Lue keskustelun säännöt.
Voisitteko elää ihmisen kanssa joka ei osaa ollenkaan tukea?
18.08.2023 |
Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja pelkään milloin mitäkin ja mies ei osaa yhtään rauhoitella minua. Jos vaikka pelkäisin syöpää tms. niin ei todellakaan sanoisi, että tuskinpa siitä on kyse, ei mitään hätää. Vaan reaktio on aina luokkaa "mistä sitä tietää vaikka olisikin". Ja luonnollisesti tämän jälkeen ahdistaa vielä miljoona kertaa enemmän.
Kommentit (66)
Olin kerran treffeillä mukavan miehen kanssa joka illan päätteksi tokaisi että olipas kiva viettää aikaa normaalin ja tervepäisen ihmisen kanssa kun oli vuosia tukenut masentunutta naisystävää joka veti hänet mukaan alakuloon. Eli älkää alkako kenenkään terapeutiksi, parisuhteen ei pitäisi olla terapia suhde. Tottakai vaikeuksissa tuetaan mutta rajansa kaikella. Nykyäänhän joka toisella nuorella neidillä on jokin ahdistuneisuushäiriö.. ei kestetä mitään ja pyöritään oman usein kuvitellun huonon olon ympärillä ja halutaan vetää muut siihen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti mies kirjoitti:
Kyllä naiset elää pahis miesten ja rikollisten naristien kanssa.
Joten kaipaat lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Hei, nyt se järki käyttöön. Kuka muka oikeasti jaksaisi ap:n kaltaista inisemään rauhoitella päivästä toiseen ja kerrasta toiseen joittenkin aivan typeriä ja päästä keksittyjen juttujen takia? Kuka oikeasti muka jaksaisi tai edes haluaisi alkaa tuollaisen mielenterveyspotilaan hoitajaksi kotonaan ja vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Se on todella, siis todella, raskasta kumppanille tuollainen.
Päivästä toiseen? Tätä oikeasti tapahtuu ehkä 4 kertaa vuodesta, kun ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi, muulloin yritän selvitä itsekseni. Ei voi olla liikaa kenenkään sietokyvylle sanoa kumppanilleen neljästi vuodessa "ei hätää".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Päivästä toiseen? Tätä oikeasti tapahtuu ehkä 4 kertaa vuodesta, kun ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi, muulloin yritän selvitä itsekseni. Ei voi olla liikaa kenenkään sietokyvylle sanoa kumppanilleen neljästi vuodessa "ei hätää".
Ap
Oletko kertonut kumppanille, että kaipaat hänen toteavan "ei hätää"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Hei, nyt se järki käyttöön. Kuka muka oikeasti jaksaisi ap:n kaltaista inisemään rauhoitella päivästä toiseen ja kerrasta toiseen joittenkin aivan typeriä ja päästä keksittyjen juttujen takia? Kuka oikeasti muka jaksaisi tai edes haluaisi alkaa tuollaisen mielenterveyspotilaan hoitajaksi kotonaan ja vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Se on todella, siis todella, raskasta kumppanille tuollainen.
Päivästä toiseen? Tätä oikeasti tapahtuu ehkä 4 kertaa vuodesta, kun ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi, muulloin yritän selvitä itsekseni. Ei voi olla liikaa kenenkään sietokyvylle sanoa kumppanilleen neljästi vuodessa "ei hätää".
Ap
Aloituksestasi sai ihan toisen käsityksen, kun kirjoitit "pelkääväsi milloin mitäkin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi elää persupsykopaatin kanssa. Sellainenhan on tarkoitettu henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Hei, nyt se järki käyttöön. Kuka muka oikeasti jaksaisi ap:n kaltaista inisemään rauhoitella päivästä toiseen ja kerrasta toiseen joittenkin aivan typeriä ja päästä keksittyjen juttujen takia? Kuka oikeasti muka jaksaisi tai edes haluaisi alkaa tuollaisen mielenterveyspotilaan hoitajaksi kotonaan ja vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Se on todella, siis todella, raskasta kumppanille tuollainen.
Päivästä toiseen? Tätä oikeasti tapahtuu ehkä 4 kertaa vuodesta, kun ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi, muulloin yritän selvitä itsekseni. Ei voi olla liikaa kenenkään sietokyvylle sanoa kumppanilleen neljästi vuodessa "ei hätää".
