Miten nujerrat verikoe pelkosi?

Ei verikokeen otto tunnu miltään.

Käytä kipulaastaria.

Kokeile ajatella, että kohta pääset pois ja menet vaikka kahville syömään jonkun ihanan leivoksen tai shoppailemaan jotain tosi kivaa. Aloita ajattelu vaikka jo kotona tai viimeistään odotushuoneessa.

Näin itse teen esim just labrassa tai vielä pahemmassa paikassa, eli hammaslääkärin sähkötuolissa. Ajattelen, että vartti vielä ja sitten pääsen kosmetiikkaosastolle ihastelemaan purkkeja ja purtiloita.

Minulle verikokeet eivät ole koskaan olleet pelottavia eivätkä ongelma millään tavalla.

Sen sijaan magneettikuvaukset olivat jonkin verran ahdistavia ja epämiellyttäviä, kun olin niissä ensimmäiset pari kertaa (MS-taudin takia). Varsinkin ne magneettikuvaukset, jolloin täytyy kokonaan mennä siihen ahtaaseen putkeen eli kuvataan sekä pää että selkäydin eikä pelkästään päätä.

Selvisin niistä siten, että keskityin siihen hetkeen kun kuvaus on ohi. Halusin nimittäin vain päästä eteenpäin sairauteni hoidossa. Se oli riittävä motivaatio epämiellyttävän tutkimuksen läpikäymiseen.

Nykyään magneettikuvaus on kokemuksena jo ihan ok minulle.

Eikö se kiinnosta kuulla mitä verikokeista selviää. Itse pääsin kammosta, kun tuli syöpä ja jouduin oikeasti n.k. neulatyynyksi. Kohta ne suonet alkoivat ikäänkuin kuihtua ja kesti ja kesti saada neuloja suoniin.

Silloin en enää pelännyt, vaan totisesti toivoin, että löytyisi se suoni.

Ne onneksi palautuivat myöhemmin normaaleiksi ja nyt olen saanut pariin otteeseen olla uusille hoitajan aluille kannustavana koekaniininakin. Sitä iloa.

Ajattele että se on hyttynen. Pyydä hoitajaa inisemään samalla.

Oispa noin pienet pelot.

Yleensä huolen syy on se mitä koe paljastaa. saako hoitoa, löytyykö epänormaalien arvojen syy jne.

Hanki ahdistukseesi hoitoa. Tajua että verinäyte on mitättömin tutkimus mitä olla voi.

Minä taas pelkään nimenomaan sitä verikoetta tai pistosta. Jopa sormenpäästä nopeasti nipsaistavaa verensokerinäytettä. Olen pyörtynyt usein ja nuo otettava aina makuulla. Tulee huono olo yleensä ja joudun jäämään makuulle odottamaan kunnes voin nousta ja lähteä. Joskus olen saanut pillimehuakin. Olen jo lähes 50v. En tiedä miten tästä eroon. Oli aikoinaan raskausajandiabetes johon piti pistää insuliinia ja koronan aikaan sitä jotain vitamiinia. Mieheni pisti ja minä itkin ja tärisin. En ole päässyt tästä pelostani eroon.

Pyydä, että pääset makoilemaan näytteenoton ajaksi. Kerro pelosta heti aluksi.

Itse en varsinaisesti pelkää verikokeita, mutta tapaan tulla silti usein huonovointiseksi tai pyörtyä. Olen ottanut sen asenteen, että jos pyörryn, niin sitten pyörryn. Kyllä henkilökunta osaa ensiavun. Toivuttuani lähden kotiin, syön jotain ja jatkan elämää.

Olen sairauteni takia oikea neulatyyny. Käyn usein labrassa ja monesti otetaan 14-16 putkea kerralla.

Pelot voittaa parhaiten kohtaamalla ne. Psyykkaa itseäsi ja käytä myös palkitsemista eli mene vaikka syömään verikokeen jälkeen hyvä leivos siitä hyvästä, että voitit pelkosi. Tiedät itsekin ettei siihen voi kuolla, joten mene hetkeksi epämukavuusalueelle ja kohtaa se pelko. Mikä on pahinta mitä voi käydä? Kohtaa juurisyy eli itsesi.

