Metsäterapia ratkaisisi monen ongelmat.

Niin, oliko se 100 euroa mitä siitä pyydät?

Eikä avaa.

Yksin siellä pitää harhailla. Kuunnella linnunlaulua, halata puita ja itkeä. Jos metsässä on muita ja varsinkin, jos he puhuvat tai muuten mölyävät, niin elämys on pilalla.

Minä tykkään haahuilla luonnossa ihan itsekseni. Se on kyllä erittäin mieltä virkistävää.

Väitän, että valtaosa masennuksesta yms johtuu siitä, että ihmiset eivät tee mitään itselleen oikeasti merkityksellistä.

Siis kasvata itse ruokaansa, tee puutöitä, rapsuta puutarhaa jne eli siis sitä, että tekee töitä oman "selviytymisensä" eteen, vaan kökkivät ankeissa betonikuutioissa kaukana luonnosta.

Pelkkä metsässä haahuilu ei riitä, vaan oikeasti se selviytyminen ja sitä kautta merkityksellisyyden tunteen saaminen.

Merkityksen löytäminen on tärkeintä. Se on siinä.

Olen jo vuosia harrastanut metsässä vaeltamista, tai pikemminkin rämpimistä pusikosta toiseen, kun lähimetsässä on tehty aika paljon harvennushakkuita. :) Mikäli en pääse metsään, oloni huononee muutamassa viikossa.

Eikä siellä tarvitse lintuja kuunnella tai puita halailla (vaikka sitäkin joskus teen). Minulla on napit korvilla ja kuuntelen podcasteja. Pelkkä samoilu on liian tylsää, enkä jaksaisi tehdä tunnin - parin lenkkejä.

Suosittelen metsäterapiaa ihan jokaiselle ihmiselle!

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että valtaosa masennuksesta yms johtuu siitä, että ihmiset eivät tee mitään itselleen oikeasti merkityksellistä.

Siis kasvata itse ruokaansa, tee puutöitä, rapsuta puutarhaa jne eli siis sitä, että tekee töitä oman "selviytymisensä" eteen, vaan kökkivät ankeissa betonikuutioissa kaukana luonnosta.

Pelkkä metsässä haahuilu ei riitä, vaan oikeasti se selviytyminen ja sitä kautta merkityksellisyyden tunteen saaminen.

Olen samaa mieltä merkityksellisyyden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. 

Eri ihmiset kuitenkin kokevat eri asia merkitykselliseksi. Toiselle ne on juuri mainitsemasi asiat, mutta toiselle voi merkityksellisyyttä tuoda esim. vuodenaikojen seuraaminen metsässä. 

Olenpa joskus jostain lukenut, että parhaiten elämän merkityksen löytää ääretöntä tähtitaivasta tai meren ulappaa tuijottamalla. Silloin nimittäin ymmärtää oman ja omien ongelmien mitättömyyden tässä maailmassa. Ja hassua kyllä, se voi tuoda merkityksen omaan elämään. Ehkä tähän jollain liittyy myös metsän terapiavaikutus?

Ärsyttää kun metsään menemistä pitää nykyään sanoa joksikin ihme metsäterapiaksi. Onko se sitten perheterapiaa kun mävietän perheeni kanssa aikaa ja nautin siitä? Liikuntaterapiaa kun käyn jumpassa? Työterapiaa kun koen työni merkitykselliseksi?

Miksei voi vaan sanoa että luonnossa liikkuminen tekee hyvää?

Vime vuosina vaan esim. pk-seudulla lähiluonto ja -metsät on pistetty monin paikoin sileäksi. Sellaiseen hiljaiseen ja raualliseen metsään pääsy vaatii auton. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin siellä pitää harhailla. Kuunnella linnunlaulua, halata puita ja itkeä. Jos metsässä on muita ja varsinkin, jos he puhuvat tai muuten mölyävät, niin elämys on pilalla.

Kun tuohon saisi vielä yhdistettyä rauhallisen hetken nuotiovalkeaa katsellen, niin kokemus olisi täydellinen.

Olen sairastanut pitkään ja metsästä olen voinut vain unelmoida. Onneksi ajomatkan päästä löytyy laavu, jonne pääsee sen verran lähelle autolla, että minäkin pääsin sinne puolison, pojan ja miniän kanssa. Siellä me istuimme ja tuijotimme tulen leikkiä ja paistoimme makkaraa. Jo se paransi henkistä vointia ja illalla tuli uni ilman odottelua. Yksin metsässä vaeltelusta vasta haaveilen. Edellisestä kerrasta on kohta vuosi aikaa.

Elämä on henkisesti kuormittavaa, usein ajateltu, kun on jotain fyysistä ponnistelua, palelua, pientä nälkää, se olisi hyväksi.