Lue keskustelun säännöt.
Nuorta ei kiinnosta opiskelu tai töiden teko
13.04.2023 |
Jo heti alkuun kerron, että olen ollut koko aikuisikäni töissä (opintoja lukuunottamatta ja olen maisteri), samoin mieheni ja koko lähisuku. Tämä tieto siksi, että tähän tulee kuitenkin jotain kommenttia, että on nähnyt mallia tähän meiltä jne.
19-vuotias tyttö, joka siis sairastaa masennusta, mutta nyt sen suhteen muuten parempi vaihe jo. Mutta edelleenkään ei tiedä yhtään työtä, jota haluaisi isona tehdä, eikä siksi ole intoa opiskellakaan. Kesätöissä kävi nuorempana, mutta ei viime kesänä eikä nyt ole menossa. Koska ei ole mitään, mitä voisi kuvitella tekevänsä.
Miten ihmeessä tuohon opiskeluun/työntekoon voisi motivoida? Asuu itsenäisesti ja hänestä on ihan Ok elellä Kelan tuilla. Ja on puhuttu siitä, ettei se raha Kelallekaan taivaasta tipu ja jonkun on tehtävä töitä, että on rahaa mitä jakaa. Ei auta. Tytöllä on useampia hoito-ja tukikontaktia, mutta ei näköjään sielläkään ole saatu tätä ydinongelmaa ratkaistua.
Kommentit (52)
Ehkä hän on vain hitaammin kypsyvää sorttia, ajan kanssa voi hyvinkin toipua ja keksiä kiinnostavan alan tai useampia. Kaikkea hyvää hänelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kyllä masentuneelta vielä.
Kyllä siis onkin. Tarkoitin että sen suhteen on parempi tilanne, mitä aiemmin oli. Siis muilta osin, koska nykyään päivärytmi, sosiaaliset suhteet ym asiat ovat paremmin. Koska on ulkoisesti paremmassa kunnossa niin siksi on taas ajankohtaista miettiä enemmän noita jatko-opintoja ym.
Ap
Olin itsekin masentunut 19-vuotiaana. Jaoin lehtiä öisin. Itkin ja jaoin ja olin hyvä työssäni. :) Ei tarvinnut paljoa nähdä ihmisiä, sopi mulle silloin. Enää en jaksais yöllä herätä töihin.
Ei minuakaan kiinnostanut. Tarkoitukseni oli möyröttää yksin kotona työttömänä koko elämäni. Äitini sai kuitenkin markkinoitua minulle ajatuksen, että saan korkeampaa työttömyysturvaa, jos minulla on joku tutkinto. Ainoastaan tällä syyllä aloitin "jonkun vaan tutkinnon", että voisin sitten työttömänä elää vähän leveämmin. Mutta kuinkas sattuikaan, jo ensimmäisessä työssäoppimisessa innostuin alasta toden teolla. Nyt olenkin valmistumisen jälkeen ehtinyt olla 10 vuotta työelämässä ja työttömäksi joutuminen olisi aivan kauhistus!
Toivottavasti nuorellesi löytyy vähintäänkin joku tekosyy. Joskus pikku pakko auttaa löytämään yllättäviä innostavia asioita elämään.
Vierailija kirjoitti:
Olin itsekin masentunut 19-vuotiaana. Jaoin lehtiä öisin. Itkin ja jaoin ja olin hyvä työssäni. :) Ei tarvinnut paljoa nähdä ihmisiä, sopi mulle silloin. Enää en jaksais yöllä herätä töihin.
Postia saaneet luulivat varmaan jokaisen yön olleen sateinen. Varmasti suunnattoman ikävä vaihe elämässäsi, mutta mielikuva on runollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, älkää antako periksi vanhempina tyttärenne kanssa kuten ette olekaan. Vaikka hän on "jo" 19, hän on silti tosi nuori vielä. Kaikki voi vielä järjestyä.
Meillä tytär 24 v, joka sairastui hyvin nuorena jo psyykkisesti mm masennukseen ja myöhemmin jopa psykoosiin, mutta on saanut ja saa apua ja vuosien sairastamisen jälkeen voi nyt melko normaalisti. Kävi lukion 4 vuodessa sairastamisen takia ja on sen jälkeen tehnyt siivoustöitä lähinnä, kun mietti omaa alaa. Nyt on opiskellut jo AMK hoitoalaa ja vaihtaa nyt lyhyempään alan tutkintoon, että saa ammatin.
