myös ammattiauttajan luona monta kertaa ja minäkin olin hänen kanssaan siellä kerran.

Vähitellen kaikki parani, elämä asettui taas uomiinsa ja lähes tavallinen arki alkoi. Onneksi minun elämäni oli tuon ajan aikana normaaleilla urillaan kulkevaa ja sain pidettyä perheemme arjen suurinpiirtein tasaisena. Lapset muistavat varmasti nuo vuodet aika harmaina, mutta luulen, että he ovat niiden takia oppineet paljon. Meillä on todella hyvät välit ja perheemme on nyt onnellinen. 

Ammattiauttajan kanssa tilanteen selvittäminen oli hyvin tärkeää ja ilman sitä ja hänen ehdottamia + kokeiltuja ratkaisuehdotuksia olisin luultavasti joutunut lähtemään lasten kanssa pois. Rakkaus ei kestä kaikkea ja sen ei tarvitsekaan kestää, sillä meillä on kliseisesti sanottuna vain tämä yksi elämä. Miehen rakkaus ei kestänyt tuossa ja me voimme vain arvailla mitä heidän elämä on ollut. Anteeksi pyytämiset eivät paljoa mieltä kevennä, jos sama rumuus jatkuu. Keskustelut on keskusteltu, erotkaa sovussa. 

Aloitus on täysin tahallisesti kirjoitettu niin että siitä ei selviä onko aloittaja mies vai nainen. Silti kaikki vastaajat ovat automaattisesti olettaneet että aloittaja on nainen joka on kohdellut miestään huonosti.

Minulle taas tuli ensimmäisenä mileen että kirjoitus on miehen näkökulmasta. 

Parisuhde päättyy, ellei molemmat osapuolet saa siinä sellaista kohtelua, että kokee olevansa rakastettu. Siinäpä se meni pieleen. 

Aloituksesta tuli mieleen entinen ystäväni, jonka vanhempi kuoli. Kyseessä oli vanha ihminen eli ystävänikin on keski-ikäinen, perheellinen ihminen, joten hänen reaktionsa yllätti. Normaalit osanotot työpaikalla olivat hänestä niin typeriä, kukaan ei hänen valtavaa suruaan ymmärtänyt ja hän vähintäänkin ilmeili kaikille, jotka yrittivät häntä auttaa surussaan. En oikein osannut reagoida mitenkään, koska reaktio oli niin uskomattoman lapsellinen ja itsekeskeinen. Aivan kuin hän olisi ainoa ihminen maailmassa, jolta on kuollut vanhempi ja koko maailman pitäisi sen takia pysähtyä. 

Hänelle tuli ero myös, mutta niin hänen kuin sinunkin tapauksessa mukana oli muitakin asioita. Puolisosi sanoi ehkä syyksi tuon, koska se oli ikään kuin viimeinen pisara teidän tarinassanne. Myös minun ystävyyteni tuohon ihmiseen loppui, koska hänen käytöksensä oli ilkeää ja itsekeskeistä. Suru oli vain tekosyy käyttäytyä kuten halusi ja sitten kerätä sääliä sillä, kun hänet on hylätty. 

Vähän tyly vastaus tämä, koska aloituksesi toi mieleen sen mitä ystävyydessämme tapahtui. Sinun tarinasi on sikäli erilainen, että pyysit aina anteeksi. Ehkä olisi hyvä idea käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa siitä mitä tapahtui?

Sureminen on luonnollista, mutta ytimeltään narsistista. Kuolleella henkilöllä ei ole enää mitään hätää eikä surua, kyse on siitä mitä itse on menettänyt ja siinä oikeastaan surraan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tuli mieleen entinen ystäväni, jonka vanhempi kuoli. Kyseessä oli vanha ihminen eli ystävänikin on keski-ikäinen, perheellinen ihminen, joten hänen reaktionsa yllätti. Normaalit osanotot työpaikalla olivat hänestä niin typeriä, kukaan ei hänen valtavaa suruaan ymmärtänyt ja hän vähintäänkin ilmeili kaikille, jotka yrittivät häntä auttaa surussaan. En oikein osannut reagoida mitenkään, koska reaktio oli niin uskomattoman lapsellinen ja itsekeskeinen. Aivan kuin hän olisi ainoa ihminen maailmassa, jolta on kuollut vanhempi ja koko maailman pitäisi sen takia pysähtyä. 

