Lue keskustelun säännöt.
Voisitteko elää ihmisen kanssa joka ei osaa ollenkaan tukea?
18.08.2023 |
Kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja pelkään milloin mitäkin ja mies ei osaa yhtään rauhoitella minua. Jos vaikka pelkäisin syöpää tms. niin ei todellakaan sanoisi, että tuskinpa siitä on kyse, ei mitään hätää. Vaan reaktio on aina luokkaa "mistä sitä tietää vaikka olisikin". Ja luonnollisesti tämän jälkeen ahdistaa vielä miljoona kertaa enemmän.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Erosin pitkästä parisuhteesta osittain sen takia, että miehen empatiakyky oli 0.
Esim. Tulen kotiin töistä ja kerron että olipas kurja päivä tänään. Mies toteaa siihen että "no mitä sä mulle siitä valitat".
Olin sairaana ja pyydän käymään kaupassa samalla kun tulee töistä (meillä ei ollut lähikauppaa). "Joo ei se käy kun sitten en ehdi vaihtaa bussia, vaan pitäis odottaa seuraavaa" tuo pitkä odotus olisi ollut noin 15 minuuttia.
Lapsenhankintaa en pystynyt edes kuvittelemaan miehen kanssa.
Meilläpäin entisen seurusteukumppanin reaktio oli se, kun olin kipeenä, että hän ärsyyntyi, valitti omaa kurjuuttaan ja sanoi ettei voi minua parantaa. Apua tai tukea tai empatiaa ei herunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko terapia tuolle oikea paikka eikä parisuhde?
Joo, miehelle kyllä. Ap voisi myös hyötyä terapiasta, mutta ilman tuollaista passiivis-aggressiivista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Jos se on vain kyllästynyt jatkuvaan tukemiseen? Varsinkin kun sanot pelkääväsi "milloin mitäkin". En varmaan itsekään jaksaisi tuollaista suhdetta. Onko sinusta apua ja tukea puolisollesi silloin kun hän tarvitsee?
Oletko nainen vai mies? Jos olet nainen, todennäköisesti jaksaisit. Mies sen sijaan kyllästyy useammin, jos vaimo sairastuu.
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrät, että sun omalla vastuullasi on hoitaa ahdistuneisuushäiriötäsi. Parisuhde ei ole terapiasuhde.
Kai ymmärrät, että jos seurustelukumppani ei osaa suhtautua toisen sairauteen hyvin, eikä esim. empatiaa tipu, niin seurustelu käy sellaisen kanssa mahdottomaksi.
Parisuhde ei ole sellainen suhde, että poimitaan rusinat pullasta ja hankauuksissa toinen jätetään aina yksin.
Ääripäiden välissä on se järkevä ja hyvä suhtautumistapa tässäkin asiassa. Normaalia tukea ja empatiaa pitää löytyä elämän vaikeuksissa ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä luulen, ettei sekään olisi ap:sta hyvä, jos mies sanoisi "eikä ole, sä taas kehittelet turhia pelkoja päässäsi".
Tuollainen on todella raskasta kumppanille, en mäkään jaksaisi olla loputtomiin empaattinen.
Miksi tuo olisikaan hyvä? Tuo vastauksesi on yhtä vihamielinen kuin ap:n miehen.
Ja itse asiassa kyllä parisuhteessa kuuluu olla "loputtomiin empaattinen" kun toisella on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä olenko jotenkin tunnevammainen mutta ap vaikuttaa hirveän raskaalta ihmiseltä ja kumppanilta. Aloituksesta saa sellaisen kuvan, että kaikki elämä pyörii hänen pelkoja ja ahdistuksia käsitellessä. Onko ap hakenut mitään ulkopuolista apua, terapiaa tms?
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä luulen, ettei sekään olisi ap:sta hyvä, jos mies sanoisi "eikä ole, sä taas kehittelet turhia pelkoja päässäsi".
