Lue keskustelun säännöt.
En edes halua hienoa isoa kotia mutta tuntuu että sellainen pitäisi olla
26.05.2023 |
Onko kenelläkään muulla vastaavaa tunnetta? Lehdissä ja mainoksissa on jatkuvasti upeita, isoja, hienosti sisustettuja taloja ja asuntoja. Ja tulee fiilis, että sellainen pitäisi olla. Sitten katsoo sitä omaa asuntoaan ja häpeää. Mutta kun toisaalta itse en edes halua isoa, hienoa taloa/asuntoa. Olen kokeillut sen ja siitä tuli vain valtavasti työtä.
Onko muilla koskaan sellaisia fiiliksiä että pitäisi haluta jotain ja tavallaan haluaa (eli katson esimerkiksi kuvia ja ajattelen, että olisihan se ihanaa jos olisi iso kodinhoitohuone yms.) mutta loppujen lopuksi ei halua? Mutta silti tuntee epäonnistuneensa kun sellaista ei ole.
Jos nyt joku sai tästä kiinni.
Kommentit (23)
Mulla on iso talo, mutta se ei ole hieno. Hirveä työ pitää siistinä tai edes sinne päin. Roinaa kertyy hirveästi "kun sitä tilaa on".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Ehkä kaksikymppisenä osalla on jos meinaa hankkia lapsia ja pitää olla tilaa. Muuten on kyllä se koko, mikä on itselle sopiva. Ei lehtien pidä antaa vaikuttaa mieleen, paitsi jos haluaa kuluttaa rahaa liikaa. Pieni koppi taas ei ole kaikille hyväksi.
Olen päässyt yli tuollaisista haaveista. Mulla on omakotitalo 100m2. Tässäkin ihan tarpeeksi siivottavaa. Omasta kesäpaikasta haaveilen..
Talon pitää olla sopivan kokoinen, ei liian iso, eikä liian pieni. Kaikille tavaroille sopiva paikka. Koskaan ei kannata ostaa liian isoa asuntoa varoiksi, jos tulee perhettä tai perheenlisäystä. Yleensä silloin ei juuri tule.
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt yli tuollaisista haaveista. Mulla on omakotitalo 100m2. Tässäkin ihan tarpeeksi siivottavaa. Omasta kesäpaikasta haaveilen..
Minustakin olisi mukava jakaa elämä kahden kodin välille. Kaupunkiasunto ja saaristossa mökki. Pysyy vireänä, kun kulkee kahden pisteen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jostain se kertoo, jos häpeät kotiasi ja mietit että toisenlainen pitäisi olla.
Tuskin veneen tai hevosen kuvan nähdessäsi häpeät, ettei sinulla ole sellaista?
Onhan sitä kodille muitakin vaihtoehtoja kuin ökytalo tai pieni sotkuinen kämppä.
Minä en ole koskaan halunnut isoa taloa. Totta kai tiedostan tilanpuutteen eli sen että tarvittaisiin paljon varastotilaa, komeroita jne.
Mutta viihdyn paremmin pienessä talossa. Se on kodikkaampi.
En osaisi edes sisustaa isoja huoneita, ne suorastaan kammottavat. Pienempi huone on turvallinen.
En lainkaan kadehdi suuria hallimaisia huoneita ja suuria talomonumentteja. Työtä ne vaan teettää ja mitä ihminen oikeastaan tekee valtavalla tilamäärällä?
Rintamamiestalon koko on minulle sopivin ja oma kotitaloni onkin sitä luokkaa. Tässä on kaikki mitä tarvitsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En häpeä kotiani, se on nätti ja minun maun mukainen. Kovin iso se ei ole. Välillä mietin, kun suvussa kaikilla muilla on isot talot, joihin voi helposti kutsua koko suvun syömään saman pöydän ääreen, että pitäisikö sellainen olla meilläkin. Meille on vaikea kutsua kaikkia kerralla kuin ehkä kesällä, jos voi istua pihalla. Toisaalta olisi hassua vieraiden takia hankkia iso talo ja maksaa siitä ja sen kuluista vaan siksi, että pari kertaa vuodessa mahtuu iso porukka kylään. Hassuinta on se, että meillä olisi hyvin varaa isompaan taloon, mutta tämä nykyinen tuntuu meille oikealta. Käytän mieluummin rahaa muihin asioihin.
Meillä on sopivan kokoinen talo, tavaraa vaan on liikaa. Kunhan tästä vähän vielä toivun, aloitan vaatehuoneen raivaamisella ja etenen huone kerrallaan. En siis haaveile isommasta talosta vaan vähemmästä tavaramäärästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauti, ap, pienestä kodistasi!
