Tuleeko omasta lapsesta irtautuminen jotenkin luonnostaan?
Minulla on 2v lapsi ja olemme aivan hitsautuneet kiinni toisiimme, en voinut edes kuvitella että tällaista rakkautta on olemassa. Järjetöntä kuvitella, että kaiken tämän tavoitteena on meidän ero! Siis että kasvatan lapsen pärjäämään omillaan ja ehkä monesta muusta ihmisestä tulee hänelle tärkeämpi kuin minusta, hän haluaa pois luotani. Se tuntuu pahalta, kun rakastan häntä enemmän kuin mitään ja tämä koko homma vanhempana on imaissut minut täysillä mukaansa. Sori jos tämä jotain ärsyttää, mutta näin tunnen nyt! Onko tässäkin suhteessa alkuhuuma, joka laimenee kun lapsi kasvaa? Koetteko että rakkaus on jotenkin muuttunut siinä ajassa kun pikkulapsi on kasvanut nuoreksi ja aikuiseksi? Toivottavasti kukaan ei ymmärrä väärin, en aio mitenkään rajoittaa lastani. On vaan niin ikävä jo nyt :')
Kommentit (57)
Useimmat ihmiset ovat murrosiässä niin hirveitä, että irtaantuminen tapahtuu ihan luonnostaan.
Minulla on 3 lasta, vajaa 7v, 5v ja 1,5v.
Minusta samaan aikaan ihan kalama ja vähän ihana ajatus, että lapset muuttavat joskus pois kotoa. Mitä sillä kaikella ajalla tehdään ja kuunnellaanko vaan hiljaisuutta? Ja tuleeko kova ikävä jne.
Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Ja voivathan he tulla usein kyläilemään sitten aikuisina tai sitten me vanhemmat mennään lasten kotiin kyläilemään (Toki kutsuttuna/sovitusti).
Uskon, että tuo sinun huumasi laantuu jossakin kohtaa. Ehkäpä jos teille tulee lisää lapsia niin siinä kohtaa? Toki osa vanhemmista on koko elämänsä ihan sekaisin lapsistaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta lapsen pitää antaa elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että vanhemmalla olisi myös oma elämänsä ja perheen ulkopuolista sisältöä elämässään.
Voi sentään. Kunhan annat luonnon hoitaa, tapahtuu erkaantuminen itsestään. Kyllähän se kipeää tekee, mutta on siinä mukana aimo annos ylpeyttä jälkikasvun itsenäistymisestä ja luotoista omiin siipiin. Ja hei, ei muka ihanaa saada julmetusti aikaa ihan vaan itselleen. Huoli kyllä kulkee aina mukana, vaikka olisi miten aikuiset lapset, mutta se kai kuuluu emon osaan. Aika aikaa kutakin.
Tiedän muutaman tapauksen jossa aikuinen poika on asunut kotona 30-40-vuotiaaksi. Ei muuta kuin ap siinä tavoitetta.
Harvalla on omaa elämää, vaan yrittävät saada sellaisen emättimestään. Sitten häiriökäyttäydytään kun elämä yrittää aloittaa oman elämänsä.
Jännä muuten tuo miten sanotaan että lapsen elämä alkaa kun hän pääsee omaan kotiin ja naisen elämä alkaa kun saa sen lapsen asumaan samaan asuntoon. Sitten syntyy konflikti että kumman etu on tärkein.
Asutko siis yhä emäsi kanssa "yhteen hitsautuneina"? :)
Tulee. Teini-iässä lapsi haluaa vähitellen nähdä sinua aina vain vähemmän ja vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta, vajaa 7v, 5v ja 1,5v.
Minusta samaan aikaan ihan kalama ja vähän ihana ajatus, että lapset muuttavat joskus pois kotoa. Mitä sillä kaikella ajalla tehdään ja kuunnellaanko vaan hiljaisuutta? Ja tuleeko kova ikävä jne.
Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Ja voivathan he tulla usein kyläilemään sitten aikuisina tai sitten me vanhemmat mennään lasten kotiin kyläilemään (Toki kutsuttuna/sovitusti).
Uskon, että tuo sinun huumasi laantuu jossakin kohtaa. Ehkäpä jos teille tulee lisää lapsia niin siinä kohtaa? Toki osa vanhemmista on koko elämänsä ihan sekaisin lapsistaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta lapsen pitää antaa elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että vanhemmalla olisi myös oma elämänsä ja perheen ulkopuolista sisältöä elämässään.