Hänelle tuli ero myös, mutta niin hänen kuin sinunkin tapauksessa mukana oli muitakin asioita. Puolisosi sanoi ehkä syyksi tuon, koska se oli ikään kuin viimeinen pisara teidän tarinassanne. Myös minun ystävyyteni tuohon ihmiseen loppui, koska hänen käytöksensä oli ilkeää ja itsekeskeistä. Suru oli vain tekosyy käyttäytyä kuten halusi ja sitten ke

Tässä päästään taas siihen, että kukaan ei voi koskaan tietää, miten tulee reagoimaan mihinkäkin järkytykseen.

Itse olen selvinnyt hyvin monenlaisista suruista, mutta vaikka olen minäkin keski-ikäinen kuten tämä sinun paheksumasi henkilö, äidin kuolemasta meni ns. kuppi nurin. Ja se on nurin vieläkin. Olen täysin erakoitunut, en jaksa ottaa yhteyttä kehenkään ja joka päivä saan ahdistuskohtauksia. En ole kylläkään kenellekään ilkeillyt, mutta minä asun yksin, joten mistäpä tiedän miten olisin puolisoa kohtaan käyttäytynyt, kun sellaista ei ole.

Posttraumaattisia reaktioita ei ole varattu vain sotaa ja väkivaltaa pakeneville, vaan ihan tuikitavallinen läheisen kuolema voi aiheuttaa samaa. Suru voi laukaista masennuksen, suru voi laukaista jopa psykoosin.

Ihminen ei ole oma itsensä, kun mieli on järkkynyt, ja valitettavasti mieli voi järkkyä aika yllättäen itse kullakin. Jos hyvin käy, se on väliaikaista, ja sen episodin jälkeen on vielä ystävät ja työpaikkakin jäljellä.

47: Juuri näin, en varmaan riittävän selvästi tuossa tekstissäni tuonut esille, että uskon vanhemman kuoleman tuoneen esille asioita, jotka olivat jo olemassa, mutta kätkössä kuten suuren katkeruuden ja vihaisuuden, jota hän ei kuitenkaan osannut käsitellä tai hakea apua sen käsittelemiseen. Kuolema oli vain jäävuoren huippu kaikista muista asioista, joista hän kärsi ja jotka kuolema ikään kuin antoi luvan tulla esille. 

Olen siis eri mieltä siitä, että ihminen ei olisi oma itsensä, vaan ehkä kyse oli nimenomaan oman itsen väkivaltainen esiin tuleminen eli surussa ja kriisissä ikään kuin luo kivuliaasti itsensä uudelleen. Hänen kohdallaan kyse olisi voinut olla vaikka liiallisesta miellyttämisen halusta luopuminen ja ylilyönti oli vain tottumattomuutta tuoda esille todellinen tunnetila.

Kriisi ja mielen järkkyminen ei mielestäni ole vain huono asia, vaan se voi olla jopa tervehdyttävää, jos saa jostain asiantuntevaa apua asioiden käsittelyyn. Toivottavasti kohdallasi on tähän mahdollisuus tavalla tai toisella ja toivon myös, että entisen ystäväni kohdalla on käynyt noin.

Minusta on selvä merkki parisuhteen tilasta, jos toinen käy surussaan puolison kimppuun tai ottaa etäisyyttä, sen sijaan että hakisi hänestä tukea ja turvaa. 

Minun puolisoni on tällä hetkellä kuin ap. Hän koki menetyksen, jonka myötä koko elämänkatsomus muuttui hyvin negatiiviseksi. Kaikki on koko ajan huonosti ja hänen seuransa erittäin myrkyllistä, olen itse alkanut voida todella huonosti.