Lue keskustelun säännöt.
Minusta on tullut todella pelokas ja vetäytynyt. Mikä mielisairaus saa tällaista aikaan?
07.02.2023 |
Olen kärsinyt masennuksesta joskus ennenkin mutta nyt olen niin pahassa jamassa etten tiedä olenko ikinä ollut.
Töissä en ole käynyt kuukausiin. Hyvä jos pääsen kotoa liikkumaan mihinkään enää. Näen välillä läheisiä mutta yritän vältellä. En jaksa ihmisiä.
Koko elämä pelottaa. Ihan sama missä olen ja miten tätä elämää pohdin, se pelottaa niin kovin paljon. Syytän itseäni epäonnistumisesta ja inhoan itseäni.
En enää uskalla heittäytyä elämän vietäväksi.
En osaa selittää tätä, tuntuu että on vain pakko kuolla pian.
En jaksa enää laittaa itseäni kun lähden kotoa jonnekin. Mikään ei kiinnosta, ei sytytä. Olen apaattinen ja ilmeetön. Olo on väsynyt ja painava.
Tuntuu, että sekoan kohta. Tai etten vain kestä elämää.
Enkä ole mikään hysteerikko, en lue juuri mediaa. En pelkää näitä tapahtumia vaan koko elämää itsessään. Tuntuu etten ole minkään arvoinen enkä sovi joukkoon. Tuntuu, että olen ulkopuolinen, lasin takana kun muut elävät. Olen vankina pääni sisällä ja katselen kun päivät lipuu ohi. Toivon vain kuolemaa.
En pääse tästä vain ylös. En toivo tällaista kenellekään, koskaan en näin kokonasvaltaista sielun riutumista ole kokenut. Katoan vain jonnekin kauas päässäni oikeasta elämästä ja kaikki on niin epätodellista ja turhaa.
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vakavalta masennukselta. Tuollainen itsekin olin pahimman masennuksen ollessa päällä muutama vuosi sitten. Toivottavasti saat ja jaksat hakea tilanteeseen apua! Jaksamista ja voimia!
Vähän samalta tuntuu minustakin, paitsi etten haluaisi kuolla. En kyllä jaksa tätä elämääkään.
Hae apua. Yritä päästä terveysasemalle. Varaa aika netin kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön nyt Venlafaxinia mutta ei tämä ole auttanut ainakaan vielä paljoa.
Apua olen odotellut tosi kauan, olen ollut huonossa tilassa jo muutaman vuoden. Olen kuitenkin käynyt töissä ja opiskellut. Kun valmistuin niin päästin irti.
En enää jaksanut. En vain enää jaksa. Olen kuin elävä kuollut tai jotain sinne päin.
Luulin, että paranen pian mutta edelleen haudon vain kaiken päättymistä.
En tiedä mitä pelkään, ehkä sitä etten jaksa koska en ymmärrä miksi pitäisi.
Olen töissä hyvä ja varmasti pärjäisin mutta en pysty enää niihin rooleihin. En pysty enää mihinkään kuten ennen. Kaikelta on kadonnut tarkoitus ja olemisesta ilo. Tämä tuntuu vain epätodelliselta maailmalta tämä meidän paikkamme elää.
En jaksa olla täällä. En tiedä miten selviän tästä.
Alle 30v on vielä ikää. En vain ymmärrä mikä minun on. Pitäisi mennä ja tehdä, nauttia elämästä. En vain näe itseäni missään ja menneisyyskin on helvettiä, ne muistot ainakin mitkä tulevat takautumina. Kuin koko elämä olisi ollut suurelta osalta vain virhettä.
Ihmiset ahdistavat..
Ei vain tunne kuuluvansa tänne. Elää ihan oudossa omassa tilassaan. -ap
Luulen, että sinun pitäisi päästä ihan laitoshoitoon.
Ymmärrän kyllä, tuo kuulostaa hyvin pahalta ahdistukselta.
Jos lohduttaa, niin minulla oli samankaltaisia oireita muutama vuosi sitten. Kuitenkin aloin vaan pakottaa itseni haasteellisiin tilanteisiin, tapaamaan ihmisiä, ottamaan riskejä, pakotin itseni urheilemaan jne. ELämä pikku hiljaa aukesi.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama. Olin päiväkodissa töissä, mutta jouduin lopettamaan, koska en kestänyt meteliä ja kaaosta. En pysty olemaan ihmisten seurassa, tulen hulluksi kaikesta nykypäivän kiireestä ja touhusta. Olen onnellinen , kun saan olla yksin, kasvattaa kukkia puutarhassa ja touhuta, ilman mitään stressiä.
Jos soittaisit heti psy. päivystykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sä selviät tuosta. Maailmanmenohan on aika absurdia. Hae jutteluapua, että pääset henkiseen tasapainoon etkä voi enää pahoin.
Vierailija kirjoitti:
Onko jotain sattunut?
Kyllä mutta syytän itseäni olostani. Olen liian herkkä tähän maailmaan.
On tapahtunut aivan liikaa mutta silti tuntuu, että en ole tarpeeksi vahva ja pärjäävä tässä elämässä.
