Lue keskustelun säännöt.
Vauvana ilman syliä, miten vaikuttaa.
11.04.2023 |
Sinä, jota äiti ei ole pitänyt lapsena paljoa sylissä, miten se on vaikuttanut elämääsi?
Arveletko saaneesi jotain seurauksia siitä?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.
Kyllä ja synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin vauvalaan eli vauva oli heti äidistään erossa.
80-luvulla puhuttiin kyllä jo vierihoidosta. Olisiko vanhempia asioita nuo? 40-luvulla syntyneet vaikuttavat keskimäärin kylmemmiltä, eivätkä pysty puhumaan tunteistaan.
Vanhat ikäpolvet erityisesti sodan ajan lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä on puhuttu,äiti ei kerennyt pitää kaikkia sylissä kun lapsia syntyi koko ajan lisää.Meitä oli vain kolme,kyllä sylitettiin ukki ja isä.Äitillä.paljon työtä.Pääasia että joku piti sylissään.Meistä ainakin kasvoi tasapainoisia aikuisia.
Hmm. En usko että pelkästään halailun tai sylissä pitämisen takia mutta Halailu ja muu fyysinen kontakti tuntuu oudolta (jopa pelottavalta) mutta samalla haluaisi ja kaipaisi sitä todella paljon. Hankala keskittyä itseeni missään tilanteessa enempi katsoo ympärille muita ihmisiä (loputon signaalejen kierre yleisillä paikoilla joka johtaa yliväsymykseen). Haluaisin merkityksellisempää ihmis kontaktia mutta en kykene siihen ja pelkään aina mihin ne johtaa ja pelkään ihmisiä. (Johtaa siihen että yritän olla mahdollisimman kiltti seuraan omaa toimintaa miten seison jne ja yritän olla hyvä ja avulias ihmisten joukossa.) Vaikka se ns "esittäminen" kuormittaa ja haluaa nopeaa pois ihmisten keskuudesta. Hankala keskittyä muitten puheisiin edes kun miettii miten pitäisi edes olla ihmisten seurassa. Puhe joskus taukoaa ja tulee änkytystä kun hermosto ylikuormittuu. Ajatukset ei pysy ihmisten kuuntelemisessa edes. Useasti katoaa omaan maailmaan oman pään sisälle. (Lapsesta asti mielikuvitus ollut turva paikka.) Normaali arjen elämä vaikeaa. Yritin joskus parantaa rutiineja (treenaamalla ja yksin opiskelemalla) yritin ottaa itseäni niskasta kiinni. Mutta kuormituin niin paljon että päädyin siihen tilaan. Jotta minun ympäristön taju katosi kokonaan ja meinasin jäädä auton alle useamman kerran saman vuoden aikana. Lääkkeistä treapiasta ja muusta ei ole ollut mitään apua. Yli 20v niissä käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli kotirouva. Silti en muista istuneeni äidin sylissä kertaakaan.
Olen miettinyt, onko se mahdollista vain tekeekö muisti kepposet.
N59
Sama täällä, olen N59 eikä äiti, kotirouva myös, sylissä pitänyt, isäkin harvoin. Uskon, että se on vaikuttanut omiin ihmissuhteisiini kielteisesti, tiedostan takertumisen ja luottamuspulan jne. Yksineläjäksi päädyin, vaikka muuta toivoinkin.
Ohis: luin jo kolmannen kerran
"vauvana ilman syyliä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi tarvitsee syliä paljon turvallisen kiintymyssuhteen vuoksi. Itse pidin lapsia vauvana paljon sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvitsee syliä paljon turvallisen kiintymyssuhteen vuoksi. Itse pidin lapsia vauvana paljon sylissä.
Se ei auta, jos on lopun elämää kusipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.
Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.
Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.
Siskoni on syntynyt -90. Äiti imetti lapsentahtisesti. Sisko oli aina jonkun sylissä, jos oli levoton tms. Itse olen syntynyt 70-luvun alussa, ja tiedän, että minua on imetetty silloisen mittapuun mukaan pitkään 4kk. Olemme "lämpimiä", rohkeita, itsenäisiä ja itsepäisiä ihmisiä. Meillä oli myös mummoja, pappoja, tätejä, setiä jne, jotka olivat lähellä, mm. nukuin päiväunet mummon ja papan välissä.
Miehen suvuissa oli kunnia-asia jättää vauva imettämättä ja antaa huutaa. Ovat läheisriippuvaisia, riiopuvuuksia löytyy alkoholista, pelaamisesta jne.
Omat sukuni ovat Karjalasta (mutta on meilläkin tunnekylmiä ihmisiä, pappani oli ihana poikkeus omassa suvussaan, mutta sillä puolella jälkipolvet ovat menneet pappani jäljisdä, eivät omin vanhempiensa). Miehen suvut ovat Hämeestä.
Pahimmillaan inhimillisen hoivan puute aikaanaaa institutionaalista autismia, esimerkkejä voi katsoa Romaniasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.
Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.
Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.
onneksi et totellut äitiäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa ketjun aiheeseen muuta, mutta välillä olen miettinyt lellinkö lastani liikaa. Olen vähän väliä halaamassa, pussaamassa poskelle, laulan lauluja jne. Poika on vähän alle 2.