Tuollainen on todella raskasta kumppanille, en mäkään jaksaisi olla loputtomiin empaattinen.
On myös olemassa lukemattomia välimalleja näiden kahden ääripään välillä. "Murehdit varmaan turhaan, mutta varataan sulle varmuudeks lääkäriaika. Voin lähteä mukaan, jos haluat."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko jotenkin tunnevammainen mutta ap vaikuttaa hirveän raskaalta ihmiseltä ja kumppanilta. Aloituksesta saa sellaisen kuvan, että kaikki elämä pyörii hänen pelkoja ja ahdistuksia käsitellessä. Onko ap hakenut mitään ulkopuolista apua, terapiaa tms?
Aika harvoin otan näitä pelkoja esille, varsinkin kun tiedän, ettei sitä lohdutusta tule. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun olen lamaannuttavassa pelkotilassa.
Ap
Elän parhaillaan, mutta mun rakkaus kyllä on jo loppunut. Tulipahan hänen mielenterveys säästettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko jotenkin tunnevammainen mutta ap vaikuttaa hirveän raskaalta ihmiseltä ja kumppanilta. Aloituksesta saa sellaisen kuvan, että kaikki elämä pyörii hänen pelkoja ja ahdistuksia käsitellessä. Onko ap hakenut mitään ulkopuolista apua, terapiaa tms?
Aika harvoin otan näitä pelkoja esille, varsinkin kun tiedän, ettei sitä lohdutusta tule. Ainoastaan siinä vaiheessa, kun olen lamaannuttavassa pelkotilassa.
Ap
Mitä sä haluaisit miehen vastaavan?
Jotkut ei vaan osaa toimia ja olla empaattisia.
Itsellä siis myös ahdistuneisuushäiriö ja irrationaalisia pelkoja, ja kyllä mä ymmärrän että moni vois tuskastua tähän itsekin.
Oon sitä mieltä että mt-potilaalle sopiva seurustelukumppani on vain toinen mt-potilas. Osaavat yleensä suhtautua toiseen empaattisemmin kun itsellään on vaikeaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo toimi. Olisi parempi sellainen kumppani joka osaa rauhoittaa, tukea ja lohduttaa. Ehkä myöhemmin elämässä ei pelkää niin paljon. Tuntuu että tuo mies ruokkii turhia pelkoja, tajuamattaan. Äidille soittokin varmaan parempi idea.
Ap pelkää syöpää, ja mies "tajuamattaan" lietsoo pelkoa tai vähintään osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä. Millainen pökkelö muka ei ymmärrä, miten tuossa tilanteessa kuuluu käyttäytyä?
Miksi pitää valehdella? Ap pelkää syöpää, mies sanoo, että ei sinulla sitä ole ja ensi viikolla jossain rutiinitutkimuksessa ilmenee, että kas, pitkälle edennyt syöpä, ei voi tehdä mitään. Ja silloin ap suuttuisi miehelle, että miksi et varoittanut.
Ei puolison pidä mennä toisen ahdistusleikkiin mukaan!
Se, että ei mene toisen ahdistukseen mukaan ei sulje pois empatiaa ja välittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaahan tuo. Vaikka itsekin tiedät pelkosi ahdistushäiriöstä johtuvaksi, tuo torjunta ja hylkääminen miehesi taholta on ihan todellista. Jonakin päivänä tarvitsisit tukea jossain mikä on ns. oikeasti olemassa, eikä miehesi ole silloin apuna.
