Vauvana ilman syliä, miten vaikuttaa.

Olen kylmä, en halua, että mua kosketetaan, se tuntuu nololta ja oksettavalta.

Tätä voi kysyä mm. Juhani Palmulta.

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Kyllä ja synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin vauvalaan eli vauva oli heti äidistään erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Kyllä ja synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin vauvalaan eli vauva oli heti äidistään erossa.

80-luvulla puhuttiin kyllä jo vierihoidosta. Olisiko vanhempia asioita nuo? 40-luvulla syntyneet vaikuttavat keskimäärin kylmemmiltä, eivätkä pysty puhumaan tunteistaan.

Äidin sylissä muistan olleeni vain, kun sain piiskaa... Ei koskaan hellyyttä tai lohdutusta lapsena,  ei nuorena, eikä aikuisenakaan.

Olen epäluuloinen, hiljainen, ns. sosiaalinen erakko, kavahdan "vieraiden" ihmisten halauksia. Olen tunnekylmä, vaikka osaan kyllä sujuvasti näytellä empatiaa toisia kohtaan ja halatakin tarpeen mukaan. Mutta se ei tunnu miltään.

En ny tiedä liittyykö mut meidän perheessä on aina ollut sellaista, että toisten halailu tuntuu kiusalliselta. mistä toi johtuu? No  aikuisena nyt 30v olen tosi herkkä, pelkään sosiaalisia tilanteita, sairastan ahdistusta. Siskoni samanlainen. En tiedä johtuuko vanhemmista / lapsuudesta. Vanhempani ovat "jämäköitä", jos esim itkin lapseni, minua ei lohdutettu esim. halattu vaan syytettiin "miksi nyt itket".

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.

Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."

En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.

Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."

En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.

Eli 40-50-luvulla syntynyt äiti? Ei yllätä.

Mä olen itse lellinyt oman tyttäreni pilalle, kun antanut kaiken läheisyyden mitä itse en lapsena saanut. Mulla on silti hyvät välit äitiini nykyään, ymmärrän ettei hänen oma lapsuus ollut helppo eikä osannut varmaan siksi näyttää hellyyttä juurikaan.

Minullakaan ei ole ainuttakaan muistikuvaa siitä, että olisin sylissä. Äitini onkin monella tapaa melko kylmä ja esim. halaaminen häntä tervehtiessä tuntuisi mahdottomalta. Olen ollut lapsena itkuherkkä ja pitkään myös sängynkastelija. Hyvin pelokas ja ylivirittynyt (ahdistunut) ryhmässä. Lisäksi olen kärsinyt erilaisia fyysisiä kipuja, jotka olen itse aikuistuttuani tulkinnut psykosomaattisiksi kivuiksi. Fyysistä syytä ei ollut. Aikuisena sairastuin bulimiaan ja masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Minullakaan ei ole ainuttakaan muistikuvaa siitä, että olisin sylissä. Äitini onkin monella tapaa melko kylmä ja esim. halaaminen häntä tervehtiessä tuntuisi mahdottomalta. Olen ollut lapsena itkuherkkä ja pitkään myös sängynkastelija. Hyvin pelokas ja ylivirittynyt (ahdistunut) ryhmässä. Lisäksi olen kärsinyt erilaisia fyysisiä kipuja, jotka olen itse aikuistuttuani tulkinnut psykosomaattisiksi kivuiksi. Fyysistä syytä ei ollut. Aikuisena sairastuin bulimiaan ja masennukseen.

Lisään vielä tähän, että olen omia lapsiani kohtaan herkkä ja hellä, mutta aitoon empatiaan muita ihmisiä kohtaan en kykene, vain näyttelen empaattista. En myöskään koe halua auttaa niitä, jotka ovat selkeästi vähäosaisia tai avun tarpeessa. Itse en saanut aikanaan yhteiskunnalta tai lähiympäristöstä minkäänlaista hyvää, joten en ole velkaa. En silti haluaisi tuntea tai ajatella näin.

Minusta tuli pelokas aikuinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.

Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."

En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.

Eli 40-50-luvulla syntynyt äiti? Ei yllätä.

Minun vanhemmat syntyneet 40- luvulla. Ihannoivat äitiyttäni, kuinka imetin ja hellästi hoivasin lastani. Pitivät myös itse lasta sylissä, juttelivat ja leikittivät.

Synnyin 1969, ensimmäiset eli viikkoni vietin keskoskaapissa. Milloinkaan en ollut vanhempieni sylissä, koskettamista oli vain silloin, kun haluttiin satuttaa.

Muistan jo lapsena olleeni todella hellyydenkipeä. Katsoin haikeana, kun naapurin äiti halasi ja hellitteli tyttöään.

Jonkinlainen arvottomuuden tunne minulla on vielä tänäkin päivänä. Omaa lastani olen aina hellinyt. Vauvana hän oli aina lähelläni kantoliinassa ja nytkin, kun on jo teini halaan joka päivä ja kerron miten rakastan.

Äiti syntyi 40- luvulla ja me lapset 70- luvulla. Äiti kyllä piti sylissä ja ruokki nälän mukaan, olin meistä ensimmäinen vierihoidettu. Mummi kyllä kovasti varoitti äitiä totuttamasta vauvoja syliin ja huomioon ja kellon mukaan ois pitänyt ruokkia. Meillä pääsi Äidin ja isän syliin, samallalailla lastenlapset on sylitelty.

Itse tulleessani äidiksi, sain kuulla että syli ja hoiva ovat ne tärkeät kun lastani hoivasin. Äiti oli muutenkin aikanaan omapäinen mitä tuli neuvolan ohjeisiin, minä en saanut 3kk mehua yms vaan vitamiinitippoja ja maitoa. Sisko sai sen verran oireita ettei mulle haluttu samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.

Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."

En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.

Eli 40-50-luvulla syntynyt äiti? Ei yllätä.

Johannan N a t s i - h e n k i s e t opit?

Olin alkukuukaudet keskoskaapissa ilman mitään ihmiskontaktia. Pelkään hylätyksi tulemista. Kiinnyin pienenä ehkä keskimääräistä enemmän esineisiin ts. nalle, nukke vrt. ihmisiin.

Pidin vauvaa sylissä paljonkin, silti sosiaalityöntekijät katsoivat kiireellisen sijoituksen aiheelliseksi.