Miksi aina sanotaan että oman lapsen kehitystä on kiva seurata, mutta sitten sairaalloisesti kytätään ja yritetään hankaloittaa teinin seksielämää omassa kodissaan?
Vierailija kirjoitti:
Tulee. Teini-iässä lapsi haluaa vähitellen nähdä sinua aina vain vähemmän ja vähemmän.
Meillä asia hoidettiin niin että aloin hengata teinin huoneessa. Laittoi oven kiinni joten poistimme sen :)
Siinä vaiheessa, kun lapsi meni kouluun ja alkoi liikkumaan itsenäisesti, sen viimeistään tajusi, että hänellä on ihan oma elämänsä ja hänelle tärkeät henkilöt. Muutettiin uuteen paikkaan juuri ennen koulun alkua, eli en edes tunne lapsen kavereita entuudestaan, hyvä jos nimet muistan, ja suunnilleen missä päin asuvat. Siellä se mennä viipottaa kaikkien viivien ja veerojen kanssa, sopii ja soittelee kuviot niin tehokkaasti, että itse ei tahdo perässä pysyä. Tulee toki vielä iltaisin viereen kuuntelemaan iltasatua, mutta eipä ekaluokkalainen ole enää sellainen takiainen kuin tuo nuorempi kolmevuotias, joka haluaisi minut joka puuhaan mukaan.
Ei se lapsikaan ole ikuisesti lapsi. Vauva "kuolee" ja kasvaa isommaksi. Ei ole enää sama.
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsikaan ole ikuisesti lapsi. Vauva "kuolee" ja kasvaa isommaksi. Ei ole enää sama.
Myös kuolee. Syntymä on kuolemantuomio :(
Kyllä se tapahtuu. Itsellä kolme teinipoikaa. Olin pitkään kotona lasten kanssa ja varmaan ylihuolehtiva. Irtautuminen on tapahtunut hiljalleen ja selkeä muutos oli yläasteelle siirtyessä. Alkoivat itse hoitaa monta asiaa. Rajoja tarvitsevat, mutta myös luottoa nuoreen alkanut tuolloin olla enemmän. Fiksuiksi nuoriksi kasvaneet. Luulen ja myös jo vähän odotan, että armeijan jälkeen lähtevät siivilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta, vajaa 7v, 5v ja 1,5v.
Minusta samaan aikaan ihan kalama ja vähän ihana ajatus, että lapset muuttavat joskus pois kotoa. Mitä sillä kaikella ajalla tehdään ja kuunnellaanko vaan hiljaisuutta? Ja tuleeko kova ikävä jne.
Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Ja voivathan he tulla usein kyläilemään sitten aikuisina tai sitten me vanhemmat mennään lasten kotiin kyläilemään (Toki kutsuttuna/sovitusti).
Uskon, että tuo sinun huumasi laantuu jossakin kohtaa. Ehkäpä jos teille tulee lisää lapsia niin siinä kohtaa? Toki osa vanhemmista on koko elämänsä ihan sekaisin lapsistaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta lapsen pitää antaa elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että vanhemmalla olisi myös oma elämänsä ja perheen ulkopuolista sisältöä elämässään.
Miksi aina sanotaan että oman lapsen kehitystä on kiva seurata, mutta sitten sairaalloisesti kytätään ja yritetään hankaloittaa teinin seksielämää omassa kodissaan?
Olin joskus 16-vuotiaana 2vkoa putkeen parittelematta. Meni naama niin mutruun ettei se siitä meinannut oiota enää ollenkaan.
