Lue keskustelun säännöt.
Olen mt-ongelmien takia köyhä ja syrjäytynyt
Kommentit (52)
Turha murehtia. Elä hetkessä ja nauti niistä asioista, joista voit. Niihin asioihin, joihin ei voi vaikuttaa ei kannata haaskata ajatustakaan. Niitä asioita, joihin ehkä voi vaikuttaa, saattaa voida parantaa.
Kolikon toinen puoli voi olla se, että et ole mt-ongelmainen, mutta teet töitä aamusta iltaan. Et ehdi koskaan pysähtymään ja nauttimaan mistään. Lapsiperhe-elämäkin on monelle helvetti, jota ulkopuolinen ei näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin opiskelemaan tutkinnon. Päivärytmi tulisi kuntoon. Saisin kavereita ja onnistumisen kokemuksia. Olisin osa yhteisöä ja ryhmää. Osa yhteiskuntaa. Uusi alku uusien ihmisten parissa. Uusi työ olisi myös reitti pois köyhyydestä.
Nelikymppinen on vielä nuori. Voit tehdä mitä haluat. Diagnoosi ei määritä ketään ihmisenä. Psykiatrinen diagnoosi ei tee kenestäkään oletusarvoisesti tyhmää tai osaamatonta. Ei, vaikka hoitohenkilökunta kuinka lannistaisi ja vähättelisi. Tai estelisi ja lamaisi lääkkeillä. Usko itseesi.
Itsekin lähdin opiskelemaan uuden unelma-ammatin vasta keski-iässä. Kyllä kannatti. Rohkeasti askel kohti uudenlaista elämää.
Ap on 40 v. Eiköhän ne tukikuukaudet ole jo aikaa sitten käytetty. Jos ap haluaisi opiskelemaan, niin hänen pitäisi ensin päästä töihin, jotta pystyy säästämään siihen opiskeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin opiskelemaan tutkinnon. Päivärytmi tulisi kuntoon. Saisin kavereita ja onnistumisen kokemuksia. Olisin osa yhteisöä ja ryhmää. Osa yhteiskuntaa. Uusi alku uusien ihmisten parissa. Uusi työ olisi myös reitti pois köyhyydestä.
Nelikymppinen on vielä nuori. Voit tehdä mitä haluat. Diagnoosi ei määritä ketään ihmisenä. Psykiatrinen diagnoosi ei tee kenestäkään oletusarvoisesti tyhmää tai osaamatonta. Ei, vaikka hoitohenkilökunta kuinka lannistaisi ja vähättelisi. Tai estelisi ja lamaisi lääkkeillä. Usko itseesi.
Itsekin lähdin opiskelemaan uuden unelma-ammatin vasta keski-iässä. Kyllä kannatti. Rohkeasti askel kohti uudenlaista elämää.
Ap on 40 v. Eiköhän ne tukikuukaudet ole jo aikaa sitten käytetty. Jos ap haluaisi opiskelemaan, niin hänen pitäisi ensin päästä töihin, jotta pystyy säästämään siihen opiskeluun.
On käytetty, ja tosiaan vuosi sitten valmistuin tutkinnosta jota työstin monta vuotta yli ajan, halusin vaan saada jotain valmiiksi mutta kuten todettu eipä mulla työkykyä ole. Enkä saanut mitään kavereita tai verkostojakaan sieltä kun olen niin omituinen eli elämä täynnä pas koja kokemuksia yksi toisensa jälkeen ja näistä seuranneet pahat mt ongelmat. Olen siis melkoisen vakava ja synkkä persoona.
Joku kirjoitti että tulevaisuus pelottaa. Mikä siinä tulevaisuudessa pelottaa? Henkilökohtaiset asiat vai maailmantuska.
Media ainakin on tehnyt sanoisinko parhaansa luodessaan uhkia. Miettikää vaikka viimeistä paria vuotta. Melkein joka päivä iltapäivälehden kannessa on joku uhka jota pelätä!
Sulkekaa tv ja älkää lukeko lehtiä, se voisi auttaa joitain.
Maalle muutto, luontoyhteys, kenties perisuhde olisi hyvä hankkia. Kaupunkielämä pienessä yksiössä yksin on vähän sama kuin asuisi vankilassa eristyssellissä, pahimmillaan yksin pitkiäkin aikoja. Ei ihme että mielenterveys alkaa rakoilemaan.