Ap
Aloituksestasi sai ihan toisen käsityksen, kun kirjoitit "pelkääväsi milloin mitäkin".
Milloin mitäkin tarkoittaa lähinnä sitä, että kyseessä voi olla sairaus, lääkkeen sivuvaikutus, tietomurto, sähköisku, omaisuuden vahingoittuminen tai vaikka tulipalo.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, toki voin elää.
Sellaiseen liittoon ja kumppanuuteen tarvitaan vahva nainen tai mies.
Tunteet säätelee ihmisten elämää paljon
Voi rakastaa syvästi kumppanisi, joka on henkesellä päätöskyvältään heikompi kuin itse.
En tietenkään voisi. Yhdessä ollaan nimenomaan siksi, että tarvitaan toista ihmistä elämän turvaksi jakamaan ilot ja surut. En tekisi yhtään mitään miehellä, joka ei osaa tukea huonona päivänä.
Oman miehen aioin jo jättää, koska lupaavan alun jälkeen muuttui kummalliseksi. Muistan kun kyynelsilmin hämmentyneenä kysyin häneltä miksi ihmeessä jätti minut taas yksin eräässä tilanteessa. Todella vaikea ymmärtää. Hän ei osannut vastata. Suurin piirtein pakkailin jo kamoja.
Kävi sellainen harvinainen juttu että hän muutti tapansa ja on nyt erittäin hyvä tuki kun sellaista tarvin.
Naiselle tämä on erityisen tärkeää, jos ajatuksena on perheen perustaminen. Pitää voida luottaa siihen että raskaana tai lapsivuoteella, muutenkaan lapsen kanssa ei jää ikinä yksin. En jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa läheiseen lohduttelu/vakuuttelu on ahdistuneisuushäiriöissä ahdistuneisuutta ylläpitävä asia joka mahdollistaa sen ettei ahdistuksen tarvitse itse tarkastella ja oppia ohjaamaan omaa ajatteluaan, vaan syntyy pelko että jokin kamala tapahtuu ELLEI äiti/puoliso/ystävä saa uskomaan että ei tapahdu. Eli vakuuttelu että kaikki on ok ja varmasti mitään ikävää ei tapahdu ei ole avuksi, mutta ehkä kainaloon ottaminen ja kysymys että miksi luulet että niin tapahtuisi / onkohan se kovin todennäköistä / mitähän seuraisi vaikka jotain ikävää tapahtuisikin (yleensä vastaus on saadaan apua, ollaan toistenne tukena ja todennäköisesti siitä selvitään).
Mies vaikuttaa välinpitämättömältä toisen tunnetilojen suhteen, ja meinasin jatkaa tätä lausetta että en kyllä jaksaisi sellaista, mutta sit tajusin että juuri sellainen mieshän minulla on. Että ei mua kannata kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa läheiseen lohduttelu/vakuuttelu on ahdistuneisuushäiriöissä ahdistuneisuutta ylläpitävä asia joka mahdollistaa sen ettei ahdistuksen tarvitse itse tarkastella ja oppia ohjaamaan omaa ajatteluaan, vaan syntyy pelko että jokin kamala tapahtuu ELLEI äiti/puoliso/ystävä saa uskomaan että ei tapahdu. Eli vakuuttelu että kaikki on ok ja varmasti mitään ikävää ei tapahdu ei ole avuksi, mutta ehkä kainaloon ottaminen ja kysymys että miksi luulet että niin tapahtuisi / onkohan se kovin todennäköistä / mitähän seuraisi vaikka jotain ikävää tapahtuisikin (yleensä vastaus on saadaan apua, ollaan toistenne tukena ja todennäköisesti siitä selvitään).
Mies vaikuttaa välinpitämättömältä toisen tunnetilojen suhteen, ja meinasin jatkaa tätä lausetta että en kyllä jaksaisi sellaista, mutta sit tajusin että juuri sellainen mieshän minulla on. Että ei mua kannata kuunnella.
