Lue keskustelun säännöt.
Voisitteko elää ihmisen kanssa joka ei osaa ollenkaan tukea?
18.08.2023 |
Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja pelkään milloin mitäkin ja mies ei osaa yhtään rauhoitella minua. Jos vaikka pelkäisin syöpää tms. niin ei todellakaan sanoisi, että tuskinpa siitä on kyse, ei mitään hätää. Vaan reaktio on aina luokkaa "mistä sitä tietää vaikka olisikin". Ja luonnollisesti tämän jälkeen ahdistaa vielä miljoona kertaa enemmän.
Kommentit (66)
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Ap pelkää syöpää, ja mies "tajuamattaan" lietsoo pelkoa tai vähintään osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä. Millainen pökkelö muka ei ymmärrä, miten tuossa tilanteessa kuuluu käyttäytyä?
Ei meilläkään leikitä toisen tulipilareita puolin eikä toisin. Ei olla kyllä koettu sellaiselle tarvettakaan, kun ollaan molemmat varsin itsenäisiä ihmisiä. Kumpikin tekee omat päätöksensä ja nauttii joko niiden hedelmistä tai sitten kärsii seuraukset vääristä valinnoista. Mulla menisi hermo hyvin äkkiä, jos mies alkaisi märisemään jotain teoreettista uhkakuvaa jatkuvasti ja uskoisin, että sama kävisi roolien ollessa toisinpäinkin.
Toki ihmisiä on erilaisia, osa kokee tarvitsevansa enemmän jotain ulkopuolista tsemppausta ja tukea, ja kaksi kovin erilaista ihmistä tältä osin ei välttämättä tule parisuhteessa onnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Ap pelkää syöpää, ja mies "tajuamattaan" lietsoo pelkoa tai vähintään osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä. Millainen pökkelö muka ei ymmärrä, miten tuossa tilanteessa kuuluu käyttäytyä?
Miksi pitää valehdella? Ap pelkää syöpää, mies sanoo, että ei sinulla sitä ole ja ensi viikolla jossain rutiinitutkimuksessa ilmenee, että kas, pitkälle edennyt syöpä, ei voi tehdä mitään. Ja silloin ap suuttuisi miehelle, että miksi et varoittanut.
Ei puolison pidä mennä toisen ahdistusleikkiin mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko terapia tuolle oikea paikka eikä parisuhde?
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään leikitä toisen tulipilareita puolin eikä toisin. Ei olla kyllä koettu sellaiselle tarvettakaan, kun ollaan molemmat varsin itsenäisiä ihmisiä. Kumpikin tekee omat päätöksensä ja nauttii joko niiden hedelmistä tai sitten kärsii seuraukset vääristä valinnoista. Mulla menisi hermo hyvin äkkiä, jos mies alkaisi märisemään jotain teoreettista uhkakuvaa jatkuvasti ja uskoisin, että sama kävisi roolien ollessa toisinpäinkin.
Toki ihmisiä on erilaisia, osa kokee tarvitsevansa enemmän jotain ulkopuolista tsemppausta ja tukea, ja kaksi kovin erilaista ihmistä tältä osin ei välttämättä tule parisuhteessa onnistumaan.
Miehesi ei siis ikinä ole sanonut että oli raskas työpäivä etkä sinä ole milloinkaan hieronut hartoitaan lohduttavasti? Eikä päinvastoin? Ette hoida toisianne sairaana, ette lohduta surussa?
"Mutta sehän on ihan eri asia!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Ap pelkää syöpää, ja mies "tajuamattaan" lietsoo pelkoa tai vähintään osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä. Millainen pökkelö muka ei ymmärrä, miten tuossa tilanteessa kuuluu käyttäytyä?
Miksi pitää valehdella? Ap pelkää syöpää, mies sanoo, että ei sinulla sitä ole ja ensi viikolla jossain rutiinitutkimuksessa ilmenee, että kas, pitkälle edennyt syöpä, ei voi tehdä mitään. Ja silloin ap suuttuisi miehelle, että miksi et varoittanut.
Ei puolison pidä mennä toisen ahdistusleikkiin mukaan!
Enpä nyt jaksa vastailla trollille.
Ahdistaahan tuo. Vaikka itsekin tiedät pelkosi ahdistushäiriöstä johtuvaksi, tuo torjunta ja hylkääminen miehesi taholta on ihan todellista. Jonakin päivänä tarvitsisit tukea jossain mikä on ns. oikeasti olemassa, eikä miehesi ole silloin apuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on vain kyllästynyt jatkuvaan tukemiseen? Varsinkin kun sanot pelkääväsi "milloin mitäkin". En varmaan itsekään jaksaisi tuollaista suhdetta. Onko sinusta apua ja tukea puolisollesi silloin kun hän tarvitsee?