Rakkauden osoituksilla ei voi lasta lelliä liikaa. Eri asia olisi, että jos antaa kaikessa periksi ja kaikki maailman lelut mitä mahdollista. Syliä ja hellyyttä sekä sanoja ei vaan voi olla liikaa. Jossain vaiheessa lapsi oppii säätelemään itse milloin haluaa ja milloin ei. Sitä ennen lapsen täytyykin saada tuntea olevansa aivan hurmaava ja ihana itsensä.
Tää on ollut aivan normaalia vauvanhoitoa joskus. Vauva on syötetty kellon mukaan ja sylissä ei ole juuri ylimääräisiä pidetty ja hyviä ihmisiä heistä on kasvanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai se vaikuttaa ja samoin jos sylittelijä on haiseva, siittävä koiras.
Lapsella on biologiset tarpeensa emolle ja erittäin pahoja kehityshäiriöitä ja psykologisia häiriöitä seuraa jos lasta ei kohdella kuin eläintä, eläin kun on.
Vierailija kirjoitti:
Tää on ollut aivan normaalia vauvanhoitoa joskus. Vauva on syötetty kellon mukaan ja sylissä ei ole juuri ylimääräisiä pidetty ja hyviä ihmisiä heistä on kasvanut.
No eikä ole vaan sosiopaatteja, psykopaatteja, indivisualisteja ja muuten häiriintyneitä yksilöitä. Et ole ilmeisesti koskaan tavannutkaan ihmistä joka on saanut normaalia äidin rakkautta, jos näin ajattelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa ketjun aiheeseen muuta, mutta välillä olen miettinyt lellinkö lastani liikaa. Olen vähän väliä halaamassa, pussaamassa poskelle, laulan lauluja jne. Poika on vähän alle 2.
Tuollainen läheisyys on nykyään suositeltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.
Oma esikoiseni syntyi -91. Äitini kielsi jyrkästi imettämästä silloin kun vauva oli nälkäinen. Ruokaa olisi saanut antaa neljän tunnin välein.
Myös sylissä pitäminen oli kielletty. Äitini tuli väkisin ottamaan vauvan pois, "sylissä ei pidetä."En kuitenkaan totellut äitiäni. Tästä vedettiin se johtopäätös, että meillä lapsi määrää kaikesta.
Siskoni on syntynyt -90. Äiti imetti lapsentahtisesti. Sisko oli aina jonkun sylissä, jos oli levoton tms. Itse olen syntynyt 70-luvun alussa, ja tiedän, että minua on imetetty silloisen mittapuun mukaan pitkään 4kk. Olemme "lämpimiä", rohkeita, itsenäisiä ja itsepäisiä ihmisiä. Meillä oli myös mummoja, pappoja, tätejä, setiä jne, jotka olivat lähellä, mm. nukuin päiväunet mummon ja papan välissä.
Miehen suvuissa oli kunnia-asia jättää vauva imettämättä ja antaa huutaa. Ovat läheisriippuvaisia, riiopuvuuksia löytyy alkoholista, pelaamisesta jne.
Omat sukuni ovat Karjalasta (mutta on meilläkin tunnekylmiä ihmisiä, pappani oli ihana poikkeus omassa suvussaan, mutta sillä puolella jälkipolvet ovat menneet pappani jäljisdä, eivät omin vanhempiensa). Miehen suvut ovat Hämeestä.
Pahimmillaan inhimillisen hoivan puute aikaanaaa institutionaalista autismia, esimerkkejä voi katsoa Romaniasta
Lapsen itku ei eroa mitenkään aikuisen itkusta. Miettikää nyt miltä tuntuisi elää koko oma elämä niin kärsimyksessä, että itkette päivät pääksytysten ja lopulta psykopatisoidutte ja hiljenette täysin.
En ihan ymmärrä mitä tarkoitusta tuo lapsenrääkkäys tai nykymuotoinen äitiysväkivalta palvelee, onko se jotain "miehille tulee parempi mieli kun kukaan ei rakasta muuta kuin hänen munaansa" -ajattelua vai mistä se on alun perin lähtöisin? Tappaako mies naisen ja vauvan jos nämä toimivat luonnollisesti, ja mies jää sivuun? En tiedä, en käsitä, mutta en uskaltaisi synnyttää suomeen enää.
En saanut olla sylissä lapsena koskaan.
Sen takia minä spämmään tällä palstalla. Tulen kaikkiin ketjuihin , vaikka ei ole mitään asiaa, vain häiriköinti.
Antakkee anteeks
Terv. Persuhullu
Vierailija kirjoitti:
Tätä voi kysyä mm. Juhani Palmulta.
Hän kuoli jo. Ei pysty kysyy. Ainakin löysi epämääräisiä naisia elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.
Kyllä ja synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin vauvalaan eli vauva oli heti äidistään erossa.
80-luvulla puhuttiin kyllä jo vierihoidosta. Olisiko vanhempia asioita nuo? 40-luvulla syntyneet vaikuttavat keskimäärin kylmemmiltä, eivätkä pysty puhumaan tunteistaan.
Osaavat raivota pätevästi, olen huomannut.
Sinä voit alkaa toimia, tunteet seuraa perässä.
En osaa sanoa ketjun aiheeseen muuta, mutta välillä olen miettinyt lellinkö lastani liikaa. Olen vähän väliä halaamassa, pussaamassa poskelle, laulan lauluja jne. Poika on vähän alle 2.