Minkä ikäisenä sinulle tuli sellainen voimaantumisen vaihe elämässä että
Että lopetit elämästä sillä tavalla kuin sinulta odotetaan vaan aloit vihdoin tehdä sitä omaa juttua. Että lemppasit kuluttavat ihmiset elämästäsi ja löysit itsesi ja oman viihdyttävän seurasi. Sellainen positiivinen irrottautuminen yhteisön odotuksista, eläminen itselleen.
Kommentit (25)
Reilu 40 v se alkoi. Ei se mikään kertarysäys ollut. Vaijdevuodet todellakin sitten vaikutti.
Aina olen toiminut aloituksen mukaan, mutta kyllä siinä 40+ tulee vahvemmin sellainen vaihe että osaa pitää omia puoliaan.
Hieman olen sitä aloitellut, mutta kun aloitin uuden työn en voi välttyä ahdistavilta ja pahan suovilta ihmisiltä.
Estrogeeni vaikuttanee tähänkin asiaan.
Toivottavasti kohta tulisi, kun lapsi muuttaa parin vuoden päästä omilleen. Lisäksi äitini ei taida enää silloin elää eikä tarvitse hoitaa häntäkin päivittäin paria tuntia kuin nyt. Ehkä eroan samalla miehestä ja alan elää kokonaan itselleni.
N53
Vierailija kirjoitti:
Miksi vaihdevuodet vaikuttaa?
En mä tiedä vaikuttaako, mutta siinä iässä se muutos tapahtuu. En kuitenkaan usko, että ihmistä pelkät hormonit vie. Kokemuksellakinnon osuutensa.
Avioero 21-vuotiaana. Tajusin, että minun on kirjoitettava ylioppilaaksi ja pyrittävä opiskelemaan toiveammattiini. Erosta lähtien olen pitänyt huolta vain itsestäni, en enää millään tavalla poika- tai miesystävistä, jotka ovat pelkkiä aikavarkaita naisen elämässä.
No kaipa oon aina ollut sellainen, ei ulkoisilla odotuksilla ole ollut muhun mitään vaikutusta. Oon naimaton ja lapseton omien harrastusten parissa viihtyvä 3kymppinen, en seuraa mitään trendejä ja uskon salaliittoteorioihin republikaanien salaisuuksista :D
Olen aina tehnyt niin kuin haluan, mutta yritin samalla olla mahdollisimman "normaali" ja olla parisuhteessa. No eiväthän ne kestäneet koska en vain sovi siihen tiettyyn vaimomuottiin, mitä minulle yritettiin tyrkyttää. 35v luovutin kokonaan ja olen ollut onnellinen sinkku siitä lähtien. Onneksi ei tullut mentyä naimisiin.
30-vuotiaana. 40-vuotiaana tuli sitten vielä toinen spurtti.
Reilu 40v lakkasin olemasta niin reilu.
Vierailija kirjoitti:
Avioero 21-vuotiaana. Tajusin, että minun on kirjoitettava ylioppilaaksi ja pyrittävä opiskelemaan toiveammattiini. Erosta lähtien olen pitänyt huolta vain itsestäni, en enää millään tavalla poika- tai miesystävistä, jotka ovat pelkkiä aikavarkaita naisen elämässä.
Olisinpa minä tullut järkiini noin varhain.
12 vee. Pääsin hetkeksi viettämään aikaa "suositun" porukan kanssa ja huomasin että heillä oli suurimman osan ajasta ihan yhtä tylsää kuin minulla ja minun epäsuosituilla kavereilla.
Ehkä tiedostavin tuollainen hetki oli kuitenkin 33-vuotiaana, kun pitkän jahkailun ja epäröinnin jälkeen päätin viimein vaihtaa työpaikkaa. Uusi työpaikkani oli paperilla vähemmän mielenkiintoinen kuin edeltäjänsä, siitä epäröinti. Olin monelle läheiselle tästä harkintavaiheessa puhunut, ja kaikki olivat olleet joko sitä mieltä, että älä vaihda työpaikkaa, tai eivät olleet sanoneet juuta tai jaata. Jostain syystä oli todella vaikea tehdä vastoin noiden läheisten neuvoja. En pelännyt loukkaavani heitä tms, oli vain vaikea uskoa, että olisivat väärässä, vaikka eivät edes tunteneet alaani ollenkaan. Nyt kolme vuotta myöhemmin olen edelleen tyytyväisenä tuossa uudessa työpaikassa, ja nyt mulla on jo enemmän uskoa omaan päätöksentekokykyyni.
58 vuotiaana, en enää kuuntele muitten neuvoja niin kuin pieni lapsi jona ihmiset näköjään ovat minua pitäneet
Voimaannuin kun aloitin saliharrastuksen kasarilla
27v taisin olla kun tajusin että olen aina muita varten, muttei kukaan ollut minua varten. Kyllähän ihmiset ihmettelivät käytökseni muutosta ja estin osan porukasta jotka halusivat etten olisi mennyt eteenpäin elämässäni vaan halusivat vetää minut alas heidän tasolleen. Suurin "shokki" oli kyllä millaisia jotkut ihmiset ovat oikeasti. Moraali on harvinaista kun elämä vähän lyö vasten kasvoja, silloin ihmiset oikeuttavat kaiken itselleen.
Nelikymppisenä laitoin koko elämän uusiksi. Uusi ura, muutto toiseen maahan, kumppani ja ystävät, jolla on samanlaiset elämänarvot ja muutenkin panostin henkiseen kasvuun.
Vaihdevuodet sen teki eikä mikään voimaantuminen.