68 % naisista alistui ottamaan miehen sukuminen.
Kommentit (113)
ja aion todellakin pitää sen, jos naimisiin menemme.
Kaikissa häissä ottaa päähän kosmisesti, jos pari ottaa miehen nimen. Erityisesti, jos naisen nimi on erikoisempi kuin miehen.
Tosiasia vain on, että monessa tapauksessa nainen alistuu ja luopuu hyvästä sukunimestään, koska mies ei suostu alistumaan ottamaan huonompaa sukunimeä.
Kyse on ihmisten henkilokohtaisista valinnoista joilla ei ole sinun kanssa mitään tekemistä.
lopeta nuo alistumispuheet. Ellet sitä odota että naisväki sinua olalla taputtaa kun pidät oman nimesi.
Emansipaatio tarkoittaa vapautumista vierasmääräisyydestä, tulemista riippumattomaksi jostakin.[1] Alun perin latinankielinen sana emancipatio tarkoitti pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta. Nykyisin käytetyimmässä merkityksessä emansipaatiolla tarkoitetaan naisten vapautumista patriarkaatin ylivallasta ja tulemista tasa-arvoisiksi miesten kanssa.[
Toki olisin halunnut lapselleni myös isän, mutta isä ei sitä halunnut. Meidän perheessä minä korjaan auton, hakkaan puut, imuroin, teen ruuat ja mikä parasta, mun ei koskaan tarvitse tapella kotitöistä! Mun mielestä on nastaa olla super-äiti, joka osaa mitä vaan.
En ole kuitenkaan mikään butch leijonaemo vaan kunnon vanhan kansan työläishevonen kotilla ja mökillä, jolla on myös nousujohtein ura.
Kyse on ihmisten henkilokohtaisista valinnoista joilla ei ole sinun kanssa mitään tekemistä.lopeta nuo alistumispuheet. Ellet sitä odota että naisväki sinua olalla taputtaa kun pidät oman nimesi.
Näin ne naaman peittävää huntua pitävät naisetkin todistelevat itselleen, kun istuvat tulikuumassa auringossa rannalla miehen istuessa shortseissa vieressä.
Kun harkitsin avioitumista nykyisen (2. mieheni) kanssa, olin iloinen, että hän oli ottanut itselleen eronneen äitinsä harvinaisen tyttönimen, joka on ollut käytössä ainakin 1600-luvun alusta. Meitä samannimisiä on nyt Suomessa n. 300, mutta kaimakin minulle löytyy, samoin miehelleni!
Kyse on ihmisten henkilokohtaisista valinnoista joilla ei ole sinun kanssa mitään tekemistä. lopeta nuo alistumispuheet. Ellet sitä odota että naisväki sinua olalla taputtaa kun pidät oman nimesi.
Näin ne naaman peittävää huntua pitävät naisetkin todistelevat itselleen, kun istuvat tulikuumassa auringossa rannalla miehen istuessa shortseissa vieressä.
Tuomitset suomalaisia naisia jotka tekevät valintansa kysymättä av-palstan hulluilta
ja
vertaat heitä johonkin vieraan kulttuurin naisiin joista et aivan varmasti mitään tiedä
. Toki olisin halunnut lapselleni myös isän, mutta isä ei sitä halunnut. Meidän perheessä minä korjaan auton, hakkaan puut, imuroin, teen ruuat ja mikä parasta, mun ei koskaan tarvitse tapella kotitöistä! Mun mielestä on nastaa olla super-äiti, joka osaa mitä vaan.
Tietäisit minkälaista on olla kunnon kartanon-emäntä. Tietenkin suuren kartanon emäntä tekee sinua enemmän tyotä. Se on tyotä määräillä palvelijoita, pitää huolta että kokilla on kaikki tarvitsemansa, ja huolehtia muista asioista.
68 % naisista alistui ottamaan miehen sukuminen. Miehistä vain 1.5 %.
Hih, uskon kyllä, että miehistä vain 1,5 % otti miehen sukunimen. Mitä ne loput teki? Kaasuttivat nuo 1,5 %?