Mutta vähän tähän liittyen Itselläni on monia muita asioita, joita en välitä tehdä, vaikka tuntuu että pitäisi. Esimerkiksi matkustaminen. En ole kiinnostunut joka vuotisesta pakollisesta lomasta yleensä jonnekin lämpimään. Ei mulla sinänsä ole mitään matkustamista vastaan (paitsi ilmastosyyt), olen oikein tyytyväinen ilman matkusteluakin.
Olen käynyt yli nelikymppisen elämäni aikana vain pari kertaa pohjoismaiden ulkopuolella, mutta molemmat niistä matkoista oli sellaisia kerran elämässä - tilaisuuksia, joihin ei turistina ole edes mahdollisuutta.
On muutama kohde, jotka haluaisin vielä elämäni aikana kokea, mutta tällainen kerran kymmenessä vuodessa on mulle ihan riittävä tahti. Silti tuntuu, että olen jotenkin ulkopuolinen, että pitäisi matkustella jatkuvasti, koska muutkin. Välillä jossain seurassa oikeasti nolottaa, kun muut puhuu lomistaan ja itsellä ei ole kerrottavana mitään tuoretta. Että elääksesi täyttä elämää kuuluisi matkustaa. Sitten kun vielä perustellaan, että matkailu avartaa. Silti väitän, että avarampi maailmankatsomus, maantiedon tuntemus jne. mulla on, kuin näillä pakko päästä kerran vuodessa viikoksi etelään - tutuillani on. Juuri eräs tuttu seurue kävi maassa jossa on aivan mielettömän upeaa ja monipuolista luontoa. Lyhyet välimatkat ja heidän majoituskaupungistaan helposti turistien saavutettavissa ihan päiväretkeillen. Kysyin, että kävittekö, ja reaktio oli tyyliin öööö? Eli eivät olleet edes tietoisia mitä helmiä ihan heidän ulottuvillaan oli! Ihan hirveää tuhlausta, ajattelin.
sopiva on parempi kuin liian pieni tai liian iso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luet vääränlaisia sisustuslehtiä.
Jo nuorena ihailin brittien cottage-taloja ja olisin kovin mielelläni sellaisen halunnut. Lopulta löysin sellaisen mutten Brittein saarelta vaan Toscanasta. Täällä asustelen jo kohta 15 vuotta. Vanha kivitalo osa köynnösten peitossa, on varastotilaa ulkona ja sisällä. Asuinpita-alaa on jotain 80 neliötä, lisäksi iso työpaja 40 neliötä ja sellainen wanhanaikainen pesutupa, iso terrassi. Pikkuinen puutarha ja pikkuinen kasvimaa. Kaksi vuotta etsin ja sitten ensimmäisellä katsastuksella ihastuin tähän. Jättimäinen puisto ja joki kivenheiton päässä. Ennenkuin kukaan alkaa negakommentoida, olen remppauttanut talon lattioita myöden, uudet sähköt ja putket ym. Joo eikä talo ole homeessa. Isoissa moderneissa taloissa en ikinä ole halunnut asua joissa jättimäiset ikkunat. Olen nostalginen ja sisustanut myös sen mukaan torppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naiset on niin helppo aivopestä somessa ja naistenlehdillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen päässyt yli tuollaisista haaveista. Mulla on omakotitalo 100m2. Tässäkin ihan tarpeeksi siivottavaa. Omasta kesäpaikasta haaveilen..
Minustakin olisi mukava jakaa elämä kahden kodin välille. Kaupunkiasunto ja saaristossa mökki. Pysyy vireänä, kun kulkee kahden pisteen välillä.
Minulla on näin, pienehkö asunto kaupungissa ja saaressa tilaa tehdä kaikkea mukavaa viikonloppuisin. En vaihtaisi mistään hinnasta.
No ei todellakaan. Olen niin tyytyväinen tähän kaksiooni. Olen kyllä asunut hienossa ja isossa asunnossa seurustellessani, mutta kyllä tämä on paljon kodikkaampi.
Minä taas haluaisin isomman kodin. Vähän liian pieni, 75 neliöinen 3h+k+parveke, pärjäisittekö itse 2 aikuista ja 2 n. 10v lasta tuon kokoisessa kerrostaloasunnossa? Ei omaa saunaakaan ja kallis vuokra.
Oma elämäntilanne tältä osin perseestä että ei ole varaa muuttaa omaan omakotitaloon. Vuokrat on kalliita, mutta rivitalossa vieläkin kalliimmat.
Vierailija kirjoitti:
Nauti, ap, pienestä kodistasi!
