Te, jotka ette käy töissä
Kommentit (13)
En paljon mitään ja onhan tässä 15v tullut vaan töitä tehtyä ja säästettyä. Nyt raha haisemaan
Urheilen paljon ja opiskelen nettikursseja tai youtube-videoiden avulla. Rahaa saan tuilla ja tutuille matikkaa opettamalla.
Onpas elämästävieraantuneen kuuloinen aloitus.
Mutta onhan se hienoa, että on olemassa heitä, jotka saavat aina töitä töiden perään. 🖤💙
Työ on muutakin kuin rahanansaintakeino.
Moni saa työttömyyskorvausta tai eläkettä ja lisäksi muita sosiaalitukia, kuten kotihoidon-, asumis-, opinto- tai toimeentulotukea. Lisäksi on ihmisiä, joilla on omaisuutta niin paljon, ettei töitä tarvitse tehdä. Itsekin laskin, että jos lopettaisin työnteon nyt 52 vuotiaana, ei elintasoni tästä enää ikinä laskisi. Enemmänkin voisin tuhlata.
Mitäkö tekisin? Sitä samaa kuin nyt viikonloppuisin ja lomilla. Ulkoilisin, katselisin telkkaria, roikkuisin netissä, matkustelisin, mökkeilisin ja harrastaisin. Isäni oli aivan oikeassa sanoessaan, ettei terve ruumis työtä kaipaa.
Saan työttömyyskorvausta ja kuntouttavasta päivärahan.
Teen kirppismyyntiä. Osan tuotteista teen itse.
Tarkoitus on palata töihin viimeistään syksyllä.
Eläkkeellä 3. vuotta
Herään viiden aikoihin, touhuan puutarhassa monta tuntia näin kesäaikaan. Yleensä 7 mennessä olen jo käynyt uimassakin lähijärvellä. Siivoilen kotona, leivon ja laitan ruokaa (mieskin kotitoimistolla). Kuuntelen äänikirjoja.
Osan vuotta ulkomaankodissamme samoja hommia:)
Lisäksi tietty lastenlapset, viemiset ja hakemiset, mummolapäivät jne. Tapaan myös ystäviäni viikoittain esim töissäolevien kanssa lounaalla
Ei tule aika pitkäksi!
Terve ihminen joka ei työtä tahdo tehdä, sen ei syömänkään pidä.
Kelasta. Ulkoilen paljon, teen taidetta ja käytän elektroniikkalaitteita vähän turhan paljon. Joskus luen kirjoja ja nukun tarpeeksi/paljon
Työkyvyttömyyseläkettä saan. Ulkoilen, käyn kaupoissa ja olen kotona netissä tai telkkarin ääressä. Elän erakkoelämää, mitä nyt yhtä sukulaista näen toisinaan. Ei ole hääviä elämä, mutta yritän silti löytää iloa pienistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Terve ihminen joka ei työtä tahdo tehdä, sen ei syömänkään pidä.
Tämä ei tietenkään koske eläkeläisiä.
Kaikkea mukavaa kuten ulkoilen, lenkkeilen, luen, reissaan ja mitä milloinkin. Rahani saan pankkitililtäni.