Toki olisin halunnut lapselleni myös isän, mutta isä ei sitä halunnut. Meidän perheessä minä korjaan auton, hakkaan puut, imuroin, teen ruuat ja mikä parasta, mun ei koskaan tarvitse tapella kotitöistä! Mun mielestä on nastaa olla super-äiti, joka osaa mitä vaan. .
sillä mies ei halunnut sua.
Emansipaatio tarkoittaa vapautumista vierasmääräisyydestä, tulemista riippumattomaksi jostakin.[1] Alun perin latinankielinen sana emancipatio tarkoitti pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta. Nykyisin käytetyimmässä merkityksessä emansipaatiolla tarkoitetaan naisten vapautumista patriarkaatin ylivallasta ja tulemista tasa-arvoisiksi miesten kanssa.[ Toki olisin halunnut lapselleni myös isän, mutta isä ei sitä halunnut. Meidän perheessä minä korjaan auton, hakkaan puut, imuroin, teen ruuat ja mikä parasta, mun ei koskaan tarvitse tapella kotitöistä! Mun mielestä on nastaa olla super-äiti, joka osaa mitä vaan. En ole kuitenkaan mikään butch leijonaemo vaan kunnon vanhan kansan työläishevonen kotilla ja mökillä, jolla on myös nousujohtein ura.
pissia seisoviltasi.
Et kuitenkaan osaa pissia seisoviltasi.
Emansipaatioituneiden naisten pitää osata.
Repesin täysin luettuani tämän! Sehän siis käy näin otetaan klitasta ote ja pissitään. Tein sitä pienenä mökillä aina!
Minulla on siis myös nousujohteinen ura, joltain kartanonemännältä jäi se vissiin lukematta.
Olin emansipoitunut jo kun minusta kasvatettiin itsenäistä kahden veljen keskellä pikkutyttönä ja minusta tuli se, joka osaa vähän kaikkea! Isäni on aina minulle sanonut, että jos rupeaisit säyseämmäksi, kasvattaisit pitkän tukan ja pitäisit joskus suusi kiinni, sä olisit välittömästi naimisissa ;-)
Osaan muuten pissiä seisoviltani!
Repesin täysin luettuani tämän! Sehän siis käy näin otetaan klitasta ote ja pissitään. Tein sitä pienenä mökillä aina!
minä en tuollaista kehtaisi edes mainita
Anna mä arvaan, sä et kehtaa paljoa muutakaan ja olet masentunut kuin olet niin sisäänpäinkääntynyt. Ystäväsi pitävät sinua tylsänä, koska sinusta ei saa mitään koskaan irti, ja olet muutenkin hajuton ja mauton? Avioliittosikin perustuu ystävyyteen ja siihen, että kulissia on pidettävä yllä kynsin hampain.
Tännehän voi kirjoittaa vaikka käsikakasta, eikä kukaan tule koskaan tietämään, että kuka kirjoitti mitä.
eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta naisen uraan. Kuuluisa kirjailija on edelleen.
Turha keikka jolta olisi välttynyt, jos olisi alkuaankin pitänyt oman nimensä...
Älkää nyt ainakaan samaa virhettä toistako!
Kuin auto tai muu omaisuus vaihdettaisiin omille nimilleen..
Minä en ota ensi kesän häissä mieheni sukunimeä, eikä hän minun. Pidämme omamme. Lapsia on 2 toisella toisen nimi, toisella toisen. Nyt tasa- arvoista, mutta kun haaveena olisi kolmas lapsi, mitenkähän nimiasia sitten ratkaistaan..
Lapsia on 2 toisella toisen nimi, toisella toisen. Nyt tasa- arvoista, mutta kun haaveena olisi kolmas lapsi, mitenkähän nimiasia sitten ratkaistaan..
yritä nyt itse keksiä
Varmasti löytyy niitä naisia, jotka ottavat mihensä sukunimen koska se on kauniimpi, parempi yms.
Mutta jos kyse olisi oikeasti kauniimman sukunimen valitsemisesta, kun halutaan että koko perheellä on sama sukunimi, niin silloin prosentit eivät olisi 68/1,5 vaan tasan.
Tosiasia vain on, että monessa tapauksessa nainen alistuu ja luopuu hyvästä sukunimestään, koska mies ei suostu alistumaan ottamaan huonompaa sukunimeä.