Onko sinulla jokin tapa/tapoja, joita muut usein ihmettelevät?
Minä olen sopinut työajan liukuman klo 07-10, koska menen töihin vasta noin 9.45-10. Normaalisti liukuma olisi 7-9. Monet tätä ihmettelevät, että miksi ihmeessä, kun työpäivä sitten kestää yleensä noin klo 17.30 asti, joskus harvoin pidempäänkin.
Ensinnäkin työmatkaliikenteessä ei ole paljon ruuhkaa noihin aikoihin. Toiseksi haluan mieluiten herätä luonnolliseen aikaan. Minulla on varmuuden vuoksi herätys soimassa klo 08.45, jolloin viimeistään pitää herätä. Hyvin, hyvin harvoin se herätys kuuluu. Yleensä kesäisin herään luonnostaan noin klo 07 ja talvella vähän myöhemmin. Saatan käydä lenkillä ja suihkussa, luen lehden ja syön aina kunnollisen aamupalan kaikessa rauhassa. Joskus käyn kuntosalilla aamuisin. Tällä viikolla olen käynyt kahtena aamuna uimassa. Sekin on ihanaa, kun voi uida vielä luonnon vesissä. Iltaisin töiden jälkeen laitan ruokaa, luen ja katson ohjelmia, hoidan kotitöitä. Viimeksi tänään aamulla naapuri ihmetteli, eikö minulle jää liian vähän vapaa-aikaa. Ei jää. Olen tottunut siihen, että aamu on omaa vapaata aikaa ja jos olen väsynyt, nukun pidempään. Jos olisi pieniä lapsia, rytmi olisi tietysti toisenlainen. Minun lapset on jo lukiossa.
Onko sinulla tapoja/tottumuksia, mitä muut usein ihmettelevät tai kyseenalaistavat?
Kommentit (25)
Teippaan suuni kiinni yöksi ja laitan vielä korvatulpat
On. Herään klo 4. Jää mukavasti aikaa ennen kun työt alkaa klo 6.00. Pyysin että voisin aloittaa jo klo 5, mutta ei sopinut työnantajalle sellainen.
Tykkään masturboida julkisilla paikoilla.
Silitän lakanat. Tätä ihmetellään..
On, ihan liikaa, kiitos siitä kuuluu OCD:lle.
Luen kirjoja ja koti on täynnä kirjoja joka huoneessa vessaa ja rappusia myöden.
Olen kuulemma "outo" mutta ei haittaa, siinäpä ihmettelevät.
Inhoan autoilua. Kun työpiste siirtyi 85 km päähän kotoa, siinä oli vaihtoehdot jäädä työttömäksi tai ajaa sitä matkaa edestakaisin 3-4 päivänä viikossa. Kesällä tunti suuntaansa, talvella vartin pidempään. Aloin syödä omenoita. Joka aamu 2-3 omenaa ajaessa. Iltapäivällä kotiin päin en enää kehdannut syödä. Joskus jonkin välipalapatukan tai vastaavan. Monet on ihmetelleet, että oikeasti 2-3 omenaa ajaessa. No, se oli mun tapani selviytyä ahdistavasta ja väsyttävästä ajamisesta.
Pieniä omalaatuisia tapoja on. Vaikka olisi rahaa ostaa kunnon yöasuja, pidän mieluiten vanhoja, pehmenneitä puuvillaisia yöpaitoja, joista osassa jo reikiä. Vanhin taitaa olla jo 20 vuotta vanha pitkä yömekko, jossa on pieniä vaaleansinisiä kukkia. Pidän sen väristä ja tuntuu niin miellyttävän pehmeältä ihoa vasten,
Toinen oma tapa on maidon juonti suoraan tölkistä. Minulla on oma tölkki jääkaapissa, johon laitan punaisella tussilla oman nimen. Olen juonut maidon suoraan tölkistä niin pitkään kuin muistan, jo lapsuudenkodissa. Minusta se maistuu paremmalta siten. Kotona juon aina päivällisellä maitoa, noin 2-3 dl. Kaikkein paras on puolen litran kevytmaito. Mukava pitää kädessä ja jostain syystä maito maistuu siitä tölkistä parhaalta. Lasista juotuna maistuu erilaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Silitän lakanat. Tätä ihmetellään..
