Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mieheni sopi isänpäivästä exänsä kanssa

Vierailija
13.11.2023 |

Elämme uusperheessä ja meillä on kaksi yhteistä lasta sekä molemmilla yksi lapsi aiemmasta suhteesta.Eli aikamoinen palapeli pyöritettävänä.

Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen. Hän sanoi ehdottavansa sitä exälleen eikä palannut sen jälkeen asiaan.

Eilen olimme sitten syömässä lounasta, kun mies alkoi puhumaan, että voisimmekin lähteä ex tempore hänen isäänsä onnittelemaan, josta minä olin ihan ihmeissäni, kun samaan aikaan piti olla tytön vienti harrastukseen. Mies sitten totesi siihen, että ei tyttö menekään harrastukseen eikä lähde silloin kun olimme sopineet. Eli miehen exälle ei ollutkaan sopinut tuo palautus harrastuksesta ja mieheni oli sitten sopinut, että he tekevät kuten ex haluaa. Mutta mieheni ei vaan muistanut kysyä minulta onko tämä minulle ok, että hänen exänsä päättää meidän isänpäivän ohjelman eri tavalla mitä itse isä olisi halunnut.

Onko muissa uusperheissä vastaava ongelmaa ja millä miehen saisi sopimaan meidän perheeseen ja kotiin liittyvistä asioista minun kanssani ennen kun sopii mitään exänsä kanssa? Minulle riittäisi ihan ehdotus ja sopiiko, koska minulle lähtökohtaisesti sopii kaikki. Nytkin minulle olisi tietysti sopinut, että tyttö olisi vaikka nukkumaanmenoon saakka, mutta tapa jättää minut pimentoon ja toimia vastoin mitä mies itsekään toivoi siksi, että exä niin halusi, on minusta väärin. Ja tätä tapahtuu aivan jatkuvasti, mikä aiheuttaa sitten jatkuvia ongelmia. 

Kommentit (231)

Vierailija
1/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ei ole sopimusta tapaamisasioista tai miksi sitä ei tehdä nyt?

Vierailija
2/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Vaihto" tapahtuu aikana x, aina ja joka kerta, ellei yllättävää sairastumista, tapaturmaa tai näihin rinnastettavaa ilmaannu. Ei tarvitse vääntää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkäpä mies suostui ehdotukseen sen kummemmin ajattelematta, koska halusi itse viettää enemmän aikaa tyttärensä kanssa.

Vierailija
4/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way). 

Vierailija
5/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heillä on sopimus, mutta he eivät noudata sovittua, vaikka välit eivät ole hyvät ja ns. joka asiasta saa sitten vääntää. Vaikka mieheni kyllä sanoo yhteistyön nyt parantuneen (koska minä koen hänen suostuvan mihin vaan mitä ex ehdottaa, kun ei enää jaksa vääntää yksinkertaisimmistakin asioista). Itse koen, että ex ei periaatteesta halunnut suostua mieheni ehdotukseen, vaikka minusta taas isänpäivänä mennään täysin isän toiveiden mukaan ja meidän perhe meni sitten sen mukaan kauanko hän halusi olla lapsestaan erossa.

 

ap

Vierailija
6/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way). 

By the way, ymmärräthän, että mitään isänpäivävapaita ei ole läheskään kaikissa harrastuksissa.

-ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turha valittaa.Tiesit jo suhteen alkamis ajoilta miehellä on EX ja Lapsi hänen kanssa. Vähän juttusi muistuti TV 11.tosi sarjaa eksät ja uudet kuvioissa.Asia ratkeaa un istut miehesi ja ex: än kanssa saman kahvilaan ja nostatte kissan hännän pöydälle!

Vierailija
8/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way). 



Miten isä voi päättää perheen ulkopuolisen kanssa mitä meidän perheemme tekee kun asia koskee myös meidän kahta yhteistä lasta, kenen isä hän on ja minä heidän äiti? Eli pitäisikö isän mielestäsi päättää tytöt äidin kanssa mitä isä tekee tytön kanssa ja milloin ja kahden lapsensa äidin, eli minun kanssa, mitä me teemme ja milloin?

Itsekin ajattelin, ettei harrastusta olisi, mutta kovasti ex käskytti miestäni lasta sinne viemään. En tiedä olisiko paikanpäällä selvinnyt, ettei sitä olekaan.

 

ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai tuossa muuta kuin se, että miehen olisi pitänyt ilmoittaa ajoissa mitä on exänsä kanssa sopinut. 

