Paljonko teillä on n 7 vuotiaan ruutu-/peliaika?
Kommentit (5)
Ei ole mitään tiettyä aikamäärää. Joinakin päivinä katsoo aamusin hetken piirettyjä ja ei ole millään laitteella muuten päivän aikana. Viikonloppuisin tulee aamuisin enemmän katsottua telkkaria, kun ei ole kiirettä eskariin ja viikonloppuisin pelailee sitten enemmän puhelimellakin. Kyllä sitä viikonloppuna saattaa kertyä pari tuntia pelailua, mutta harvemmin putkeen pelailee niin pitkään. Maalaisjärjellä selviää pitkälle.
Lapset ovat kovin erilaisia, mutta tärkeintä olisi se, ettei lapsi kärtä pelaamista ja ruutuaikaa. Eli ajan olisi syytä kulua pääosin leikeissä ja ulkona olemisessa niin, että ruudut ovat sellainen silloin tällöin tapahtuva kiva juttu. Ei ihan helppoa, mutta kannattaa kyllä.
6-vuotias poika. Äidin luona ollessaan ruutuaika taitaa olla juttujen mukaan usempi tunti päivässä. Minun luonani katsotaan viikon aikana yleensä pari kolme lyhyttä YouTube-videota. Televisiosta on tänä vuonna katsottu pari elokuvaa, viimeisimpinä The Super Mario Bros Movie, Valiojoukko ja Tähtien sota.
Ei meillä ole tuollaisia turhuuksia käytössä.
Tunti päivässä viitenä päivänä viikossa.