Mikä oli mielestäsi pahin kasvatusvirhe jonka vanhempasi mielestäsi teki?

Ajatteli minun puolestani ja päätti, mikä on lapselle hyväksi.

Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta sitä se ei ole. Kontrollointiin oppiva ei löydä itseään, ei tunnista omia tunteitaan ja tarpeitaan, ja löytää puolisoksi kontrolloijan.

Äitini jäätävä negatiivisuus, kaikki on ei, kaikki on kohta pilalla, itku pitkästä ilosta, parasta näyttää heti hapanta naamaa, mikään ei ikinä tule onnistumaan.

Hänen isänsä oli juoppo ja hän oli oppinut että miten tahansa onkin nyt, kohta isä rupeaa juomaan ja kaikki on pilalla, joten parasta että ei koskaan alakaan nauttia tai iloita mistään.

Okei ymmärrän mutta hänen olisi silti pitänyt tehdä paremmin eikä kostaa isänsä alkoholismia meille syyttömille.

En saanut akateemista kasvatusta

Ei hoitanut omia tunnepuolen ongelmia. Huolehti paljon että kasvattaa meidät hyvin, mutta liioiteltu hermoilu siitä tekeekö virheitä tai että meille sattuu jotain vaikutti meihin.

Mykkäkoulu minua kohtaan.

No se, että faija ja mutsipuoli olivat juoppoja, ei varsinaisesti ole kasvatusvirhe, koska tuskin tarkoittivat dokaamistaan kasvatusmenetelmäksi. Kännisen faijan harjoittama väkivalta ? Joo, se.

Äiti uhkaili itsemurhalla aina jos me lapset olimme jotenkin hankalia.

Vanhemmat antoi paljon periksi asioissa. Jos meillä lapsilla oli joku sääntö ja me lapset hiukan pistimme vastaan niin vanhemmat antoivatkin periksi todella helposti. Eli toisaalta meillä oli paljon sääntöjä, joita ei kuitenkaan aina tarvinnut noudattaa hmm..

Se, että ei tuettu eikä kannustettu missään asiassa, usein päin vastoin. Itse selvisin, kaikki sisarukseni eivät.

Ei ikinä oikein kannustettu missään. Olin erittäin vaikea tempperamenttinen lapsi. Siskoni oli helppo ja fiksu. Vanhempieni keinot saada minut tottelevaiseksi olivat nolaaminen, häpeä, alistaminen. Kunpa he olisivat ottaneet apua vastaan. Kävimme kyllä psykologilla, mutta vanhempani eivät halunneet itse muuttua. Minulle alettiin syöttämään lääkkeitä ja toivottiin että muutun helpommaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei hoitanut omia tunnepuolen ongelmia. Huolehti paljon että kasvattaa meidät hyvin, mutta liioiteltu hermoilu siitä tekeekö virheitä tai että meille sattuu jotain vaikutti meihin.

Tätä pelkään omalla kohdalla, että huolehdin liikaa. Olen siis ylisuojeleva. Osin tähän vaikuttaa lapsen syntymä ja sen jälkeinen aika. Oli keskonen ja pelko monesta asiasta oli todellista.

Mistään ei koskaan puhuttu. Jos oli paha mieli tai mitä vain, annettiin ruokaa. Kaikki tunteet hoidettiin ruualla. Joten 40 vuotta syömishäiriö-helvettiä jo takana..

Ei päästetty oppikouluun, sain selkäsaunan kun kävin itsenäisesti pääsykokeessa ja minut hyväksyttiin ja kun sitten kerroin vanhemmilleni että pääsin koulutukseen, silloin tanssi remmi takapuolessa. Viimein naimissa ollessa sain opiskella mitä tahansa, 7 vuoden koulutus

toisella saralla toi kunnon työpaikan. - 48 v syntynyt nainen,

Samanlaisen kommentin haluan kirjoittaa kuin tuossa edellä oleva. Kannustus täysin puuttui. Enkä ollut oikeen mitään kellekään. Ketään ei kiinnostanut. Olin tosi yksinäinen lapsena.

Hemmottelivat liikaa. Olin pitkälle aikuisikään kuvitelmassa, että olen oikeutettu kaikkeen, mitä haluan. 

Niitä on niin monta. Pahin oli ehkä liiallinen kiltteyden vaatimus.

Ei maailmassa pelkällä kiltteydellä pärjää.

Eniten olen miettinyt sitä, miksi äiti välitti niin hirveästi muiden ihmisten mielipiteistä ja jätti meidät lapset selviämään sen takia usein yksin ongelmatilanteissa. Olisi ollut parempi saada jutella ja selvittää asioita kuin koko ajan paniikissa pelätä seuraako pienistäkin jutuista iso rangaistus. Opin salaamaan häneltä asioitani ja olen yhä sellainen parisuhteissani.

Yksi asia, jota en äidiltäni hyväksy vieläkään, miten hän opettajana antoi minulle tietoisesti kehnompia numeroita todistukseeni välttääkseen itse saamasta mainetta omien lastensa suosijana. Tunnusti sen minulle nyt aikuisiässä ja ilmeisesti vähän katuukin. Koin jo lapsena, että on epäreilua miten joku luokkakaveri saa oikeudenmukaisesti numeronsa ja minun kohdallani osaisin odottaa kahdenkin numeron alle siitä mitä kuuluisi. 

Mikä kasvatus? Ei meitä kasvatettu tai opetettu edes normaaleja juttuja. Kyllä ne itse oppii, oli vanhempieni ajatusmaailma. Aikuisiälläkin on tullut vastaan juttuja, mitkä toiset ovat jo oppineet äidinmaidossa.

Kaiken tekemisen piti olla kurjaa, työn teko on kurjaa, koulun käynti on kurjaa.

Vierailija kirjoitti:

Mistään ei koskaan puhuttu. Jos oli paha mieli tai mitä vain, annettiin ruokaa. Kaikki tunteet hoidettiin ruualla. Joten 40 vuotta syömishäiriö-helvettiä jo takana..

Minä ymmärrän, miten tähän joudutaan. Kaikista tehokkain tapa saada lapsi hyvälle tuulelle, on antaa ruokaa, josta tämä tykkää. Helpoo ongelmanratkaisu.