No siis miten mies toimii, kun oikeasti jotain ikävää sattuu sinulle, olet sairaana tms? (ei siis ainoastaan pelko jostain) Osaako silloin olla tukena ja apuna, osaako olla empaattinen?
Itsellä loppui juuri suhde siihen, kun mies ei tällaiseen toisen tukemiseen sairauden ja muun vastoinkäymisen kohdatessa kykene. Pakko se oli vaan lopulta uskoa, en ole meinaan kerrasta tai paristakaan uskonut... Muulloin saattoi toisinaan olla oikeinkin ihana, rakastava ja huomaavainenkin, mutta ei silloin, kun toisella tuli ikävä tilanne, vaikeutta tai sairautta. Aurinkoisen päivän poikystävä on se sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi. Voisin kyllä auttaa toista oppimaan kertomalla suoraan, millaista tukea tarvitsen. Jos ei haluaisi tarpeisiini vastata/avuntarpeeni olisi erityisen suuri, hakisin tuen muualta. Ahdistuneisuushäiriön ja fobioiden osalta ensisijaisesti terapeutilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin pitkästä parisuhteesta osittain sen takia, että miehen empatiakyky oli 0.
Esim. Tulen kotiin töistä ja kerron että olipas kurja päivä tänään. Mies toteaa siihen että "no mitä sä mulle siitä valitat".
Olin sairaana ja pyydän käymään kaupassa samalla kun tulee töistä (meillä ei ollut lähikauppaa). "Joo ei se käy kun sitten en ehdi vaihtaa bussia, vaan pitäis odottaa seuraavaa" tuo pitkä odotus olisi ollut noin 15 minuuttia.
Lapsenhankintaa en pystynyt edes kuvittelemaan miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No siis miten mies toimii, kun oikeasti jotain ikävää sattuu sinulle, olet sairaana tms? (ei siis ainoastaan pelko jostain) Osaako silloin olla tukena ja apuna, osaako olla empaattinen?
Itsellä loppui juuri suhde siihen, kun mies ei tällaiseen toisen tukemiseen sairauden ja muun vastoinkäymisen kohdatessa kykene. Pakko se oli vaan lopulta uskoa, en ole meinaan kerrasta tai paristakaan uskonut... Muulloin saattoi toisinaan olla oikeinkin ihana, rakastava ja huomaavainenkin, mutta ei silloin, kun toisella tuli ikävä tilanne, vaikeutta tai sairautta. Aurinkoisen päivän poikystävä on se sellainen.
..tai siis tarkemmin ajatetuna, pahoittelut, onhan tuo ahdistuneisuuhäiriö kanssa siis sairaus, eikä hän osaa siinä sinua tukea.
Osaako hän olla tukena missään muussakaan asiassa ylipäätään? Onko miehellä empatiaongelmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Ap pelkää syöpää, ja mies "tajuamattaan" lietsoo pelkoa tai vähintään osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä. Millainen pökkelö muka ei ymmärrä, miten tuossa tilanteessa kuuluu käyttäytyä?
Minäkin kärsin hypokondriasta eikä mua rauhoita se, että joku toteaa ettei sulla varmaan mitään ole, koska eihän se toinen tosiaan tiedä, vaikka olisikin. Olen opetellut arvioimaan pelkojeni todennäköisyyttä itse ja hakeutumaan lääkäriin, jos oikeasti vaikuttaa siltä, että jotain tutkittavaa on.
Kai ymmärrät, että sun omalla vastuullasi on hoitaa ahdistuneisuushäiriötäsi. Parisuhde ei ole terapiasuhde.
En voisi elää tyypin kanssa, ainakaan parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis miten mies toimii, kun oikeasti jotain ikävää sattuu sinulle, olet sairaana tms? (ei siis ainoastaan pelko jostain) Osaako silloin olla tukena ja apuna, osaako olla empaattinen?
Itsellä loppui juuri suhde siihen, kun mies ei tällaiseen toisen tukemiseen sairauden ja muun vastoinkäymisen kohdatessa kykene. Pakko se oli vaan lopulta uskoa, en ole meinaan kerrasta tai paristakaan uskonut... Muulloin saattoi toisinaan olla oikeinkin ihana, rakastava ja huomaavainenkin, mutta ei silloin, kun toisella tuli ikävä tilanne, vaikeutta tai sairautta. Aurinkoisen päivän poikystävä on se sellainen.
..tai siis tarkemmin ajatetuna, pahoittelut, onhan tuo ahdistuneisuuhäiriö kanssa siis sairaus, eikä hän osaa siinä sinua tukea.
Osaako hän olla tukena missään muussakaan asiassa ylipäätään? Onko miehellä empatiaongelmaa?
Aioin juuri huomauttaa tuota samaa, että onhan se ap:lle itselleen ihan oikea ongelma. Sehän juuri on puolison tehtävä, tukea ja tsempata. Eikä lähteä arvailemaan diagnooseja tai tuomita toisen pelkoja.
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.