Ei tätä oikein osaa selittää eikä tietenkään jaksa paljoa syventyä. Kirjoitin koska en aina vain voi ymmärtää tätä. Miten ihmeessä menin näin huonoksi kun olen ollut edes sen verran vahva, että olen töissä käynyt. Minä vaan putosin tähän totaalisesti ja on olo ettei ulospääsyä ole. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet iällä, niin kannattaa harkita myös dementiatutkimusta. Siihen liittyy samat oireet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jotain sattunut?
Kyllä mutta syytän itseäni olostani. Olen liian herkkä tähän maailmaan.
On tapahtunut aivan liikaa mutta silti tuntuu, että en ole tarpeeksi vahva ja pärjäävä tässä elämässä.
Ei tätä oikein osaa selittää eikä tietenkään jaksa paljoa syventyä. Kirjoitin koska en aina vain voi ymmärtää tätä. Miten ihmeessä menin näin huonoksi kun olen ollut edes sen verran vahva, että olen töissä käynyt. Minä vaan putosin tähän totaalisesti ja on olo ettei ulospääsyä ole. -ap
Syy ei ole sinun, syy on sairauden. Se tulee vaivihkaa ennen kuin jysähtää kunnolla ja silloin toimintakyky katoaa lähes olemattomiin. Voit päästää irti ankaruudesta ja antaa itsellesi myötätuntoa.
Yritä saada aika terveyskeskukseen - kerro lääkärille tuntemuksesi ja sen mitä tälle palstalle kerroit. Sinulla voi olla myös alhainen ferritiinitaso, vitamiininpuutoksia ja varmasti masennusta. Näihin löytyy lääkkeitä, mutta psykogin puheille olisi hyvä päästä. Hän harkitsee tarvitsetko järeämpää hoitoa. Toivottavasti saat apua.
Mulla työelämä tekee tota.
Töissä aamusta iltaan. Työ on yksinäistä hommaa ja saa rauhassa olla, mutta työnantajat pakottaa ylitöihin.
Parhaimmillaan 11h päivässä.
Sitten kun työttömyys koittaa, niin tuntuu ettei oma perhekään tunnu omalta. Ihmettelee vaan niitä ihmisiä.
Ei tunne omia lapsiaan ja kumppani tuntuu omituiselta. Yhtäkkiä pitäisi tuntea heidät, kun on ollut monta kuukautta töissä. Työttömänä tavallaan pitäisi alkaa elää omaa elämää ja paikata kaikkea mitä on jäänyt luonnollisesti tekemättä ja halvalla on jäänyt. Normaalit työajat jos olisi ja hyvä palkka, niin olisi varaa pitää välipäiviä ettei syrjäydy elämästä.
Työelämän jälkeen kaikki normaali tuntuu ahdistavalta. Parturissa käynti, kaupassa käynti, syöpähoidot on jääneet kesken ja hampaitakaan ei ole kerennyt hoidattamaan kahteenkymmeneen vuoteen.
Epäilen että on mätääntyneitä takahampaita 2kpl.
Ei vaan saa aikaan, kun ei ole enää rutiinia.
Se mitä pakenee saa pakenijan aina kiinni. Omat demonit on kohdattava. Lopeta pakeneminen. Pysähdy. Tartu petoa kurkusta ja katso sitä silmiin.
Laitoshoitoa olen miettinyt mutta sinne ei helpolla pääse. Jos pääsen niin hävettäisi sekin varmaan.
Elän jatkuvan häpeän ja pelon kahlitsemana.
On ennenkin ollut tietenkin itsensä kanssa työstämistä mutta on kuitenkin pystynyt sietämään ja kestämään. On pystynyt normaaliin elämään.
Ihan kuin jokin olisi imenyt voimat ja ihmisyyden.
Kuin ei olisi vaihtoehtoja muuta kuin kuolema.
Silti kuitenkin haaveilen näkeväni vielä tulen, nuotion jonka äärellä olla. Sekä kesän, peilityynin järven jonka keskellä veneellä olen. Teen listaa mitä haluan nähdä ennen kuin on päästettävä irti kokonaan.
En halua olla säälittävä mutta kyllä tämä on aika sellainen koko ihmistä syövä tila tai sitten olen oikeasti epäkelpo ja liian herkkä tänne vahvojen sekä älykkäiden joukkoon. -ap
Olisikohan masennus pahentunut? Oletko jutellut kenellekkään ytäbälle tai tuttavalle tästä mitä tänne juuri kirjoitit? Mikään ei kiinnosta ja et näe missään hyvää. Osaatko sanoa millaiset asiat ja jutut tekisivät sut onnelliseks ja mitä kivaa sun päivissä on? Mistä mukavista asioista arjessa haaveilet? Tykkäätkö katsella tv sarjoja? Haluaisitko uusia kavereita ym? Uskon että elämä yllättää kun suunta on eteenpäin ja tuo vaikka mitä mukavaa että yllättävää sinun eteesi ja sinulle vaikka nyt tai aina ei siltä tunnu.
Masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Samanlaisia tuntemuksia on ollut jo monta vuotta, hieman lievempänä kyllä. Kaupassa käyn ja näen joskus sukulaisia. Pientä on elämäni.