Mietitkö koskaan, minkälaista elämäsi olisi, jos olisit valinnut toisin?

En, luonteeltani katson vain eteenpöin, sillä mennyt on mennyttä eikä palaa, parasta olisi elää hetkessä...

Olen joskus miettinyt. Jotkut asiat olisivat, jos eivät paremmin, niin eri tavalla. 

Monesti tulee mieleen että miksi? MIKSI tein tyhmän valinnan enkä ottanut sitä rikasta miestä juopon sijaan.

Välillä, varsinkin nämä vuodenajan vaihtumiset käynnistää minussa aina tietynlaisen haikean tunteen, tuoksut ym, tulee mietittyä paljon asioita menneisyydestä kuten esimerkiksi ensirakkautta mutta niiin onhan ne menneitä ei sille mitään mahda

Raha-asiat olisi voinut hoitaa toisin.

Vierailija wrote:

Välillä, varsinkin nämä vuodenajan vaihtumiset käynnistää minussa aina tietynlaisen haikean tunteen, tuoksut ym, tulee mietittyä paljon asioita menneisyydestä kuten esimerkiksi ensirakkautta mutta niiin onhan ne menneitä ei sille mitään mahda

Miksei mahda?

Elän tätä päivää. En muistele menneisyyttä, sillä se ei palaa. 

Miksi ei olisi ollut onnea asua siellä kalliissa omakotitalossa? Köyhyys ei kai ole miehessä mikään pysyvä ominaisuus tai valinta. Aina voi opiskella ja pyrkiä paremmin palkattuun työhön.

Entä sinä? Roikutko kiinni vain miehen tulotasossa? Mikä on oma osuutesi perheenne talouteen?

Melkein joka päivä. Ei se silti tarkoita, etteikö nykytilannekin voisi olla ihan hyvä.

Ne ovat vain AJATUKSIA. Kyllä minä ainakin leikin ajatusleikkejä, että mitenkähän elämä olisi mennyt, jos olisi vaikka jäänyt johonkin aikaisempaan parisuhteeseen ja työpaikkaan jne.

Joskus mietin, millaista elämäni olisi, jos olisi valinnut lukion jälkeen ihan toisena alan opinnot, kuin mihin tuolloin päädyin. 

En, ei meillä muutenkaan ole vapaata tahtoa, vaikka se tuntuu siltä.

Riippuu, missä kohtaa elämääni olisin tehnyt valinnan "valita toisin"?

Voin ainakin sanoa, että enpä ole vielä päässyt "järkivalinnoistani" satoa niittämään. Elämässäni tuntuu näiden "järkivalintojen" kohdalla toistuvan sellainen kaava, että "toisen järkivalinta on mun tyhjä arpa". En ymmärrä. Mä olen vain pienituloisen perheen koulutettu lapsi, joka on yrittänyt varmistaa elämälleen sen, että voisi hankkia oman asunnon (milloin?) ja syödä muutakin kuin marketin halvinta.

Olen ajatellut. Jos en olisi saanut puolisoa, asuisin jossain mt-palveluasunnossa. Toisaalta jos en olisi tuhlannut rahaa, oltaisiin nyt ehkä varakkaampia. 

Kyllä minua toisinaan mietityttää, millaista elämä olisi, jos olisin pyrkinyt yliopistoon ihan tosissani. Jos en olisi ruvennut seurustelemaan, niin olisin pystynyt keskittymään pääsykokeisiin eri tavalla. Tämä ei siis ollut poikakaverin syy vaan vanhempien, jotka ei hyväksyneet seurustelua.

Toisinaan mietin, koska itselläni meni mm. uravalinta täysin mönkään, ja parisuhteet olivat lähes nelikymppiseksi asti yhtä virheliikettä toisensa perään. Sen seurauksena jäin myös lapsettomaksi. Aika monta asiaa tekisin toisin, jos nyt olisin lukiolainen. En haaskaisi aikaa huonoihin miessuhteisiin ja valitsisin jonkun varman ja käytännöllisen alan. 

Varmaan aika yksitoikkoista 😴 

Olisi ollut  parempiakin miehiä tarjolla, kun nämä 2 joista erosin. Tällä järjellä en ottaisi miestä, enkä tekisi yhtään lasta. Suvusta olisin vain niitten kanassa tekemisissä jotka sydämestäni valitsisin. Mennyt on mennyttä. 

Vaihtoehtoista elämänkulkua ei voi mitenkään tietää. Jossittelu on täysin turhaa.

En aikuisiällä (20+) tehtyjä juttuja mieti, sillä aikuisena olen kyllä jo tiennyt mitä teen, enkä esim. voisi olla ns. hyvän miehen kanssa järkisyistä, jos ei ole kemiaa. 

Esimerkiksi minuun rakastui parikymppisenä yksi ikäiseni mies, joka oli just semmonen paperilla hyvä eli hyvästä perheestä, opiskeli ns. kovien alojen tutkintoa yliopistossa, ainejärjestön puheenjohtaja, sosiaalinen ja pidetty, hyvät harrastukset, pitkä ja sporttinen, komeat kalsarimallikasvot, siisti tyyli jne. 

Hän oli vuosia rakastunut ja vielä tuossa hippasen alle kolmikymppisenä ennen pariutumistaan halusi tavata ja yritti vielä kerran, mutta kun minulla ei vaan ole tarpeeksi fyysistä eikä henkistä vetovoimaa häntä kohtaan, niin ei siitä mitään voi tulla. 

Tuon jälkeen alkoi pian seurustelemaan vakavissaan, oli jo tavannut tuon toisen naisen silloin kun halusi minut vielä tavata ja yrittää. Vieläkin laittaa välillä viestiä, mutta kaverilliseen sävyyn ja vaikuttaa onnelliselta parisuhteessaan. Tuo toinen nainen on hänelle varmasti hyvä ja sopiva, itse haen elämässäni eri asioita ja olen hyvin eri tyylinen kuin tuo toinen nainen joka taas sopii tuon miehen elämään hyvin. 

 

Oikeastaan jos mietin elämäni hankaluuksiakin, niin ne ovat olleet ansaittuja ja opettaneet nöyryyttä elämää kohtaan. Eli en sillä tavalla mieti muuta kuin tulevaisuutta, mitä siellä haluan ja millaisia valintoja teen tänään ja huomenna sen eteen. 

Omia juttuja siis, parisuhde ei ole minulle päämäärä vaikka oikean ihmisen kanssa se tietysti parantaa molempien elämää. 

Joskus mietin, kun tulee se tuttu tuska jostain syvältä sielusta, yleensä öisin. Ajatuksia ne vaan on, eikä niihin liity muuta kuin ehkä haikeutta ja jotain luopumisen surua suhteessa nykyhetkeen, jossa jään paitsi tiettyjä itselleni aiemmin tärkeitä asioita. Pärjäilen toki näinkin, mutta joskus tekee mieli huutaa sisäisesti.