Ei puolison tehtävä ole olla psykiatri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa läheiseen lohduttelu/vakuuttelu on ahdistuneisuushäiriöissä ahdistuneisuutta ylläpitävä asia joka mahdollistaa sen ettei ahdistuksen tarvitse itse tarkastella ja oppia ohjaamaan omaa ajatteluaan, vaan syntyy pelko että jokin kamala tapahtuu ELLEI äiti/puoliso/ystävä saa uskomaan että ei tapahdu. Eli vakuuttelu että kaikki on ok ja varmasti mitään ikävää ei tapahdu ei ole avuksi, mutta ehkä kainaloon ottaminen ja kysymys että miksi luulet että niin tapahtuisi / onkohan se kovin todennäköistä / mitähän seuraisi vaikka jotain ikävää tapahtuisikin (yleensä vastaus on saadaan apua, ollaan toistenne tukena ja todennäköisesti siitä selvitään).
Mies vaikuttaa välinpitämättömältä toisen tunnetilojen suhteen, ja meinasin jatkaa tätä lausetta että en kyllä jaksaisi sellaista, mutta sit tajusin että juuri sellainen mieshän minulla on. Että ei mua kannata kuunnella.
Ei puolison tehtävä ole olla psykiatri.
Ei olekaan, mutta kun se lohduttelu ei auta, niin kannattaa miettiä uudestaan millaista tukea toivoo. Ei siihen tarvitse olla psykiatri että kysyy läheiseltä että mitä hän oikeastaan pelkää.
Jep, olin empatiakyvyttömän, mutta empatiaa vaativan miehen kanssa suhteessa 10 vuotta. Kun olin ollut vuoden terapiassa toistuvan masennuksen takia, tajusin mikä se minua jatkuvasti veti takaisin masennukseen. Otin eron, ei ole masennus vaivannut sen jälkeen. Nykyisen miehen kanssa tuetaan toisiamme vastavuoroisesti ja elämä tuntuu turvalliselta ja tasapainoiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan, että ap:n puoliso on ollut jo vuosia empaattinen, mutta se ei ole auttanut tilanteessa mitään. Ap:n järjettömät pelot jatkuvat vain. Joten mies ei vaan jaksa enää. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Ap ei vastannut, että onko hän miehensä tukena, kun miehellä on vaikeaa?
On se raskasta elää mieleltään sairaan ihmisen kanssa. Kun ihmisellä on jatkuvia pelkotiloja, niin hän tarvitsee apua jota mies ei ilmeisesti kykene antamaan. Kaiketi mies on tämän itselleen todennut. Yritä saada mielenrauha häneltä jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Hei, nyt se järki käyttöön. Kuka muka oikeasti jaksaisi ap:n kaltaista inisemään rauhoitella päivästä toiseen ja kerrasta toiseen joittenkin aivan typeriä ja päästä keksittyjen juttujen takia? Kuka oikeasti muka jaksaisi tai edes haluaisi alkaa tuollaisen mielenterveyspotilaan hoitajaksi kotonaan ja vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Se on todella, siis todella, raskasta kumppanille tuollainen.
Päivästä toiseen? Tätä oikeasti tapahtuu ehkä 4 kertaa vuodesta, kun ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi, muulloin yritän selvitä itsekseni. Ei voi olla liikaa kenenkään sietokyvylle sanoa kumppanilleen neljästi vuodessa "ei hätää".
Ap
Elämä kanssasi on kuin kävelyä lasinsirpaleisella lattialla. Koskaan ei tiedä, milloin ahdistut ylitsepääsemättömästi ja kaadat sen toiselle olettaen, että hän pelastaa sinut. Ahdistus on sinun päässäsi, sitä ei ole olemassa kenellekään muulle ja olet saanut terapiasta paljon apua sen käsittelyyn. Silti päätät neljä kertaa vuodessa, että haluan tämän pahan olon puolisollenikin, hänen tulee poistaa ajatukseni, koska itse olen valinnut näin ajatella.
Kaltaisesi ihmisen kanssa ei kenenkään tulisi joutua elämään! Maailma ei ole niin paha paikka kuin se on sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei vastannut, että onko hän miehensä tukena, kun miehellä on vaikeaa?
Tietysti olen, niinkuin puolison kuuluukin olla.
Ap
Ei parisuhde empatiakyvyttömän kanssa onnistu.
Kuka jaksaa tuollaista katsoa pitkään? Ymmärrän jos on oikeita ongelmia, sairautta tai muuta mutta jos nyt tyyliin ahdistuu vaan siitä että pitää olla ja hengittää niin en yhtään ihmettele ettet saa tukea. Olet aikuinen. Marssi sinne kallonkutistajalle ja pura siellä, miehs ei ole sinun psykiatri!