Perinnötkin menee jatkossa hoitomaksuihin
Olen järkyttynyt. Isäni on hoidossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelutalossa. Aikaisemmin hoitomaksu määräytyi niin, että eläkkeestä piti jäädä pieni summa ihmiselle käyttövaraa, esim. puhelin- ja parturikuluja varten. Muistaakseni summa oli n. 150 €.
Eipä ole näin enää. Hoitomaksuun voi mennä koko eläke, jos tilillä on yli 4000 euroa. Isäni on saanut äidiltään pienen perinnön, n. 20 000 euroa. Nyt siis tämä ei nauti mitään suojaa, vaan hyvinvointivaltio syö sen omiin kuluihinsa. Eipä mummi olisi säästänyt, jos olisi tämän tiennyt. Isän hoitokulut on tosiaan yli hänen eläkkeen, ja mitään alennusta niihin ei voi saada, koska hänellä on tilillä nyt noita "säästöjä". Isäni on vasta 71-vuotias ja hoitokodissa aivovamman vuoksi. Hänen kohdallaan ei ole siis kyse tyypillisestä palveluasumisesta, joka kestää vain 2-3 vuotta, vaan voi kestää jopa esim. 20 vuotta. Säästöillään hän pystyisi tekemään pieniä matkoja ja siten hyödyntää perintöään.
Pitääkö tässä nyt sitten nostaa isän tililtä 16 000 "piirongin laatikkoon" vai siirtää tili ulkomaille? Tämä on hullua. Auttakaa.
Kommentit (867)
Äänestetään lisää kokoomusta niin homma ratkeaa.
Kai te köyhät ymmärrätte että ne saa hoitoa kenellä on siihen varaa.
Jos 20 000€ on iso raha niin joutaakin kärsiä.
T. Orpo P
Se raha pitää hävittää johonkin. Juttele asiasta isäsi kanssa. Myös varallisuusasioita ymmärtävän lakimiehen kanssa keskustelu voisi olla fiksua.
Vierailija kirjoitti:
Mummullani on tämä tilanne joten hänen omaisuutensa meni ennakkoperintönä tyttärilleen jo tässä vaiheessa.
Isäni kohdalla tämä ei ole mahdollista, sillä olen hänen edunvalvojansa ja minun tehtäväni on huolehtia, että hän itse hyötyy rahoistaan, ei perilliset.
Tossa tilanteessa meillä jaettiin ennakkoperintö. Osteltiin näillä rahoilla sitten äidille "lahjaksi" mm. ulkomaan matkoja jne.
No tuo on ihan tuon alueen päätös koska ei noin ole joka paikassa. Kannattaa ottaa yhteyttä oman kunnan ja hyvinvointialueen päättäjiin ja kysellä kuka tuollaisen muutoksen on tehnyt ja milloin.
Mä ihmettelen, että isältäni jäi perintöä noin 20 tuhatta euroa vaikka asui palvelukodissa viimeiset 10 elinvuottaan. Pidin varattomana kun asui kunnan palvelusetelin turvin jne. Hänellä oli osa eläkerahastossa. Onko niin, että siihen ei saanut kajota?
Vierailija kirjoitti:
Äänestetään lisää kokoomusta niin homma ratkeaa.
Kai te köyhät ymmärrätte että ne saa hoitoa kenellä on siihen varaa.
Jos 20 000€ on iso raha niin joutaakin kärsiä.T. Orpo P
Et taida ymmärtää, että nimenomaan porvaripuolueet ajavat omaisuudensuojaa. Vasemmistopuolueet taas haluavat sosialisoida ihmisten perinnöt, ja nyt tämä sitten realisoituu hyvinvointialueiden aloittaessa.

Omaisuuden suojaa kyllä mutta eivät sitä että erilaisista palveluista ei pitäisi itse kustantaa entistä isompi osa. Sitä kutsuvat "vastuun ottamiseksi omasta elämästä".
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen, että isältäni jäi perintöä noin 20 tuhatta euroa vaikka asui palvelukodissa viimeiset 10 elinvuottaan. Pidin varattomana kun asui kunnan palvelusetelin turvin jne. Hänellä oli osa eläkerahastossa. Onko niin, että siihen ei saanut kajota?
Kyllä, tähän asti säästöt ja perinnöt ovat turvassa, mutta nyt tilanne on muuttunut, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet. Näin ainakin täällä Uudellamaalla.