Koko ajan on tarvinnut ja saanut meiltä vanhemmilta monenlaista tukea sekä
ammattiapua ja saa edelleen. Sairastaminen, masennus ja muu , vie voimia ja nuori voi olla ihan hukassa, mutta ei kuitenkaan toivoton tapaus. Tyttäremmekin aikoo opiskella ammatin ja tehdä töitä, nyt, kun pystyy siihen. Ei kukaan tahallaan sairastu. Pitäkää toivoa yllä ja olkaa tyttärenne tukena. Kaikkea hyvää teille!
Vierailija kirjoitti:
AP, älkää antako periksi vanhempina tyttärenne kanssa kuten ette olekaan. Vaikka hän on "jo" 19, hän on silti tosi nuori vielä. Kaikki voi vielä järjestyä.
Meillä tytär 24 v, joka sairastui hyvin nuorena jo psyykkisesti mm masennukseen ja myöhemmin jopa psykoosiin, mutta on saanut ja saa apua ja vuosien sairastamisen jälkeen voi nyt melko normaalisti. Kävi lukion 4 vuodessa sairastamisen takia ja on sen jälkeen tehnyt siivoustöitä lähinnä, kun mietti omaa alaa. Nyt on opiskellut jo AMK hoitoalaa ja vaihtaa nyt lyhyempään alan tutkintoon, että saa ammatin.
Koko ajan on tarvinnut ja saanut meiltä vanhemmilta monenlaista tukea sekä
ammattiapua ja saa edelleen. Sairastaminen, masennus ja muu , vie voimia ja nuori voi olla ihan hukassa, mutta ei kuitenkaan toivoton tapaus. Tyttäremmekin aikoo opiskella ammatin ja tehdä töitä, nyt, kun pystyy siihen. Ei kukaan tahallaan sairastu. Pitäkää toivoa yllä ja olkaa tyttärenne tukena. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos tästä viestistä! Kyyneleet tuli silmiin lukiessa. Niin usein syytetään vanhempia, , mitä minä olen tai en ole tehnyt ja siinä on syy kaikkeen. Ja ihanaa, että joku kannustaa, eikä aina tätä mantraa että siinä nyt on tuleva syrjäytynyt ja ei siitä mitään tule kuitenkaan. Toivottavasti meilläkin tyttö vielä löytää oman juttunsa. Ja ei, en ole luovuttamassa, siksi apua kyselinkin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä lisään tuohon, että meillä on tämän tyttären lisäksi myös poika, 26 v, jolla ei ole ollut vastaavia haasteita, mutta hänenkin kohdallaan on ammatinvalinta ollut kovan mietinnän alla ja opiskelee nyt jo toista ammattia. Sehän on nykyaikaakin. Tärkeintä minusta olisi, että nuori pääsisi johonkin kouluun tai työhön kiinni.
Tosi ihanasti ja kannustavasti kirjoitettu todella! Meilläkin on 24-vuotias tytär, joka on masennuksen ja koronan aiheuttamien vaikeuksien vuoksi ollut useamman vuoden pois opiskelu- ja työelämästä. Vaatii vanhemmilta paljon ymmärrystä jaksaa tukea ja kannustaa näitä nuoria. Se on heille kuitenkin valtavan tärkeää.
Ympärillä tuntuu olevan vain menestystarinoita elämässään hyvin pärjäävistä nuorista. Pitää vain jaksaa uskoa valoisampaan tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa yllättävää törmätä tähän vanhaan ketjuun yli vuoden jälkeen. Tilanne on edelleen käytännössä sama, paitsi ei ole enää edes lukion kirjoilla vaan jätti sen kesken. Nykyään tytöllä on kyllä poikaystävä, jonka kanssa elelevät yhdessä. Molemmat ovat masentuneita.
Tuskin ydinongelma on se, ettei tiedä mitä isona haluaa tehdä. Jos on sairastunut masennukseen, ei se häviä lääkkeillä ja muutaman tukihenkilön avulla.
Usein tarvitaan pitkä terapia, jossa pääsee purkamaan tilannetta ja oppimaan itsestään lisää. Tuskin kukaan painostaisi töihin tai tietämään mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä, jos kyseessä olisi sydäninfarkti, syöpä tai vaikka katkenneen jalan kuntoutus.
Varmaan kannattaisi antaa lapsen rauhassa kuntoutua, kyllä jokainen paikkansa löytää, ajallaan. Ja rakastaa lastaan ilman vaatimuksia.
Kuulostaa kyllä masentuneelta vielä.