Jos tämä on äidinrakkautta, niin...miksi kukaan ei myönnä että nainen sairas!
Espoolaisäiti surmasi lapsensa täydessä ymmärryksessä
14.08.2008 10:43, päivitetty 14.08. 11:07
Kolmen lapsensa murhasta syytetty taiwanilaissyntyinen äiti on diagnosoitu mielentilatutkimuksessa täydessä ymmärryksessä olleeksi.
Espoon käräjäoikeus jatkoi perhesurman käsittelyä tänään loppulausunnossaan.
Äidin avustaja Jarkko Jaatela oli sitä mieltä, että äiti pitäisi mielentilatutkimuksesn lopputuloksesta huolimatta tuomita alentuneesti syyntakeisena kolmesta taposta.
Jaatelan mukaan järkyttävän teon taustalla olivat muun muassa kulttuurierot. Äiti oli eronnut suomalaisesta miehestään, jonka jälkeen perheen tytöt olivat jääneet asumaan isän luokse Ouluun ja poika asui äidin kanssa Espoossa.
- Hän oli elänyt Taiwanissa tiiviissä yhteisössä, jossa oli useita perheitä. Mieheensä tutustumisen myötä hän oli joutunut uuteen vieraaseen kulttuuriin. Loppujen lopuksi hän jäi aivan yksin, Jaatela sanoo loppulausunnossaan.
- Hän oli taistellut avioliittonsa puolesta ja ennen kaikkea lastensa puolesta. Kun se kuitenkin epäonnistui, se aiheutti vahvoja häpeän tunteita. Kuten mielentilatutkimuksessa todetaan, hän ei pystynyt keskustelemaan edes taiwanilaisten sukulaistensa kanssa.
Jaatelan mukaan kulttuuritaustojen erilaisuus on vaikeuttanut mielentilatutkimuksen tekemistä.
- Hänelle tuli arvottomuuden tunne, että hän ei ole tarpeeksi hyvä äiti, kun kaikki lapset eivät saa olla hänen luonaan. Ratkaisu nostatti myös epäoikeudenmukaisuuden tunteita viranomaisia kohtaan.
Jaatelan mukaan äidin psyykkinen vointi oli heikentynyt keväällä ja kesällä ennen tekoa. Hän oli itse yrittänyt saada apua muun muassa muuttamalla pääkaupunkiseudulle, koska siellä oli hänen oman kulttuurinsa jäseniä.
Tyttöjen vierailut hänen luonaan olivat mielentilaa kohentavia onnellisia tapahtumia. Surmaviikonloppuna hän oli surrut, että tyttöjen täytyy palata Ouluun.
Lisäksi kaksi sosiaalityöntekijää teki yllätysvierailun hänen luokseen. Taustalla oli pelkoa pojankin menettämisestä. Äiti koki tapahtumat äärimmäisen nöyryyttävinä ja epäoikeudenmukaisina. Hän koki myös vihaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan.
- Hän katsoi asuntonsa ikkunasta, näki elottoman luonnon ja hänelle tuli metaforan kaltainen tunne, että hän ja Suomi on kuollut sen mukana, Jaatela sanoi.
Hänen mukaansa mikään ei viittaa siihen, että kosto olisi ollut teon motiivi.
- Mielentilatutkimuksessa kuvaillaan, että hän on ollut lapsia rakastava äiti, joka on ajatellut lastensa parasta loppuun asti. Hän on omin sanoin perustellut tekoa sillä, että "he saisivat olla yhdessä". Pystyisikö hän tähän tekoon täydessä ymmärryksessä? Jaatela kysyy.
Isän asianajaja Lahja Limingoja tyrmäsi täysin pyrkimyksen selittää teko kulttuurierolla. Hän huomautti, ettei mielentilatutkimuksessa todettu mitään psykoottisuuteen viittaavaa.
- On selvää, että lapsiaan rakastava äiti ei tällaista tee. Suomalaisessa kulttuurissa tällaista ei voi hyväksyä. Vaikka sitä ei tutkimuksessa mainita, niin taustalla näyttää olevan, että äiti on tiennyt, mikä loukkaa kaikkein hirveimmin isää. Hän on aiheuttanut elinikäisen surun ja tuskan, Limingoja sanoo.
Hänen mukaansa teon aikaan äitiä uhkasi nuorimmankin poikansa menettäminen.
- En oikein löydä sanoja kuvaamaan, mitä äidin mielessä on liikkunut, kun hän on nämä teot tehnyt. Mielenterveyden häiriö ei ole niin vakava, että se olisi alentanut syyntakeisuutta.
Syyttäjä Markku Ahonen korosti, että teko oli paitsi suunnitelmallinen myös erityisen raaka ja julma. Myös Ahonen kiisti kulttuurierojen merkityksen.
- Ei kulttuurieroille ja näkemyksille voi antaa painoa. Pitää tuomita Suomen lakien mukaan.
Syyttäjä vaatii elinkautista vankeutta kolmesta murhasta. Espoon käräjäoikeus antaa tuomion 26. elokuuta.
Rami Mäkinen
Postita Tulosta
Kommentit (8)
Olen joutunut luopumaan lapsestani erotilanteessa syistä joita en halua kertoa.
Ero lapsesta oli raastavaa ja kärsin siitä loppuikäni. Mieleeni ei ole tullut kertaakaan riistää hänen henkeään.
Joskus suurinta rakkautta on luopuminen.
Olen joutunut luopumaan lapsestani erotilanteessa syistä joita en halua kertoa.
Ero lapsesta oli raastavaa ja kärsin siitä loppuikäni. Mieleeni ei ole tullut kertaakaan riistää hänen henkeään.
Joskus suurinta rakkautta on luopuminen.
ja jättää yksin.
Äidinhän oli tarkoitus tappaa myös itsensä jolloin he kaikki olisivat olleet kuolemassa yhdessä. Mutta usein nämä laajennetut itsemurhat jäävät siihen että tekijä havahtuu tekoonsa siinä vaiheessa kun pitäisi riistää se oma henki. Erittäin surullinen tapaus :(
ja vaimo oli Taiwanista eikä Thaimaasta.
monissa Aasian kulttuureissa hyvin eri tavalla kuin länsimaissa. Esimerkiksi uudelleensyntymään uskova ajattelee vain tämän elämän päättyvän ja seuraavan odottavan. Tässä valossa kuolema ei ehkä ole niin paha juttu kuin meillä, joilla on vain yksi elämä.
vankilaan?
monissa Aasian kulttuureissa hyvin eri tavalla kuin länsimaissa. Esimerkiksi uudelleensyntymään uskova ajattelee vain tämän elämän päättyvän ja seuraavan odottavan. Tässä valossa kuolema ei ehkä ole niin paha juttu kuin meillä, joilla on vain yksi elämä.
Toivottavasti saa elinkautisen!