Nuoreni tuli kotiin todella humalassa...
Oli ollut yötä kaverillaan, ja tuli noin tunti sitten kotiin aivan humalassa... Olin aluksi järkyttynyt, että miten on saanut itsensä sellaiseen kuntoon. Tyttö selitti, että oli ollut niin ahdistunut ettei keksinyt muuta keinoa sietää olotilaa. Kysyin että mikä ahdistaa, niin sanoin että poikaystävä on tehnyt hänelle "jotain pahaa". Enempää ei suostunut asiasta puhumaan, vaikka yritin kysellä. Jos yritän puhua hänelle, saan vastaukseksi vaan huutoa ja raivoa.
Tyttö on nyt omassa huoneessaan. Noin vartti sitten kävi oksentamassa. Olen todella hämilläni. Mitä minun pitäisi tällaisessa tilanteessa tehdä, kun tyttö ei halua puhua? Mielestäni ei kuitenkaan ole millään tavalla hyväksyttävää juoda itseään tuohon kuntoon, vaikka olisi huono olo. Mutta tietenkin olen pääasiassa huolestunut, että mitä on käynyt.
Kommentit (31)
Ei nuoret tiedä alkoholin annoskokoja. Ellei joku selitä paljonko on paljon tai sopivasti. Mikä on mieto ja väkevä, erot.
On ihan normaalia, että pienet alaikäiset lapsetkin ryyppäävät ja parittelevat.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Miksi alapeukutatte? Kyllä nuorten kanssa tällaisia tilanteita aina välillä tapahtuu.
Provo aloitus mutta yksi huomio. Aikuiset voi ottaa alkoholia nollaukseen ja muuhunkin. Nuorten pitäisi vain purra hammasta ja sinnitellä. Taisi moni nykyinen vanhempi ottaa joskus itsekkin teininä. Että en lähtisi tuomitsemaan nuoria turhan helposti.
Huomenna pidät kasvatuksellisen keskustelun siitä kuinka on naisen velvollisuus imeä miehen kyr pää aina kun mies niin haluaa ja nielaista mäldet antaumuksella.
Tänään on sunnuntai ja huomenna maanantai.....
Helppoa, eikö vaan???
Vierailija kirjoitti:
Päivän huonoin provo 👿
Niin on.
Mistä näitä sekopäitä oikein löytyy?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tilanne on nyt?
Tyttö edelleen omassa huoneessa, aina välillä olen käynyt häntä katsomassa.
Kumma että kaikki pitävät tätä aloitusta provona. 🤔 Ap
Vierailija kirjoitti:
Provo aloitus mutta yksi huomio. Aikuiset voi ottaa alkoholia nollaukseen ja muuhunkin. Nuorten pitäisi vain purra hammasta ja sinnitellä. Taisi moni nykyinen vanhempi ottaa joskus itsekkin teininä. Että en lähtisi tuomitsemaan nuoria turhan helposti.
Miksi olisi provo?
1-/5