Lue keskustelun säännöt.
Olen mt-ongelmien takia köyhä ja syrjäytynyt
Kommentit (52)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koittaisin saada itseni kuntoon.
Olen ollut jonkinmoisen hoidon piirissä jo 20 vuotta, ongelmani taitavat olla kroonisia ja menneet iän myötä vaan pahemmiksi. Tulevaisuus pelottaa ihan hel vetisti kun kohta olen mt ongelmainen, syrjäytynyt ja lisäksi vanha ilman yhtään minusta välittävää ihmistä (nyt on vielä vanhemmat).
Vierailija kirjoitti:
pitäisikö sinun hulluutesi vuoksi sitten olla rikas ja suosittu?
Ei, mutta liikaa taakkaa yhdelle ihmiselle tämä kaikki.
Niin minäkin, mutta entä sitten?
En enää ajattele, mitäköhän muut musta ajattelee. En vertaa omaa elämääni siihen, mitä kaikkea muilla on ja minkälainen mun pitäisi olla yhteiskunnan mielestä.
Yritän parhaani ja se riittää.
Mulla myös masennus ja ahdistus seurana lapsuudesta lähtien, nyttemmin myös ptsd, dissosiaatio ja paha unettomuus.
En pärjää niinkuin muut, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan.
Ja jos niikseen tulee, niin olen hyväksynyt sen, että voin myös elämäni päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pitäisikö sinun hulluutesi vuoksi sitten olla rikas ja suosittu?
Moni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
pitäisikö sinun hulluutesi vuoksi sitten olla rikas ja suosittu?
Veikkaan, että monelle riittäisi kunnossa olevat perusasiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Mieti eutanasiaa. Belgiassa saisit sen.
jos olisin ap, niin lopettaisin olemasta mt ja rikastuisin ja saisin kavereita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko vanhemmista olla vielä jotain apua? Luotatko ihmisiin, eli löytyisikö vertaistukea tai jostain vastaavassa tilanteessa olevaa toista ihmistä? Voisitko kuitenkin harkita jotain lemmikkieläintä, joka pitäisi elämässä kiinni? Joillain on edes sellainen, josta huolehtia. Olisiko jotain pientäkin kiinnostuksen aihetta, johon tarttua?Huomasin ainakin itse, ettei kannata vertailla itseään muihin. Hyväksyisi vain oman tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Minkä ikäinen oot?
40 v. Vanhakin siis jotta voisi vielä päästä normaalien kirjoihin.
Haluaisin vaan mennä ajassa takaisin lapsuuteen kun olin vielä ikäisteni kaltainen ja pysyin mukana normaalissa elämässä. Parikymppisenä kaikki lähti menemään pieleen.
Kukaan muu sukulainen ei pidä yhteyttä kuin vanhemmat koska olen tällainen luuseri. Suku arvostaa vaan menestyjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. Mieti eutanasiaa. Belgiassa saisit sen.
Olen miettinyt. Se maksaa ihan hel vetisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koittaisin saada itseni kuntoon.
Olen ollut jonkinmoisen hoidon piirissä jo 20 vuotta, ongelmani taitavat olla kroonisia ja menneet iän myötä vaan pahemmiksi. Tulevaisuus pelottaa ihan hel vetisti kun kohta olen mt ongelmainen, syrjäytynyt ja lisäksi vanha ilman yhtään minusta välittävää ihmistä (nyt on vielä vanhemmat).
Samat sanat. Ei voi mitään, oon hyväksynyt sen. Ei oo kivaa silti. En enää hae apua enkä valita, en odota että paranisin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ole säästänyt?
Olen säästänyt mutta ei minimi tuista säästämällä paljon kerry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et ole säästänyt?
Olen säästänyt mutta ei minimi tuista säästämällä paljon kerry.
Ja parempi niin, sillä kohta säästämisestä sakotetaan.
Tilanteeni masentaa ja itkettää minua joka päivä ja elämä luonnollisesti tuntuu ihan kamalalta, kun haluaisin normaalin elämän ja että ihmiset ei välttelisi minua ikään kuin minussa olisi joku rutto. Mikään ei tunnukaan miltään paitsi kamalalta ja pelottavalta. Varmaan minun pitäisi asua jossain mielisairaiden pitkäaikais kodissa mutta ei sellaisia ole, tai en ole riittävän sairas semmoiseen.
Lähtisin opiskelemaan tutkinnon. Päivärytmi tulisi kuntoon. Saisin kavereita ja onnistumisen kokemuksia. Olisin osa yhteisöä ja ryhmää. Osa yhteiskuntaa. Uusi alku uusien ihmisten parissa. Uusi työ olisi myös reitti pois köyhyydestä.
Nelikymppinen on vielä nuori. Voit tehdä mitä haluat. Diagnoosi ei määritä ketään ihmisenä. Psykiatrinen diagnoosi ei tee kenestäkään oletusarvoisesti tyhmää tai osaamatonta. Ei, vaikka hoitohenkilökunta kuinka lannistaisi ja vähättelisi. Tai estelisi ja lamaisi lääkkeillä. Usko itseesi.
Itsekin lähdin opiskelemaan uuden unelma-ammatin vasta keski-iässä. Kyllä kannatti. Rohkeasti askel kohti uudenlaista elämää.
Lopettaisin Vauva-palstalla hengailun. Se vain syventää ahdinkoasi.