Yksinäisyys ei ole hyvä asia, se ei sovi kaikille tuskin kellekään. Elämme yksilökeskeisessä suomessa, ennen perheet asui jopa kolmessa polvessa saman katon alla. Nykyään turhan moni asuu yksin. Jopa pariskunnan on taloudellisten syiden vuoksi kannattavaa asua erillään! Erikoista sanoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin opiskelemaan tutkinnon. Päivärytmi tulisi kuntoon. Saisin kavereita ja onnistumisen kokemuksia. Olisin osa yhteisöä ja ryhmää. Osa yhteiskuntaa. Uusi alku uusien ihmisten parissa. Uusi työ olisi myös reitti pois köyhyydestä.
Nelikymppinen on vielä nuori. Voit tehdä mitä haluat. Diagnoosi ei määritä ketään ihmisenä. Psykiatrinen diagnoosi ei tee kenestäkään oletusarvoisesti tyhmää tai osaamatonta. Ei, vaikka hoitohenkilökunta kuinka lannistaisi ja vähättelisi. Tai estelisi ja lamaisi lääkkeillä. Usko itseesi.
Itsekin lähdin opiskelemaan uuden unelma-ammatin vasta keski-iässä. Kyllä kannatti. Rohkeasti askel kohti uudenlaista elämää.
Ap on 40 v. Eiköhän ne tukikuukaudet ole jo aikaa sitten käytetty. Jos ap haluaisi opiskelemaan, niin hänen pitäisi ensin päästä töihin, jotta pystyy säästämään siihen opiskeluun.
Eihän se ole iästä kiinni vaan siitä onko käyttänyt tukikuukausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mt-ongelmainen on liian kiltti ja auktoriteettiuskovainen. Tässä maassa ei pääse irti köyhyydestä/syrjäytyneisyydestään, jollei vain yksinkertaisesti päätä olla k-pää tai rikkoa lakia. Tukia säästämään patjan alle hophop niinkauan kuin käteinen vielä kelpaa. Säästyneillä rahoilla ostat itsellesi asioita ja palveluita, jotka todella auttavat ja piristävät edes jonkin verran-saat omanarvontuntoa ja itsetuntoa takaisin edes hiukan. Jos yksineläjä saa käyttöönsä 550e/kk, tuosta summasta saa hyvin tiukalla päättäväisyydellä, hyvällä suunnittelulla ja itsekurilla vähintään 200/kk säästöön. Vuodessa se tekee jo yli 2000euroa. sillä rahalla onkin sitten mukava palkita itseään esim. hierojalla, personaltrainerilla, lomamatkalla, hyvällä ravintolaillallisella ja kauniilla vaatteilla, kiinnostavilla opinnoilla tai mitä nyt ikinä tarvitseekaan. Pienimuotoinen sijoittaminenkaan ei ole mahdotonta-toimeentulotukihan siinä lähtee, mutta eläkeläinenhän saa tienata ihan kivasti tukien päälle. Muutaman yksityisterapiakerran tuolla rahalla saa myös. Se vain nyt on niin, että yhteiskunta ei sinua mt-ongelmainen pelasta, vaan sinun on tehtävä se itse niillä keinoilla, jotka käytettävissä on. Jo ihmisellä ei ole kokemusta omasta ihmisarvostaan, unelmia tai tavoitteita, ei elämällä ole merkitystä.
Kuten sanottu, olen käynyt terapioissa vuosikausia. Jopa hierojalla olen käynyt mutta ei se nyt varsinaisesti elämäntilannettani muuta miksikään.
Uuden tutkinnon suoritin viime vuonna, minkä jälkeen sairastuin (taas, stressin takia luultavasti) psykoosiin ja siitä olen taas pitkällä sairaslomalla.
Ceeveeni ei suoranaisesti vedä työnantajia puoleensa joten töistä on ihan turha haaveilla tämmöisenä kroonisesti sairaana kehäraakkina.
Varmaan työkyvyttömyyseläke olisi paikallaan, mutta ei sitä minulle myönnetä kuin määräaikaisena korkeintaan. Mutta olisi ainakin helpompi olla kun olisi selkeä status eikä tällainen turhissa työkkärin toimenpiteissä juoksentelu. Kukaan ei halua psykoosialtista traumatisoitunut ta masennus potilasta mihinkään.
"töistä on ihan turha haaveilla"
Väärin. Mitkään haaveet ei ole turhia. Jos sinä todella haluat töihin, niin sitten sinä haaveilet siitä että pääset sinne töihin ja teet parhaasi että se haaveesi toteutuu.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti että tulevaisuus pelottaa. Mikä siinä tulevaisuudessa pelottaa? Henkilökohtaiset asiat vai maailmantuska.
Media ainakin on tehnyt sanoisinko parhaansa luodessaan uhkia. Miettikää vaikka viimeistä paria vuotta. Melkein joka päivä iltapäivälehden kannessa on joku uhka jota pelätä!
