Vauvana ilman syliä, miten vaikuttaa.

Minulla oli tyly ja töykeä äiti. Sain lapsesta asti osakseni ikävää arvostelua ja kommentointia. En muista koskaan olleeni äitini sylissä. Myös aiheettomia rangaistuksia ja syytöksiä

Äiti sai myös itkukohtauksia, usein itsesäälistään. Hänellä oli myös suosikkilapsi.

Olen epävarma vielä näin vanhemmalla iälläkin. Tunnen huonommuutta ja kelpaamattomuutta. Miessuhteeni ovat olleet huonoja. En osaa vastaanottaa hyvää palautetta tai kehuja. Usein tunnen häpeääkin. Olen joutunut kiusatuksi sekä koulussa että työelämässä....jne

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Onko Emmanuel (ensimmäinen videossa) ylivireessä.

Huonostihan se vaikuttaa. Syntyy kehityksellinen trauma,  joka kulkee mukana koko elämän, mutta josta voi terapian avulla päästä eroon. Lämmin suositus Juha Klaavun kirjalle "Lapsuuden kehityksellinen trauma".

Kiitokset suosituksesta. Lisätietoa kehityksellisestä traumasta löytyy Youtube kanavallani ( https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu ) . Puhumme lapsuuden kehityksellisestä traumasta, traumoista ja monimuotoisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä (complex PTSD).

Varmaan vähemmän kuin se, että remmiä ei kuitenkaan säästelty.

En nyt osaa sanoa, mikä suoranaisesti johtuisi sylin puutteesta, ehkä se, etten halua ihmisten koskevan minuun ja halaaminen on äärimmäisen kiusallista. Minulle läheisyys on äärimmäisen intiimi asia ja vaatii syvää luottamusta. Ja toisaalta sitten se, että omia lapsiani pidän paljon sylissä ja kerron jatkuvasti, että he ovat rakkaita.

Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia. 

Harvemmin vauvoissa on syyliä ja ne saa kyllä hoidettua.

Mulla oli anoppi, jonka mielestä vauvaa ei saa pitää sylissä, ettei se totu siihen. Poikansa olikin sitten syvästi tunnevammainen ja aina hermostoltaan hälytystilassa.

Vierailija kirjoitti:

Pidin vauvaa sylissä paljonkin, silti sosiaalityöntekijät katsoivat kiireellisen sijoituksen aiheelliseksi.

Ja et yhtään tiedä miksi näin kävi? 

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

Ehkä 1870-luvulla. Tosin aina on ollut äitejä, jotka viis veisaavat neuvolan ohjeista.

Muuttuu persuksi

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli anoppi, jonka mielestä vauvaa ei saa pitää sylissä, ettei se totu siihen. Poikansa olikin sitten syvästi tunnevammainen ja aina hermostoltaan hälytystilassa.

Ettei johtunut nalkuttavasta vaimosta?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vähemmän kuin se, että remmiä ei kuitenkaan säästelty.

En nyt osaa sanoa, mikä suoranaisesti johtuisi sylin puutteesta, ehkä se, etten halua ihmisten koskevan minuun ja halaaminen on äärimmäisen kiusallista. Minulle läheisyys on äärimmäisen intiimi asia ja vaatii syvää luottamusta. Ja toisaalta sitten se, että omia lapsiani pidän paljon sylissä ja kerron jatkuvasti, että he ovat rakkaita.

Nuo ovat rasittavia vanhempia. Koko ajan lässyttämässä korvaan että äiti lakastaa sua. Ja tietenkin jatkuva haliminen, lääppiminen, kiehnääminen ja pusiminen kuuluu asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Pidin vauvaa sylissä paljonkin, silti sosiaalityöntekijät katsoivat kiireellisen sijoituksen aiheelliseksi.

Tiedät itsekin että sijoitukseen on syy ja se ei ole se että pidit lasta sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Huonostihan se vaikuttaa. Syntyy kehityksellinen trauma,  joka kulkee mukana koko elämän, mutta josta voi terapian avulla päästä eroon. Lämmin suositus Juha Klaavun kirjalle "Lapsuuden kehityksellinen trauma".

Toisaalta lapsia on erilaisia esimerkiksi meillä toinen kaksosista ei viihtynyt sylissä kuin hetken heti kun oppi vähän liikkumaan ja toinen olisi ollut aina sylissä mielellään ettei itse tarvitse edes itseään liikuttaa. 

