Nuorta ei kiinnosta opiskelu tai töiden teko
Jo heti alkuun kerron, että olen ollut koko aikuisikäni töissä (opintoja lukuunottamatta ja olen maisteri), samoin mieheni ja koko lähisuku. Tämä tieto siksi, että tähän tulee kuitenkin jotain kommenttia, että on nähnyt mallia tähän meiltä jne.
19-vuotias tyttö, joka siis sairastaa masennusta, mutta nyt sen suhteen muuten parempi vaihe jo. Mutta edelleenkään ei tiedä yhtään työtä, jota haluaisi isona tehdä, eikä siksi ole intoa opiskellakaan. Kesätöissä kävi nuorempana, mutta ei viime kesänä eikä nyt ole menossa. Koska ei ole mitään, mitä voisi kuvitella tekevänsä.
Miten ihmeessä tuohon opiskeluun/työntekoon voisi motivoida? Asuu itsenäisesti ja hänestä on ihan Ok elellä Kelan tuilla. Ja on puhuttu siitä, ettei se raha Kelallekaan taivaasta tipu ja jonkun on tehtävä töitä, että on rahaa mitä jakaa. Ei auta. Tytöllä on useampia hoito-ja tukikontaktia, mutta ei näköjään sielläkään ole saatu tätä ydinongelmaa ratkaistua.
Kommentit (52)
Mene sen luokse kahville ja mietitte yhdessä mitä ammatteja sitä maailmaan mahtuukaan. Mihin alaan löytyisi pieni kipinä.
Vierailija kirjoitti:
Mene sen luokse kahville ja mietitte yhdessä mitä ammatteja sitä maailmaan mahtuukaan. Mihin alaan löytyisi pieni kipinä.
Raataminen sorvin ääressä on harvoin kivempaa kuin pleikkarin pelaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene sen luokse kahville ja mietitte yhdessä mitä ammatteja sitä maailmaan mahtuukaan. Mihin alaan löytyisi pieni kipinä.
Raataminen sorvin ääressä on harvoin kivempaa kuin pleikkarin pelaaminen.
Sepä.
Ja sitten kuitenkin palveluyhteiskunnan täytyisi pyöriä heitä varten 24/7/365, mutta kenenkään ei pitäisi joutua työtä tekemään.
Oisko joku etsivä nuorisotyö tms mistä voisi saada tukea? Vanhempien jutut voi mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.
Onko teille se koulutus, suorittaminen ja uran paiskiminen ollut tärkeämpää kuin lapsi? Jos on noiden asioiden takia jäänyt emotionaalisesti jotain vaille, niin on aika ymmärrettävää kokea vastenmielisyyttä niitä kohtaan. Loppujen lopuksi turhaa koohottamista suuri osa elämästä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene sen luokse kahville ja mietitte yhdessä mitä ammatteja sitä maailmaan mahtuukaan. Mihin alaan löytyisi pieni kipinä.
Raataminen sorvin ääressä on harvoin kivempaa kuin pleikkarin pelaaminen.
Niin ja ihmetellään miksi pysytään sinkkumarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Oisko joku etsivä nuorisotyö tms mistä voisi saada tukea? Vanhempien jutut voi mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.
Eiköhän se ole ihan perus työkkäri 19 vuotiaalle. Jonoon vaan jos ei opiskelut kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Onko teille se koulutus, suorittaminen ja uran paiskiminen ollut tärkeämpää kuin lapsi? Jos on noiden asioiden takia jäänyt emotionaalisesti jotain vaille, niin on aika ymmärrettävää kokea vastenmielisyyttä niitä kohtaan. Loppujen lopuksi turhaa koohottamista suuri osa elämästä onkin.
Ja taas saatiin kohdistettua syyttävä sormi vanhempiin...
Kyllä on hyvin yleistä tuon ikäisillä tuollainen,valitettavasti. En tiedä onko korona-aika vai mikä syynä mutta kyllä moni putosi kelkasta sinä aikana.
Pelottele häntä vaikka persusedällä joka tulee ja piiskaa pakarat punaisiksi jos tyttö ei mene kouluun.
Mitä on tehnyt peruskoulun jälkeen? Onko hänellä joku toisen asteen tutkinto, tai opintoja siellä?
Vähän sellainen muna-kana ongelma. Mielekkään työn tekeminen auttaa masennukseen.
Se voikin olla hauskaa noin nuoresta kun saa nukkua pitkään ja saa "ilmaista" rahaa, mutta viimeistään 40 vuotiaana luulisi kyllästyttävän kun on niin vähän rahaa.
Tähän turha tulla urputtamaan kuinka tuilla elää ihan tarpeeksi hyvin ja mielekästä elämää.
Luulen kuitenkin että perimmäinen syy on että masennus taustalla ja ehkä ei luota olevansa missään työssä hyvä ja siksi väittää olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Koulutushomma onkin kinkkisempi, mitä opiskella jos mikään ei kiinnosta? Työn ei välttämättä tarvitse niin kiinnostaa, mutta luulisi palkan motivoivan. (Joo joo, kaikesta saa liian vähän palkkaa) Opiskelun pitäisi edes vähän kiinnostaa jos sen meinaa läpi viedä kun ei se rahallinen korvauskaan iso ole.
Minulla oli liian monta kiinnostavaa alaa, joista sitten valitsin kaupallisen alan. Ammatteja on ollut useampikin, myyntityötä, yritysten taloushallintoa, tietohallintoa ja sisäistä tarkastusta.
Onko 19v tytöllä kaveria? Kyllä siellä vois poikaystävä olla. Harrastaisivat yhdessä vaikka seksiä
aikansa kuluksi.
Koska hän ei enää elä teidän kattonne alla, niin ei ole teidän päänsärkynne.
Piristyy ja motivoituu tuosta kun aika on, tai sitten ei.
Osa jää lusmuiksi, osa ottaa itseään niskasta kiinni ja, etsii työpaikan ja opiskelee myöhemmin jonkun paremman ammatin. Tunnen muutaman, jotka kyllästyivät paskaduuniin kolmikymppisenä ja hommasivat itselleen tutkinnot ja hyvän työn. Toinen tekee vaativaa asiakaspalvelutyötä englanniksi etänä ja toinen on kirjanpitäjä.
Uusimpien motivaatiotutkimusten mukaan motivaatiota ei kannata odotella. Voisiko tytär valita kursseja Avoinesta yliopistosta ja lähteä kokeilemalla liikkeelle? Siis jos siten huomaisikin, että joku aihe onkin kiinnostava ja motivaatio syntyisi sieltä.
Tuo on ihan normaalia. Hyvin suuri osa nuorista aikuisista syrjäytyy. Syrjäytymisestä työttömyyksineen ja kuntouttavine työtoimintoineen on tullut yksi elämänura muiden joukossa.
Tuohon tilanteeseen kun päätyy, niin siitä on hyvin vaikea ponnistaa pois. Esimerkiksi jos CV:ssä on iso aukko niin töitä ei käytännössä ole mahdollista saada muualta kuin hoitoalalta, ja kaikista taas ei ole lähihoitajiksi.