Äitini yrittää estää aikuistumiseni. Olen 16-vuotias ja hän kai alkaa tajuamaan etten parin vuoden päästä enää ole hänen valtansa alla. Haikailee kotileikin perään, haluaa itse shoppailla vaatteeni ja ostaa minulle välillä jotain lapsille tarkoitettuja leluja, kuten pehmoleluja tai jotain dubloja. Alkaa raivoamaan mielipuolisesti jos en ota näitä vastaan ja soittelee sukulaiset läpi kuinka se lapsi on taas ollut niin vaikea ja kuinka pienten lasten kanssa on niiiiin raskasta. Yöunetkin hänellä kuulemma menee minun itsekkyyteni takia, kun en suostu käyttämään hänen rakkaudella ostamaansa Winx-klubi -paitaa. Myös alkanut käyttää korostetun paljon sanaa ”lapsi” nimeni sijaan puhuessaan minusta: ”Se on pitkä aika lapselle olla yksin, koska lapset eivät kestä odottelua”, ”Voiko lasta päästää yksin sinne? Se voi lapselle olla aika vaikeaa”, ”Lapselle ehtii tulla varmasti jo kova nälkä masuun” -_-
Sai selville poikaystävästäni ja alkoi sen jälkeen uhkailemaan poliisilla, että alaikäisenä teen niin kuin hän sanoo ja jos olen yhdenkin yön poissa ja menen ”sen pojan luokse panetuttamaan itseä” niin hän soittaa poliisille ja ottaa kouluun yhteyttä. Tuskinpa ne mitään tekevät mutta *tuttaa se nolaaminen.
Mielenterveysongelmiahan hänellä on mutta hoidosta vihjailu saa aikaan vain lisää raivoamista ja huutoa.
Isä ei ole yhtä paha mutta innostuu joskus menemään mukaan lällättelyyn. Käyttää myös lapsi-sanaa ja perustelee miksen voi tehdä jotain normaaleja asioita sillä että minä olen lapsi. En voi olla poissa kotoa koska minä olen lapsi. En saa viikkorahaa koska minä olen lapsi. En voi seurustella vielä koska minä olen lapsi. Kumpikin myös ajaa lapsiparkkiin jos olen kyydissä -_-
Miten voin muuttaa jos en saa huoltajilta suostumusta eikä minulla ole varaa? Tahdon katkaista välit mutta joudun asumaan täällä.
Ei se huuma laannu kaikilta, olen nauttinut joka hetkestä ja vaikka rakkaus muuttuu niin se on yhtä suurta. Esikoinen on kohta muuttamassa kotoa, joten olen jo vuoden tehnyt psyykkistä työtä irtaamtumisen eteen. Kuopus on vielä lukiossa niin en jää ihan tyhjään pesään.
Mun vanhemmat olivat kiinni omissa vanhemmissaan kun me lapset aikoinaan muutimme pois kotoa. Kun heidän vanhemmat kuolivat tuli vasta se heidän kokema yksinäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta, vajaa 7v, 5v ja 1,5v.
Minusta samaan aikaan ihan kalama ja vähän ihana ajatus, että lapset muuttavat joskus pois kotoa. Mitä sillä kaikella ajalla tehdään ja kuunnellaanko vaan hiljaisuutta? Ja tuleeko kova ikävä jne.
Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Ja voivathan he tulla usein kyläilemään sitten aikuisina tai sitten me vanhemmat mennään lasten kotiin kyläilemään (Toki kutsuttuna/sovitusti).
Uskon, että tuo sinun huumasi laantuu jossakin kohtaa. Ehkäpä jos teille tulee lisää lapsia niin siinä kohtaa? Toki osa vanhemmista on koko elämänsä ihan sekaisin lapsistaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa, mutta lapsen pitää antaa elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että vanhemmalla olisi myös oma elämänsä ja perheen ulkopuolista sisältöä elämässään.
Miksi aina sanotaan että oman lapsen kehitystä on kiva seurata, mutta sitten sairaalloisesti kytätään ja yritetään hankaloittaa teinin seksielämää omassa kodissaan?
Siihen pisteeseen asti kiva seurata, kun hänellä pystyy vielä leikkimään kotia eikä hänellä ole itsenäisyyttä eikä omaa tahtoa.
Vierailija kirjoitti:
Tulee. Teini-iässä lapsi haluaa vähitellen nähdä sinua aina vain vähemmän ja vähemmän.
Etenkin tytöille ja heidän äideillensä tulee usein hankaluuksia, jos nuoren itsenäistyminen ei käy sujuvasti. Äideistä saattaa tulla niitä mummoja jotka puuttuvat tyttäriensä lapsenkasvatukseen tai päivastoin tytär odottaa saavansa äidiltänsä esimerkiksi lastenhoitopalveluita rajattomasti
Karhuemokin suojelee pientä poikastaan hengellään, mutta sitten taas ärsyyntyneenä hätistelee tämän menemään kun se on tarpeeksi iso.