Pyydä, että näyte otetaan makuulla. Pystyt rentoutumaan paremmin. Kerrot heti, että pelkäät. Et todellakaan ole ainoa.

Kerron, että pistäminen jännittää. Muistan hengittää. Katson toiseen suuntaan, kuin verellä täyttyvään putkiloon. Jalkoja voi vähän heilutella, niin tulee tunne, että jotenkin voi omaan olemiseen vaikuttaa, vaikka muuten joutuu tuollaisessa tilanteessa olemaan. Kun homma on ohi, niin helpottuneena painan tarjottua paperituppoa tms. pistokohtaan. Siinä konkretisoituu se, että mokoma "epämääräinen" piikki on nyt pois kehostani. Vähän eri juttu kukn aloittajalla, kun ei minulle kipu ole se isoin asia.

Vierailija kirjoitti:

Oispa noin pienet pelot.

Yleensä huolen syy on se mitä koe paljastaa. saako hoitoa, löytyykö epänormaalien arvojen syy jne.

Hanki ahdistukseesi hoitoa. Tajua että verinäyte on mitättömin tutkimus mitä olla voi.

Älä muuta sano. Ennemmin silittelisin käärmeitä ja liskoja kuin menisin verille. Tuloksia en osaa, enkä oikeastaan koskaan ole osannut jännittää / pelätä

Vierailija kirjoitti:

Pelot voittaa parhaiten kohtaamalla ne. Psyykkaa itseäsi ja käytä myös palkitsemista eli mene vaikka syömään verikokeen jälkeen hyvä leivos siitä hyvästä, että voitit pelkosi. Tiedät itsekin ettei siihen voi kuolla, joten mene hetkeksi epämukavuusalueelle ja kohtaa se pelko. Mikä on pahinta mitä voi käydä? Kohtaa juurisyy eli itsesi.

Haluan uskoa ja luottaa alan ammattilaisiin, mutta pahin painajainen on aloitteleva sairaanhoitaja / opiskelija. Tässä kivun pelko korostuu eniten kun et tiedä osaako sairaanhoitaja ottaa näytteen mallikkaasti vai miten käy? Ahdistava tilanne ainakin itselle.

-ap

Varo, kierosilmäinen pistää !

Kysy saako sulle tulla mukaan sinne näytteenottoon joku tuttu, katsot häntä sen tilanteen ajan ja pyydät juttelemaan jotain ihan muuta asiaa. Eli keskityt johonkin ihan muuhun kuin siihen neulaan ja näytteenottoon. Minkäs näille voi, jokaisella on joku oma juttunsa: mä en kestä katsoa kun omalle lapselle tai nykyään koiralle annetaan rokotuksia tai otetaan verta. Omalla kohdalla ei tunnu missään, mutta muiden kohdalla alkaa ahdistaa.

Kerro hoitajalle, että jännität pistämistä. Hengitä rauhallisesti ja syvään. Rentouta itsesi (ja kätesi) ihan tietoisesti. Katso muualle toimenpiteen aikana tai sulje silmät. Ja keskity siihen hengitykseen.

Näillä itse sain aikanaan verikoekammon kuriin.

Samoja kuin aiemmilla, eli valmiiksi makuulle asettuminen ennen toimenpidettä, pelosta kertominen työntekijälle, katse muualle/silmät kiinni. Itseään voi myös psyykata etukäteen esim "mun ei tarvi kestää kuin 10 minuuttia, sen kestän mitä vaan", ja sitten kun aika onkin huomattavasti lyhyempi, voi yllättyä iloisesti.

Osta apteekista Emla puudutusvoidetta ja laita sitä reilusti ohjeen mukaan kyynärtaipeisiin.Se auttaa kyllä.

Jotkut hoitajat ovat tosi taitavia,esim.kerran lapseni ei huomannut ollenkaan ,kun häneltä otettiin verinäyte.