Minulla on paha mieli.

Kirjoitin ylioppilaaksi. Hetikohta sen jälkeen tulin raskaaksi. Sain lapsen ja kohta toisenkin. Olin epävarma ja minulla oli huono itsetunto siitä, että ei ollut mitään ammattia. Kun lapset vähän kasvoivat tuli tilaisuus lähteä kouluun. Mitään pitkäaikaista en voinut lasten takia ajatella, koska omalla paikkakunnalla ei ollut mitään kouluja. Siispä kouluttauduin lastenhoitajaksi. Joudun asumaan viikot toisella paikkakunnalla ja kouluaika oli raskas. Oli ikävä lapsia ja huono omatunto kun olin kotoa poissa. Olin kuitenkin niin ylpeä siitä, että sain viimeinkin ammatin. Olin töissä ja viihdyin työssäni. Kuitenkin minun piti todistella itselleni, että olen hyvä ja ammattini on hyvä. Nyt lapset ovat jo niin isoja, että voisin mennä kouluun uudestaan. Mutta aikuiskoulutuksena ei ole tällä paikkakunnalla mahdollista suorittaa sellaisia tutkintoja joita haluaisin. Toisaalta viihdyn edelleen nykyisessä työssäni eikä palkkani tämän korkeammaksi enää tulisi amk:n jälkeenkään. Sitten luen tältä palstalta, että olen tyhmä ja laiska ja rahkeeni eivät riitä muuhun. Taas saan aloittaa itsetuntoni kokoamisen alusta. Rahkeeni riittäisivät ja olisivat riittäneet, mutta elämä ei aina mene kaikilla samalla tavalla.