Vierailija
10/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiesin, että hänellä on ex, mutta oletin hänen olevan EX, eikä ihminen, joka päättää minun perheeni (minä, mieheni ja lapsemme) asioista ja oletin, että minulla säilyy päätösvalta oman perheeni asioihin kuten ei minunkaan exäni todellakaan päätä yhtäkään meidän perheemme asiaa vaan sovin niistä aina ensin mieheni kanssa ennen kun jotain exälleni ehdotan.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietysti mies sopii eksänsä kanssa lapsensa asioista eikä sinun.

Vierailija
12/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way). 



Miten isä voi päättää perheen ulkopuolisen kanssa mitä meidän perheemme tekee kun asia koskee myös meidän kahta yhteistä lasta, kenen isä hän on ja minä heidän äiti? Eli pitäisikö isän mielestäsi päättää tytöt äidin kanssa mitä isä tekee tytön kanssa ja milloin ja kahden lapsensa äidin, eli minun kanssa, mitä me teemme ja milloin?

Itsekin ajattelin, ettei harrastusta olisi, mutta kovasti ex käskytti miestäni lasta sinne viemään. En tiedä olisi

Lapsen isä päätti omaa lastaan koskevasta asiasta. Sinä et ole hänen äitinsä. Toki hänen olisi pitänyt ilmoittaa, mutta mitään lupaan hän ei tarvitse sinulta kysellä. Sinä olet valinnut puolisolla jolla on jo lapsi, opi elämään sen kanssa että ei ole vain sinä ja vain sinun lapset eli kasva aikuiseksi!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pieni korjaus otsikkoon. Mieheni sopi isänpäivästä LAPSENSA äidin kanssa.

Vierailija
14/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way). 



Miten isä voi päättää perheen ulkopuolisen kanssa mitä meidän perheemme tekee kun asia koskee myös meidän kahta yhteistä lasta, kenen isä hän on ja minä heidän äiti? Eli pitäisikö isän mielestäsi päättää tytöt äidin kanssa mitä isä tekee tytön kanssa ja milloin ja kahden lapsensa äidin, eli minun kanssa, mitä me teemme ja milloin?

Itsekin ajattelin, ettei harrastusta olisi, mutta kovasti ex käskytti miestäni lasta sinne viemään. En tiedä olisi

 

Ohitit kokonaan kohdan: älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin. 

 

Sinulla ei ole mitään kiinnostusta siis joustaa? Lapsi on miehesi lapsi, ja sinä tiesit hänestä kun ryhdyit suhteeseen hänen kanssaan. Ja varsinkin kun teit lapsia hänen kanssaan. Jos menet yhteen ihmisen kanssa jolla on lapsia ja joka ei ole leski, hänen mukanaan tulee aina se lapsen toinen vanhempi. AINA. Ja parhaiten asiat toimii kun yrittää tulla toimeen kaikkien kanssa. 

 

Et sinäkään yksin päätä teidän perheessänne sitä, miten asiat tehdään vai päätätkö? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämä ei voi käsikirjoittaa.

Vierailija
16/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt varmaan ymmärrät, miksi miehesi on jonkun ex. Saamaton ja kykenemätön pitämään perheen ohjia käsissään. 

Vierailija
17/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseasiassa ei sopinut. Minä olen hänen kahden lapsensa äiti ja minun kanssaan hän ei sopinut. Se tässä juuri se ongelma onkin.

 

ap

Vierailija
18/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En viitsinyt lukea.

Vierailija
19/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitä niittää mitä kylvää. Kohta sinä olet tuo ex ja voit hallita miestä miten sinua sattuu huvittaman.

Vierailija
20/231 |
13.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori nyt vaan, mutta sinun miehesi päättää mitä tekee oman lapsensa suhteen ja hän päättää siitä yhdessä sen naisen kanssa joka on lapsen äiti. Sinulla ei ole siihen mitään sananvaltaa.

 

Ja todellakin myös ex-puolisot voivat ja saavat ehdottaa että miten lasten kanssa toimitaan. Eikä niin, että ap sinä yksin päätät ja sitten ehdotat lapsesi isälle miten asia tehdään. Myös ap;n lapsen isällä on oikeus päättää mitä haluaa tehdä heidän yhteisen lapsen kanssa. Saikohan hän muuten nähdä lastaan vai pitikö ap hänet itsellään isänpäivän? (Ja samalla määräsi että miehen oma lapsi saa vain tulla käymään aamusta ja sitten lähtee harrastukseensa. Aika törkeää, ap. Sillä tytöllä on yksi isä ja se on sinun miehesi). 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kuusi