Tätä se hyvinvointivaltion alasajo tarkoittaa. Eikä se raha mene valtion kuluihin vaan isäsi hoitamiseen. Jokaisen nimenoimaan kannattaa nyt mikäli mahdollista kerätä pesämunaa sitä varten että saa kunnon hoitoa vanhana. Perilliset elättäköön itsensä.
Mä taas olen sitä mieltä että onneksi edes vanhana maksetaan kulut tulojen mukaan. Jos on rahaa maksaa enempi ja jos ei ole rahaa maksaa vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummullani on tämä tilanne joten hänen omaisuutensa meni ennakkoperintönä tyttärilleen jo tässä vaiheessa.
Isäni kohdalla tämä ei ole mahdollista, sillä olen hänen edunvalvojansa ja minun tehtäväni on huolehtia, että hän itse hyötyy rahoistaan, ei perilliset.
Siirrä rahat sijoituksiin ja vastaaviin jotka eivät ole suoraan käteistä. Se on myös isäsi edun mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestetään lisää kokoomusta niin homma ratkeaa.
Kai te köyhät ymmärrätte että ne saa hoitoa kenellä on siihen varaa.
Jos 20 000€ on iso raha niin joutaakin kärsiä.T. Orpo P
Et taida ymmärtää, että nimenomaan porvaripuolueet ajavat omaisuudensuojaa. Vasemmistopuolueet taas haluavat sosialisoida ihmisten perinnöt, ja nyt tämä sitten realisoituu hyvinvointialueiden aloittaessa.
Taidat olla aika pihalla yhteiskunnan asioista, toivottavasti et äänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen, että isältäni jäi perintöä noin 20 tuhatta euroa vaikka asui palvelukodissa viimeiset 10 elinvuottaan. Pidin varattomana kun asui kunnan palvelusetelin turvin jne. Hänellä oli osa eläkerahastossa. Onko niin, että siihen ei saanut kajota?
Kyllä, tähän asti säästöt ja perinnöt ovat turvassa, mutta nyt tilanne on muuttunut, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet. Näin ainakin täällä Uudellamaalla.
Oma omaiseni on muualla hoivakodissa eikä siellä ole tällaista muutosta tullut. Eli kannattaa kysellä oman hyvinvointialueen päättäjiltä että mikä siellä on muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestetään lisää kokoomusta niin homma ratkeaa.
Kai te köyhät ymmärrätte että ne saa hoitoa kenellä on siihen varaa.
Jos 20 000€ on iso raha niin joutaakin kärsiä.T. Orpo P
Et taida ymmärtää, että nimenomaan porvaripuolueet ajavat omaisuudensuojaa. Vasemmistopuolueet taas haluavat sosialisoida ihmisten perinnöt, ja nyt tämä sitten realisoituu hyvinvointialueiden aloittaessa.
Omaisuudensuoja on eri asia kuin se että tulevaisuudessa ihmiset joutuvat yhä enenevässä määrin maksamaan oman hoitonsa, niin ettei valtion tarvitse ottaa velkaa sitä varten. Eikö tosiaan mene jakeluun??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummullani on tämä tilanne joten hänen omaisuutensa meni ennakkoperintönä tyttärilleen jo tässä vaiheessa.
Isäni kohdalla tämä ei ole mahdollista, sillä olen hänen edunvalvojansa ja minun tehtäväni on huolehtia, että hän itse hyötyy rahoistaan, ei perilliset.
Juu tuo olisi pitänyt hoitaa silloin kun kun isäsi oli vielä oikeustoimikelpoinen. Nyt on liian myöhäistä. Jos ryhdyt siirtelemään hänen varojaan teille lapsille niin takuuvarmasti napsahtaa syyte kavalluksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas olen sitä mieltä että onneksi edes vanhana maksetaan kulut tulojen mukaan. Jos on rahaa maksaa enempi ja jos ei ole rahaa maksaa vähemmän.
Eli valtio sitten maksaa sen siitä välistä?? Millä rahoilla?
Eikös se isäs oo tienannut omat rahansa, mene töihin tienaamaan oma vanhuudenturvasi. Vai pitäskö heti saada kumitissit, turbo huulet ja pari tatskaa?
Ei kai tuo voi olla mikään aluekohtainen juttu? Että toisella alueella on toisin kuin toisella. Laki kai on sama kaikille.