Sulkekaa tv ja älkää lukeko lehtiä, se voisi auttaa joitain.
Maalle muutto, luontoyhteys, kenties perisuhde olisi hyvä hankkia. Kaupunkielämä pienessä yksiössä yksin on vähän sama kuin asuisi vankilassa eristyssellissä, pahimmillaan yksin pitkiäkin aikoja. Ei ihme että mielenterveys alkaa rakoilemaan.
Yksinäisyys ei ole hyvä asia, se ei sovi kaikille tuskin kellekään. Elämme yksilökeskeisessä suomessa, ennen perheet asui jopa kolmessa polvessa saman katon alla. Nykyään turhan moni asuu yksin. Jopa pariskunnan on taloudellisten syiden vuoksi kannattavaa asua erillään! Erikoista sanoisin.
Täysin samaa mieltä tuosta pikku yksiössä kaupungissa asumisesta, ihan luonnotonta ainakin minulle. Samoin yksinäisyys sillä olen sosiaalinen ihminen mutta koska olen niin vakava ja synkkä ei kukaan halua olla seurassani vanhempia lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mt-ongelmainen on liian kiltti ja auktoriteettiuskovainen. Tässä maassa ei pääse irti köyhyydestä/syrjäytyneisyydestään, jollei vain yksinkertaisesti päätä olla k-pää tai rikkoa lakia. Tukia säästämään patjan alle hophop niinkauan kuin käteinen vielä kelpaa. Säästyneillä rahoilla ostat itsellesi asioita ja palveluita, jotka todella auttavat ja piristävät edes jonkin verran-saat omanarvontuntoa ja itsetuntoa takaisin edes hiukan. Jos yksineläjä saa käyttöönsä 550e/kk, tuosta summasta saa hyvin tiukalla päättäväisyydellä, hyvällä suunnittelulla ja itsekurilla vähintään 200/kk säästöön. Vuodessa se tekee jo yli 2000euroa. sillä rahalla onkin sitten mukava palkita itseään esim. hierojalla, personaltrainerilla, lomamatkalla, hyvällä ravintolaillallisella ja kauniilla vaatteilla, kiinnostavilla opinnoilla tai mitä nyt ikinä tarvitseekaan. Pienimuotoinen sijoittaminenkaan ei ole mahdotonta-toimeentulotukihan siinä lähtee, mutta eläkeläinenhän saa tienata ihan kivasti tukien päälle. Muutaman yksityisterapiakerran tuolla rahalla saa myös. Se vain nyt on niin, että yhteiskunta ei sinua mt-ongelmainen pelasta, vaan sinun on tehtävä se itse niillä keinoilla, jotka käytettävissä on. Jo ihmisellä ei ole kokemusta omasta ihmisarvostaan, unelmia tai tavoitteita, ei elämällä ole merkitystä.
Kuten sanottu, olen käynyt terapioissa vuosikausia. Jopa hierojalla olen käynyt mutta ei se nyt varsinaisesti elämäntilannettani muuta miksikään.
Uuden tutkinnon suoritin viime vuonna, minkä jälkeen sairastuin (taas, stressin takia luultavasti) psykoosiin ja siitä olen taas pitkällä sairaslomalla.
Ceeveeni ei suoranaisesti vedä työnantajia puoleensa joten töistä on ihan turha haaveilla tämmöisenä kroonisesti sairaana kehäraakkina.
Varmaan työkyvyttömyyseläke olisi paikallaan, mutta ei sitä minulle myönnetä kuin määräaikaisena korkeintaan. Mutta olisi ainakin helpompi olla kun olisi selkeä status eikä tällainen turhissa työkkärin toimenpiteissä juoksentelu. Kukaan ei halua psykoosialtista traumatisoitunut ta masennus potilasta mihinkään.
"töistä on ihan turha haaveilla"
Väärin. Mitkään haaveet ei ole turhia. Jos sinä todella haluat töihin, niin sitten sinä haaveilet siitä että pääset sinne töihin ja teet parhaasi että se haaveesi toteutuu.
En ole ceeveelläni päässyt edes tiskaajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti että tulevaisuus pelottaa. Mikä siinä tulevaisuudessa pelottaa? Henkilökohtaiset asiat vai maailmantuska.
Media ainakin on tehnyt sanoisinko parhaansa luodessaan uhkia. Miettikää vaikka viimeistä paria vuotta. Melkein joka päivä iltapäivälehden kannessa on joku uhka jota pelätä!
Sulkekaa tv ja älkää lukeko lehtiä, se voisi auttaa joitain.