ap:n kokema tunne voi hyvinkin olla torjunta tai hylkääminen ja varmasti voi kokea niin, mutta ei voi sanoa, että miehensä tekee sen tietoisesti. Ap:n mies ei vaan käy samoilla sanakirjoilla, joten ei välttämättä tajua, että kukaan voi kokea tuollaista kommenttia hylkäämisenä. Ehkä olisi hyvä, jos ap puhuisi miehelleen ja koittaisi kertoa, että kokee tuollaisen kommentin ahdistavassa mielentilassa torjuntana ja hylkäämisenä, jotta mies saisi mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Parasta kuitenkin ehkä ap:lle olisi hakeutua terapiaan, jossa käy läpi tuota ahdistustaan ettei vain mies joudu tilanteeseen, jossa hänen pitää olla sekä kumppani, että terapeutti. Se voi tuhota koko suhteen.
olet JPK joka paikan kipeä sinua ei kukaan ota todesta jo vuosia olet valittanut milloin mitäkin. ei todella jaksa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa lost in translation - tapaukselta. Sinä ja puolisosi kommunikoitte eri tavoilla. Puolisosi reagoi siihen mitä sanot, ei siihen mitä sanomisellasi tarkoitat.
Joten älä toivo puolisosi muuttuvan, muuta sinä itseäsi ja ala kommunikoimaan selkeämmin/selkärajaisemmin. Muutos on paljon helpompi saada aikaan siten, että muuttaa itseään.
No eikä kuulosta. Vaan kuulostaa siltä että mies on täysi kusipää. Miehissä on niitä paljon. Vanhemman sukupolven edustaja voi luulla miehekkyydeksi, mutta kyllä se on ihan vaan sitä kusipäisyyttä.
Hei, nyt se järki käyttöön. Kuka muka oikeasti jaksaisi ap:n kaltaista inisemään rauhoitella päivästä toiseen ja kerrasta toiseen joittenkin aivan typeriä ja päästä keksittyjen juttujen takia? Kuka oikeasti muka jaksaisi tai edes haluaisi alkaa tuollaisen mielenterveyspotilaan hoitajaksi kotonaan ja vapaa-ajallaan? Ei kukaan. Se on todella, siis todella, raskasta kumppanille tuollainen.
Onko hän ikinä osannut tukea vai kyllästynyt jatkuvaan tukemisen tarpeeseen?
Oon ollut luulotautinen nuorena ja lietsonut itseni sellaiseen hysteriaan, ettei siitä olisi oikein kukaan läpi päässyt. Terapia, kuten tuolla ehdotettiin. Ymmärrän hyvin, jos ei joku päivittäin jaksa, varsinkin jos kokee ettei saa autettua.
Jos ei vain osaa, miettisin eikö välitä vai eikö ole kykyjä. Oma puolisoni lamaantui suhteemme alussa jos vaikka itkin. Hän osasi sanoa, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Ja minä osasin kertoa, mitä häneltä odotan. Nykyäänkin meinas välillä lamaantua, mutta yrittää kuitenkin parhaansa.
Jos ei häntä vaan kiinnosta, niin en olisi suhteessa. Muilta osin pohtisin muita avuja.
Luulin, että tässä aloituksessa olisi ollut kyse tuen tarpeesta jossain oikeassa tilanteessa, esim läheisen kuolema tms, mutta ei. Pipipään kuviteltuja houruja vaan... syö ap lääkkeesi, sillä se helpottaa.
T. Ahdistuksesta kärsivä nainen
En voisi olla noin tarvitsevan ihmisen kanssa kuin ap.
Ap.... kumppanisi kommentit voivat tosiaan johtua tuosta ns. lost in translation tekijästä, tai sitten siitä, että hänellä ei ole enää voimavaroja tukea sinua. Sinun täytyy mennä terapeutille juttelemaan ahdistuksestasi.
Minulle puhkesi masennus ja ahdistuneisuushäiriö parisuhteessa empatiakyvyttömän miehen kanssa.
Eroaminen oli avain toipumiseen.
Miksi mä luulen, ettei sekään olisi ap:sta hyvä, jos mies sanoisi "eikä ole, sä taas kehittelet turhia pelkoja päässäsi".
Tuollainen on todella raskasta kumppanille, en mäkään jaksaisi olla loputtomiin empaattinen.