Mä en uskalla enkä jaksa sanoa enää miehelleni mitään...
omista tunteista tai muista vaikeista asioista.
Ei kestä ollenkaan jos mun on paha olla (vaikka paha olo johtuu ihan muusta kuin meidän kahden välisistä asioista). Jos minua itkettää (joskus, ei ollenkaan joka päivä) niin pitää itkeä yksinään puolisalaa. Mies on ihana jos mulla on vain positiivisia ajatuksia ja uutisia, mutta ei jaksa yhtään silloin kun olen väsynyt tms. Tollottaa vaan tvtä ja sanoo että ei jaksa jauhaa näitä asioita, että tietää kuulemma jo miltä tuntuu.
Eikös se voisi vähän edes yrittää lohduttaa?
Olen alkanut karttamaan kaikkia negatiivisiten asioitten käsittelyä, enkä uskalla myöskään sanoa suoraan mitä ajattelen kaikenmaailman asioista. Kun aina torjutaan.
Kommentit (11)
kaikki aiheet mitä saa surra ja "märehtiä". Olisi meille kaikille helpompaa kun emme murehtisi turhia asioita, saati että puhuisimme niistä (hui kamala!) ääneen.
En jauha koko ajan, päinvastoin. Sitä tässä juuri yritän selittää.
Se on suunnilleen yksi lause jostain asiasta, ehkä uskallan maksimissaan kaksi minuuttia käyttää siihen että sanon jotain jostain.
Tässä tuorein esimerkki: tuttavaperheessämme menossa rankka ero, suren sitä ja sanoin eilen että on kurja olo sen vuoksi. Sain vastauksen että "Selvä, kyllä tiedän miltä sinusta tuntuu". Se keskustelu loppui siihen.
Juuri samanlaista oli,ja lopetin kaikkien negatiivisten tunteiden näytämisen,masennuin,erosin ja olen toipunut.Nykyisin pystyn puhumaan jo kaikesta,mutta siihen tarvittiin erittäin hyvä ystävä.
Kiitos siellä aiempana vastauksista. Itselläni tosiaan tulee vähä sellainen olo että joutuu pitämään kaiken sisällään, mistään ei oikein uskalla puhua kun toinen ei halua kuulla. Se on aika ahdistava tunne ja tuntuu että tunne vain pahenee. Tätä on kestänyt jo useamman vuoden mutta nyt viimeinen puoli vuotta on mennyt vielä huonommin.
Harmittaa itseäni kun en saa asiasta sanottua miehelleni. Rakastan häntä, mutta hän sanoo välillä takaisin niin ilkeästi että en edes halua avata keskustelua. Pitää jankuttamisena sitäkin kun sanon melkein joka päivä rakastavani häntä.
kun miehesi on aikuisempi, eikä lähde pahantahtoiseen juoruiluun. Voi voi.
on perheestä, jossa negatiivisia tunteita ei saanut näyttää. Monet kodit ovat näennäisen onnellisia, mutta pinnan alla on monenlaista, jota ei kuitenkaan saa ilmaista. Hyvin vaikeaa on tällaisen ihmisen myöhemminkään osoittaa tai vastaanottaa niitä vähemmän mukavia tuntemuksia. Itse ajattelen, että olemme kaikki lapsuudenkodin muokkaamia ja tavallaan syyntakeettomia osaan käyttäytymisen malleihimme. Toisaalta koko ajan asiaa pitäisi työstää ja kasvaa, vaikka se on vaikeaa.
Mies ei kyllä säästele mökötstään ja nyrpeää ilmettään jos on raskas päivä tai ottaa päähän. Mutta aina kun miä yritän alkaa keskustella asioista, vaikkapa tunteist, suhteen tilasta, lasten ongelmista tms. mies valittaa että "vaivaan" häntä. Että eikö aikuinen ihminen nyt voi pitää mölyt mahassaan ja ratkaista asiat yksinkin. Ja kun minä en kaipaa häntä ratkaisemaan ongelmia puolestani vaan kaipaan kuuntelevaa korvaa ja kumppania asioiden pohtimiseen...
meillä mies valittaa koko ajan kaikesta, mutta minä en voi sanoa mitään negatiivista, koska siitä seuraisi heti riita. hän ei halua kuulla. just äsken yritin sanoa kuinka mulla on töissä vaikeita moraalisia ongelmia ja olen nitten takia kamalan ahdistunut. hän SUUTTUI ja sanoi että ihan tahallani kidutan itseäni tuollaisilla ajatuksilla ja että voisin lopettaa, kun ei ole mitään syytä ajatella noin...!
Kuulostaa niin tutulta. Mun mies syyllistyy ihan kaikesta. Sille ei voi kertoo mistään asiasta, joka ei oo mennyt ihan nappiin. Se on heti että syytön mä siihen oon. Aivan tosissaan. No, en kai mä nyt syytä sitä jostain asiasta mikä on mulle jossain tapahtunut. Ei voi täälläkään keskustella eikä purkaa mitään miehen kanssa.
Kukaan ei voi elää noin kovin pitkään.
Terapiaa kaikille!