Maalle muutto, luontoyhteys, kenties perisuhde olisi hyvä hankkia. Kaupunkielämä pienessä yksiössä yksin on vähän sama kuin asuisi vankilassa eristyssellissä, pahimmillaan yksin pitkiäkin aikoja. Ei ihme että mielenterveys alkaa rakoilemaan.
Yksinäisyys ei ole hyvä asia, se ei sovi kaikille tuskin kellekään. Elämme yksilökeskeisessä suomessa, ennen perheet asui jopa kolmessa polvessa saman katon alla. Nykyään turhan moni asuu yksin. Jopa pariskunnan on taloudellisten syiden vuoksi kannattavaa asua erillään! Erikoista sanoisin.
Täysin samaa mieltä tuosta pikku yksiössä kaupungissa asumisesta, ihan luonnotonta ainakin minulle. Samoin yksinäisyys sillä olen sosiaalinen ihminen mutta koska olen niin vakava ja synkkä ei kukaan halua olla seurassani vanhempia lukuunottamatta.
Oletko aina ollut vakava? Itse pystyn jonkin verran tsemppaamaan seurassa, vakavakin voi kyllä olla hauska omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitti että tulevaisuus pelottaa. Mikä siinä tulevaisuudessa pelottaa? Henkilökohtaiset asiat vai maailmantuska.
Media ainakin on tehnyt sanoisinko parhaansa luodessaan uhkia. Miettikää vaikka viimeistä paria vuotta. Melkein joka päivä iltapäivälehden kannessa on joku uhka jota pelätä!
Sulkekaa tv ja älkää lukeko lehtiä, se voisi auttaa joitain.
Maalle muutto, luontoyhteys, kenties perisuhde olisi hyvä hankkia. Kaupunkielämä pienessä yksiössä yksin on vähän sama kuin asuisi vankilassa eristyssellissä, pahimmillaan yksin pitkiäkin aikoja. Ei ihme että mielenterveys alkaa rakoilemaan.
Yksinäisyys ei ole hyvä asia, se ei sovi kaikille tuskin kellekään. Elämme yksilökeskeisessä suomessa, ennen perheet asui jopa kolmessa polvessa saman katon alla. Nykyään turhan moni asuu yksin. Jopa pariskunnan on taloudellisten syiden vuoksi kannattavaa asua erillään! Erikoista sanoisin.
Täysin samaa mieltä tuosta pikku yksiössä kaupungissa asumisesta, ihan luonnotonta ainakin minulle. Samoin yksinäisyys sillä olen sosiaalinen ihminen mutta koska olen niin vakava ja synkkä ei kukaan halua olla seurassani vanhempia lukuunottamatta.
Oletko aina ollut vakava? Itse pystyn jonkin verran tsemppaamaan seurassa, vakavakin voi kyllä olla hauska omalla tavallaan.
En, lapsena olin iloinen kunnes tapahtui liikaa kamalia asioita ja luonteeni lähti kehittymään kieroon.
Mä en ole hauska, kun elämässä ei minusta ole mitään hauskaa. Kaikki vaan "on", sellaisena elottomana möykkynä johon minulla ei liity mitään tunteita tai ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Minkä ikäinen oot?
40 v. Vanhakin siis jotta voisi vielä päästä normaalien kirjoihin.
Haluaisin vaan mennä ajassa takaisin lapsuuteen kun olin vielä ikäisteni kaltainen ja pysyin mukana normaalissa elämässä. Parikymppisenä kaikki lähti menemään pieleen.
Kukaan muu sukulainen ei pidä yhteyttä kuin vanhemmat koska olen tällainen luuseri. Suku arvostaa vaan menestyjiä.
Sama tilanne. Tosin suku ei ole hylännyt.
Mutta olen liian vanha olemaan näin epänormaali.... On tosi pirullista sairastua juuri aikuistuessa, kun ei ehdi löytämään omaa paikkaa.
Jää ikuisesti syrjään.
En saa tt tukea kun on vähän niitä säästöjä, nyt olen minimisairaspäivärahalla ja kohta taas työmarkkinatuella. Eniten ahdistaa tällä hetkellä vanhempien kuolemien jälkeinen vuosikymmenten totaalinen yksinäisyys kun ketään muutakaan ei ole. Ymmärrettävästi en ole mitään haluttua seuraa kun olen lähinnä holhottavan asemassa mentaalisesti. Vähän kuin jälkeenjäänyt mutta traumojen ja mt sairauksien takia. Ja yksinolo pelottaa jo nytkin,saati että sitä pitää kestää vuosikymmeniä.