Minä en voisi luovuttaa sukusolujani kenellekään
eikä myöskään mieheni.
Minusta on luonnotonta ajatella, että jossain eläisi omaa lihaa ja verta. Koska kyllä luovuttaja on äiti tai isä joka tapauksessa, vaikka kuka sen lapsen kantaisi.
On kummallista, että sukusolujen luovutukseen suhtaudutaan niin "kevyesti", aivan kuin kyseessä olisi jonkun tavaran lahjoittaminen tai myyminen.
Kommentit (18)
haluavansa auttaa lapsettomia pareja, mutta katinkontit, tarkemmin asiasta keskustelemalla selvisikin, että hän on katkera ja itsekäs ihminen, joka haluaa munasolujensa kautta vallata enemmän geneettistä jalanjälkeä maapallolla itselleen!
Heitän tuon lauseen ilmoille aina, kun joku inttää että "mutta MIKSI sä luovutat munasoluja, kerro nyt oikea syy, miksi?". Se hiljentää kitisijät :D
Onneksi suurin osa palstan mammoista ei tämän ketjun perusteella halua luovuttaa, olisi kamala kohtalo lapsiparoilla tulla maailmaan noilla geeneillä.
Ja jos joku pyytäisi niin voisin kyllä harkita silti. Hassu ajatus, että olisin lapsen äiti. Kyllä äiti on se joka vaihtaa vaipan ja puhaltaa pois pipit.
Ei kai kukaan siihen hommaan ryhdy asiaa tarkoin miettimättä.
mm. lyhyet jalat, ohuet hiukset, epämusikaalisuus enkä myöskään pärjää kovin hyvin vieraissa kielissä.
Joten enpä nyt menisi näitä soluja enää vieralle lahjoittamaan.
jotka jossain Suomi24-lapsettomuuspalstalla kerjää sukusoluja ja vaivan palkkioksi lupaavat tonnin. Huhhuh..
En luovuttaisi minäkään, paitsi todella suuresta rahamäärästä.
haluavansa auttaa lapsettomia pareja, mutta katinkontit, tarkemmin asiasta keskustelemalla selvisikin, että hän on katkera ja itsekäs ihminen, joka haluaa munasolujensa kautta vallata enemmän geneettistä jalanjälkeä maapallolla itselleen!
En ole näin itsekäs itse. Olen sen verran itsekäs kyllä ollut, että olen saanut kolme biologisestikin omaa lasta. Hoidan heidät itse, mutta mielihyvin lainaisin heitä välillä muillekin. Solujani en lahjoita, koska sehän olisi luonnotonta!
Tiedän, että ihmisillä on sukusolujen luovuttamisesta monenlaisia mielipiteitä. Itse pystyn elämään tällä omalla tavallani hyvällä omalla tunnolla ja menettämättä yöuniani!
monet ajattelee asian eri tavalla. Mitäpä sitten?
Minä en katsoisi itseäni äidiksi pelkkien geenien takia. No biologiseksi ehkä, mutta se ei paljon merkitse. Kyllä se on enemmän äiti, joka lapsen kantaa, synnyttää ja kasvattaa. Ja olisin iloinen, jos voisin niin suuren ilon ja onnen jollekin lahjoittaa. Lapsettoman tuska on suunnattoman kamala ja osaan kyllä asettaa itseni muiden asemaan. Luovuttaisin siis mielelläni, jos pystyisin.
Joku syyhän niillä lapsettomillakin on siihen lapsettomuuteen. Miksi pitää leikkiä jumalaa?
että luovutus on luonnotonta.
Jos lapsettomuushoidot tai adoptointi eivät onnistu, lapsettomuus tulee hyväksyä. Ei elämässä kukaan yleensä kaikkea saa, ei rahallakaan.
sen johtuvan lapsena koetusta insestistä. Se on hänen kehonsa tapa muistuttaa, että hänen oma lapsuutensa ei ollut hyvä. ´Hän yritti saada lapsia luovutetuilla munasoluilla ja silloin raskaus alkoi, mutta meni aina kesken varhaisessa vaiheessa. Viimein hän luovutti ja ajatteli, että ei varmasti ole tarkoituskaan, että hän saisi lapsia. Hänen tehtävänsä onkiin nyt suojata jo olemassa olevia toisten lapsia kohtaamasta samaa.
vasta aloitettuaan hedelmöityshoidot luovutetuilla munasoluilla. Hän kertoo tätä tarinaansa nykyisin jo hyvin avoimesti, joten siksi minäkin voin sen tässä kertoa.
10.
että luovutus on luonnotonta. Jos lapsettomuushoidot tai adoptointi eivät onnistu, lapsettomuus tulee hyväksyä. Ei elämässä kukaan yleensä kaikkea saa, ei rahallakaan.
on varmaankin jokin syy, miksi ei pidä saada lasta, mutta jos syntyy, niin jokin tarkoitus tällä elämällä on.
Kiitos niille, jotka pystyvät tämän elämää suuremman lahjan lahjoittamaan.
kaikkienhan ei siihen todellakaan tarvitse ryhtyä, mutta pulaahan niistä luovuttajista on.
Joku syyhän niillä lapsettomillakin on siihen lapsettomuuteen. Miksi pitää leikkiä jumalaa?
jotenkin tekopyhää perustella yhtä asiaa, lapsettomuushoitoja, sillä perusteella ettei saa leikkiä Jumalaa. Lopetetaan sitten kaikki hoidot, onhan se luonnotonta leikata syöpäkasvainta pois ja leikkiä siten Jumalaa. Jumalahan antoi sen syövän sille ihmiselle jostain syystä? Samoin kolarin jälkeen, ei kursita enää uhreja kokoon, paranevat jos paranevat ilman hoitoja, se on heidän kohtalonsa johon ei puututa.
ja en kadu yhtään. 20 vuotiaana en olisi pystynyt luovuttamaan, mutta 35 vuotiaana pystyin. Tuli ihan paniikki äkkiä luovuttaa, kun tajusin, että takaraja alkaa umpeutumaan.
Tein mielestäni hyvän työn. Mutta en sen jälkeen ole asiaa oikeastaan paljon ajatellutkaan. Aikaa tästä nyt 4 vuotta.
Olisit siis itsekin sekopää tarpeeksi suuresta rahamäärästä kun samaan osallistuisit.