Mutta vähän tähän liittyen Itselläni on monia muita asioita, joita en välitä tehdä, vaikka tuntuu että pitäisi. Esimerkiksi matkustaminen. En ole kiinnostunut joka vuotisesta pakollisesta lomasta yleensä jonnekin lämpimään. Ei mulla sinänsä ole mitään matkustamista vastaan (paitsi ilmastosyyt), olen oikein tyytyväinen ilman matkusteluakin.
Olen käynyt yli nelikymppisen elämäni aikana vain pari kertaa pohjoismaiden ulkopuolella, mutta molemmat niistä matkoista oli sellaisia kerran elämässä - tilaisuuksia, joihin ei turistina ole edes mahdollisuutta.
On muutama kohde, jotka haluaisin vielä elämäni aikana kokea, mutta tällainen kerran kymmenessä vuodessa on mulle ihan riittävä tahti. Silti tuntuu, että olen jotenkin ulkopuolinen, että pitäisi matkustella jatkuvasti, koska muutkin. Välillä jossain seurassa oikeasti nolottaa, kun muut puhuu lomistaan ja itsellä ei ole kerrottavana mitään tuoretta. Että elääksesi täyttä elämää kuuluisi matkustaa. Sitten kun vielä perustellaan, että matkailu avartaa. Silti väitän, että avarampi maailmankatsomus, maantiedon tuntemus jne. mulla on, kuin näillä pakko päästä kerran vuodessa viikoksi etelään - tutuillani on. Juuri eräs tuttu seurue kävi maassa jossa on aivan mielettömän upeaa ja monipuolista luontoa. Lyhyet välimatkat ja heidän majoituskaupungistaan helposti turistien saavutettavissa ihan päiväretkeillen. Kysyin, että kävittekö, ja reaktio oli tyyliin öööö? Eli eivät olleet edes tietoisia mitä helmiä ihan heidän ulottuvillaan oli! Ihan hirveää tuhlausta, ajattelin.
Usein menee matkustelu juuri noin. Minulla on käynyt aiemmin muutamia pariskuntia vierailulla (olen ulkosuomalainen), jotka ottavat noin tuhat valokuvaa matkastaan mutta eivät tiedä mitä niissä kuvissa on. Mihinkään ei huvita mennä sisälle, esim. museoihin tai vaikka Vatikaaniin. Ensinnäkin se maksaa ja toiseksi pitää jonottaa. Vien heidät Firenzeen, he etsivät ensimmäiseksi terassia johon mennä oluelle. Syöminen on yhtä sähläystä. Lomatalossaan syövät tukevan aamupalan 9-10 välillä ja sitten kello 15 pitää päästä lounaalle, jolloin Italiassa on mahdottomuus löytää ruokapaikkaa paitsi turistirysissä joissa McDonalds ja pikapizzapaikkoja. Muutama vuosi lopetin tämän kun en vaan jaksa. Olisin halunnut näyttää heille monenlaisia paikkoja mutta kun mikään ei kiinnostanut. Eräs heistä käveli viikon parkkipaikoilla katsellen millaisia autoja italialaisilla on.
Mulla oli toi tunne lastensaannin kanssa. Eli muilla se näytti siltä ihanalta ja oikealta onnistumis- ja menestymismerkiltä. Tietenkin huonojakin vanhempia on joo, mutta niinhän on pieniä talojakin.
Eli se ei auttanut. Hankin sitten lapsia, ja se oli karmea vikatikki. Edelleen ihmettelen, että miksi tunsin noin oudosti. Itse olen sitä mieltä, että nuo ajatukset ovat kodin / kasvattajien istuttamia.
Esim. jos olisin löytänyt silloin tämän artikkelin Hesarista, olisin ehkä tajunnut olla armollinen itseäni kohtaan ja tajunnut, etten tarvitse lapsia kokeakseni onnistuneeni elämässä:
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009422838.html
"Mielenterveysongelmat ovat yleisiä, mutta niiden vaikutuksesta perheen perustamiseen ei juuri puhuta." Ei puhuta! Ihan käsittämätöntä! Siis ei päivälehtitasolla tai politiikassa.
Mulle on aina ollut selvää, että toi on ykkössyy sille, miksei joku hanki lapsia. Ei mikään raha tms. Johan se on yksi mt-ongelman muoto, jos ei luota valtion turvaverkkoihin ja omaan kykyyn jaksaa ja selviytyä.
Harmi, että artikkeli on maksumuurin takana, p*ska HS.
Ja ei aloituksen aihe suoraan, mutta tunne siihen oli just toi sama. Väitän, että kaikki tuollainen on itsellänin äitini päähäni pakolla syöttämää.
Joo, on tuttu tunne. Se on sitä samaa kuin muutkin median ja mainosten mielikuvat. Että pitäisi olla jotain ihan vain koska se olisi sitä "hienoa elämää".