Vertaistuki: Kukaan ei koskaan rakastu minuun
Olen 19-vuotta täyttävä tyttö idästä, enkä ole koskaan seurustellut. Oon vakuuttunut siitä, ettei kukaan koskaan halua seurustella kanssani.
Olen tehnyt elämäni aikana n. 6 aloitetta ikävuosina 16-18, eikä kertaakaan ole tärpännyt! Joskus jopa "iskemis"-yritykset ovat päättyneet itelle tosi nöyryyttävästi (esim. miesporukka alkaa supatella ja repeää nauruun). Tinderiä käyttäessäni (en käytä enää) kaikkien osumien kanssa keskustelu kuivui, kun en enää jaksanut ylläpitää keskustelua.
Aina täällä huudellaan sitä, että naisten on helppo saada seksiä. Mietin, että kannattaisiko tyytyä elämään "toisena naisena" tai kolmantena tai pelkkänä patjan lämmittäjänä. Samalla uskotellen itselleni, että tähän tyydyn enkä enempää halua.
Pitäisikö miehille kertoa heti kättelyssä että: "OLEN NEITSYT ja suostun seksissä ihan kaikkeen"? sillä ehkä saisin jotain aikaiseksi.
Paraneeko itsetunto itsestään ajan mittaan? Missä iässä "sinkkuus" alkaa tuntua neutraalilta, eikä jonkin ominaisuuden puuttumisena? Miten käsittelen kateutta, joka osuu häitä juhliviin ystäviini?
Kommentit (47)
Kyllä saisit heti jonkun kiltin ja ruman miehen mutta olet nirso.
Vierailija kirjoitti:
No, joillekin osuu tällainen kohtalo eikä sille oikein voi mitään. Toisaalta olet vielä suhteellisen nuori, joten sinulla saattaa olla edelleen toivoa.
:( saisinpa. Nirso ja kiltti mies ei huolisi kuin seksikumppaniksi, koska olen ruma
No ei ole minullakaan hyvin mennyt:
Olin Tinderissä 2 vuotta ja kävin treffeillä 25 eri miehen kanssa. Heistä 19 antoi minulle pakit ja minä taasen annoin pakit 6:lle. Vain kolme noista minulle pakit antaneista miehistä perusteli pakkeja sillä, että tulevaisuuden suunnitelmat ovat niin erilaisia , ettei kannata jatkaa tutustumista. Muita ei vaan kiinnostanut enää tavata uudelleen.
Oon itse seurustellut kolme kertaa mutta musta tuntuu silti samalta. Eka poikaystävä petti mua lähes jatkuvasti ja vielä liian alaikäisten kanssa (siis n. 12 vuotiaiden,hyi ja sain tietää vasta myöhemmin tosiaan). Toka oli sellanen sattuma kun asuttiin samassa kerrostalossa mutta se mies oli alkoholisti ja mua 20 v vanhempi, hauikkui mut aina kännissä joka asiasta ja muutenkin sai tosi pahan itsetunnon päälle. Eron jälkeen kun halusin olla sinkkuna niin yksi tosi fiksulta vaikuttava jätkä kirjaimellisesti änki mun elämään vaikka sanoin että viihdyn sinkkuna, mutta kun ei niin "hyvää" jätkää voi antaa mennä ohikaan ja äitikin piti siitä alkuun niin suostuin sit suhteeseen. No ei olis pitänyt, oli just tätä love-bombingia joa vasta myöhemmin selvis tän äijän oikea luonne, muta jopa sen äiti sano että se on vähän narsisti :D eikä ollu iha vähän vaan. Nykyään oon melko nuorivielä mut alkoholisoitunut pahasti ja luotto miehiin menny täysin, eli kannattaa odottaa sitä joka oikeesti tuntuu hyvältä eikä väkisin yrittää, tuhoot ittes vaan pitkällä aikavälillä. Toisaalta silmät on auennu mutta en tiiä onks se hyväkään asia kun enää vaikea luottaa kehenkään vaikka jokainen ei oo samanlainen, mutta mistä sitä tietää kun jokainen alkuun vaikutti ihanalta? Pointti oli kai se et jos joskus oikeesti löytyy sellanen jonka kanssa haluaa jakaa elämän niin sitten kannattaa, muuten nää suhteet on vaan tällästä nykyajan että muka pakko ja että iällä olis väliä. Se tosirakkaus voi löytyä vaikka vanhuksena, ite en kyllä usko löytäväni sitä koskaan. Mutta kannattaa ottaa ja katsoa rauhassa, ns patjana toimiminen tulee rikkoon sut jossain vaiheessa vaikka sen luulis hyväksyvän ellei sitä oikeesti halua olla
Voin tulla lohduttanaan ja vilkaista myös, vaikla en gyne olekaan.
Älä ole kynnysmatto.