Olin kuulemma rimpuillut aina irti kun oli otettu syliin.

En muista olleeni ikinä isän sylissä. Äidin sylissä ehkä kerran pari.

Vaatii pitkän ajan että luotan täysin toiseen ihmiseen. Halaaminen on lähinnä kiusallista. Omia lapsiani halailen ja sanoin sanallisesti että rakastan heitä.

En muista että vanhempani olisivat ikinä sanoneet minulle niin.

Nuorempana oli aivottomuuden tunnetta ja huonoa itsetuntoa. Pelkäsin joka asiassa pahinta ja asiat suurenivat mielessäni suhteettoman suuriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös se ollut jopa kasvatusohjeena joskus -70-80-luvuilla? Lasta ei saa pitää sylissä, eikä kannella, tottuu vielä hemmotteluun. Itkuun ei saa vastata, että keuhkot vahvistuu. Maitoa sai tasaisin välein 3 h syklillä, ei lapsen tahtisesti.

 

Kyllä ja synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin vauvalaan eli vauva oli heti äidistään erossa.

 

80-luvulla puhuttiin kyllä jo vierihoidosta. Olisiko vanhempia asioita nuo? 40-luvulla syntyneet vaikuttavat keskimäärin kylmemmiltä, eivätkä pysty puhumaan tunteistaan.

Kyllä joillakin ysärin alussa syntyneillä on 40-luvun puolella syntyneitä vanhempia. Esim. mieheni (s. 1990) boomer-vanhemmat välttelivät lastensa sylittämistä ja hellyyden antamista viimeiseen asti. Juurikin tuo, että eivät kasva "hemmotelluiksi kakaroiksi". Lapsille ei myöskään puhuttu juuri mitään, mutta heiltä kuitenkin vaadittiin aikuisten käytöstä. Tämä varsinkin on myös aika lailla oma kokemukseni. Mieheni isä ei myöskään osallistunut tämän synnytykseen, sekin oli tavallista vielä aivan 90-luvun alussa.

Vanhempani ovat syntyneet 1958. Pitivät kyllä sylissä, mutta olivat ja ovat yhä melko huonoja puhumaan. Eniten suu kävi silloin, jos kokivat minun jotenkin käyttäytyneen huonosti ja siihen riittivät aika mitättömät asiat. Vanhempani oli opetettu omassa lapsuudessaan olemaan hiljaa ja kuormittamatta aikuisia. Isäni oli mukana minun, ainoan lapsensa synnytyksessä mutta se oli kuulemma ollut ajanhukkaa, ennemmin olisi ollut töissä. "Ei äidit ja vauvat isää siihen tarvitse hämmentämään" "Hoivaava mies on neiti". Pitkään kärsin nimenomaan miesten miellyttämisen tarpeesta ja olen ollut aika surkeissa parisuhteissa ennen tätä nykyistä.

Ja me 90-luvun alussa syntyneet (itsekin syntynyt -90) vietiin myös vauvalaan käytännössä heti syntymän jälkeen. Joskus lapsena mietinkin että onko mut sekoitettu jonkun toisen perheen vauvan kanssa, kun tuntui että olin persoonaltani täysin päinvastainen kuin vanhempani :D Ja ollaan miehen kanssa onnistuttu siinä, ettei olla siirretty näitä typeriä käyttäytymismalleja omille lapsille.

"Ei äidit ja vauvat isää siihen tarvitse hämmentämään"

Kummasti sitä kuitenkin ollaan oltu ilolla hämmentämässä lapsi alulle. Vanhojen ukkojen logiikka ei petä koskaan :D

Mieheni isä kauhistui kun näki kuvan pojastaan pitämässä lastamme ihokontaktissa. Ei kuulemma kuulu miehille tuollainen, se on "mu1j1en tehtävä ja ei saa pitää sylissä liikaa". Mieheni taas sanoi, että mikään elämässä ei ollut tuntunut yhtä luonnolliselta kuin oman lapsen pitäminen lähellä. Kuinka uskomattoman voimakas se rakkaus ja suojeluvaisto oli ollut.

Hänen oma isänsä eli appiukkoni ei pitänyt häntä ikinä sylissä tai pitänyt edes kädestä kiinni. Ei siis ikinä mitään fyysistä kontaktia ollut ottanut lapsiinsa.

Äitini oli kotirouva. Silti en muista istuneeni äidin sylissä kertaakaan. 

Olen miettinyt, onko se mahdollista vain tekeekö muisti kepposet.

N59