Minä myös silitän usein lakanapyykin. Pidän silittämisestä. Kun olin lapsi 70-luvulla ja 80-luvun alussa, oli tapana silittää myös vaatteita. Siitä jäi hyvä tuoksumuisto. Ajat ovat tietenkin muuttuneet. Silloin monilla miehillä oli töissä kauluspaita, jotka aina silitettiin. Ei ollut keksitty itsestään siliäviä kankaita. Lakanat myös silitettiin ja ne pysyivätkin sillä tavalla hyvässä kunnossa. Keskimäärin olivat paksumpaa puuvillaa kuin nykyiset.
Pesen kädet saippualla ohjeiden mukaan, noin 20 sekuntia. Tätä tuijotetaan paheksuen julkisissa vessoissa.
Mitä kaikki meillä ruokailevat yleensä ihmettelevät, niin voin käyttöä. Yleensä paistan ruuat voissa, käytän kastikkeissa voita ja monesti lisään uuniruokiin loppuvaiheessa päälle voinokareita, joka sulaa kivasti siihen päälle. Pidän voin mausta. Oliiviöljyä en voi sietää maultaan ja rypsiöljy ei maistu ruuanlaitossa miltään.
Saan naisen pikkarit märiksi pelkällä katseella.
Juon kahvin aina pillillä kotona. En muista aina sen olevan "outoa" jos joku on käymässä kahvilla. En tiedä miksi.
En tee tiskaamisesta ongelmaa itselleni. Se kestää minulla heti ruokailun jälkeen noin 30 sekuntia.
Kuumalla vedellä lähtee kaikki heti tuoreeltaan, ja se on siinä. Kotoa opittu.
Vierailija kirjoitti:
Saan naisen pikkarit märiksi pelkällä katseella.
Ok, housuun lirauttelu on tietyssä iässä aika yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Juon kahvin aina pillillä kotona. En muista aina sen olevan "outoa" jos joku on käymässä kahvilla. En tiedä miksi.
Ai miksi on outoa. Varmaan siksi, että kuumia juonia ei ole tapana juoda pillillä.
Olen aivan äärimmäisen laiska siivoamaan. Kolme isoa, karvaista koiraa perheessä. Imuroin joka ikinen ilta. Se on sellainen rituaali, kestää 15-20 minuuttia. Sen imuroinnin lisäksi en viitsisi tehdä oikein mitään. Mies pesee vessan kerran viikossa. Anoppi ihmetteli, miten suihkunurkassa on joka puolella kalkkia. Varmaan on, kun ei kukaan viitsi hinkata kylpyhuonetta. Keittiö siistitään aina ruuanlaiton jälkeen. En edes tiedä, mitä kaikkia aarteita kaapeista löytyy, koska kaappeja ei ole siivottu vuosiin. Kun miehen veljen perhe käy, nousen jakkaralle ja etsin heille ylähyllyltä teetä, joka voi olla miltä vuodelta tahansa, useampia makuvaihtoehroja. Ei edes hävetä. Yritin saada keittiön kaappien siivouksen siivousyritykseltä ja kun sieltä kävi pomo kartoittamassa, millainen työ, sain kuulla, että ei he sellaista tee. Voivat tehdä koko keittiön siivouksen, jos hoidetaan kaapit itse tyhjäksi. En jaksa, liikaa vaivaa. Odotan inspiraatiota.
Voi nuo kaapit! Kaikki mitä kaappiin laitetaan,jää sinne. En ymmärrä,mikä juttu se on. Keittiössäkin kaikki tarvittavat ovat näkösällä,pöydillä tai avohyllyissä. Samoin vaatteet eivät ole kaapeissa. Onko joku kaappikammo olemassa:) löytyyhän luurankoja kaapeista ja kaapeista tullaan ulos.
Tämä nyt ei liity minuun, mutta siskopuoli pureskelee varpaankyntensä. Pienestä pitäen tehnyt niin, ei tarvitse kynsisaksia.