Lue keskustelun säännöt.
Minusta on tullut todella pelokas ja vetäytynyt. Mikä mielisairaus saa tällaista aikaan?
07.02.2023 |
Olen kärsinyt masennuksesta joskus ennenkin mutta nyt olen niin pahassa jamassa etten tiedä olenko ikinä ollut.
Töissä en ole käynyt kuukausiin. Hyvä jos pääsen kotoa liikkumaan mihinkään enää. Näen välillä läheisiä mutta yritän vältellä. En jaksa ihmisiä.
Koko elämä pelottaa. Ihan sama missä olen ja miten tätä elämää pohdin, se pelottaa niin kovin paljon. Syytän itseäni epäonnistumisesta ja inhoan itseäni.
En enää uskalla heittäytyä elämän vietäväksi.
En osaa selittää tätä, tuntuu että on vain pakko kuolla pian.
En jaksa enää laittaa itseäni kun lähden kotoa jonnekin. Mikään ei kiinnosta, ei sytytä. Olen apaattinen ja ilmeetön. Olo on väsynyt ja painava.
Tuntuu, että sekoan kohta. Tai etten vain kestä elämää.
Enkä ole mikään hysteerikko, en lue juuri mediaa. En pelkää näitä tapahtumia vaan koko elämää itsessään. Tuntuu etten ole minkään arvoinen enkä sovi joukkoon. Tuntuu, että olen ulkopuolinen, lasin takana kun muut elävät. Olen vankina pääni sisällä ja katselen kun päivät lipuu ohi. Toivon vain kuolemaa.
En pääse tästä vain ylös. En toivo tällaista kenellekään, koskaan en näin kokonasvaltaista sielun riutumista ole kokenut. Katoan vain jonnekin kauas päässäni oikeasta elämästä ja kaikki on niin epätodellista ja turhaa.
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on joskus terveen merkki. Ehkä reagoi ympäristöön, systeemiin, ihmisiin, vaatimuksiin, liikaa paineita, väärät kontaktit, arvomaailma, vaatii itseltään liikaa, kantaa taakkaa, ehkä terveysasiat vai omat ajatuskuviot toistavat samaa? Jotain mietittävää. Alkoholit ja lääkkeet voivat tosin lisätä pelokkuutta eli deliriumia lähenee joillakin. Mitä materiaalia katsoo ja kuuntelee. Siitä pitää vähitellen irrottaa ehkä. Helpommin sanottu kuin tehty. Onko negatiivisuutta liikaa. Miten positiivisuutta saisi lisää ja mielikuvitusta. Kehon toimimaan tasapainoisesti.
Monellakin tavalla vaille jäänyt ihminen kaipaisi viimein sellaista syliä ja sielun lepopaikkaa, jossa voisi kokea lopullista ja ehdotonta turvaa. Käytännössä tämä kuitenkin johtaa kohtuuttomiin odotuksiin ja siksi myös toistuviin pettymyksiin ihmissuhteissa. Haavetta hyvistä, vastavuoroisista ihmissuhteista ei tarvitse hylätä, mutta ennen muuta on tarpeen oppia suhtautumaan itseesi, tunteisiisi ja tarpeisiisi uteliaasti ia avoimesti.
Kun mieli on epävakaa ja olo turvaton, on hyvä vahvistaa oloaan rakentamalla elämäänsä säännöllisyyttä, toistuvuutta ja ennakoitavuutta. Näin kehonkin tila pysyy vakaampana, mikä myös antaa suojaa nopeita mielenvaihteluja vastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että unesta ja vuorokausirytmistä kannattaa huolehtia menemällä aina nukkumaan samaan aikaan illalla ja nousemalla ylös samaan aikaan aamulla. Yhtä tärkeää on säännöllinen ateriarytmi. Useimmille syöminen 5 kertaa päivässä takaa sen, ettei verensokerin putoaminen saa aikaan masennuspiikkiä. Täytyy myös ulkoilla, sillä se auttaa sisäistä kelloasi pysymään ajassa kun toteutat ulkoilun aamuisin.
Monet parhaista keinoista epävakaan mielen kanssa elämiseen onnkehitetty dialektisen käyttäytymisterapian piirissä. Voit esim tutkia ajatusten, toimintojen ja tapahtumien ketj6ja, jotka johtavat parhimmillaan tilanteen karkaamiseen käsistä. Mitä ajattelit, tunsit ja miten kenties tulkitsit tilanteita liian pikaisesti? Mikä tarkkaan ottaen johti mihin?
Opettele tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteita rakentavalla tavalla: Kun alat harjoittaa itsemyötätuntoa ja tietoista läsnäoloa, tulet väkisinkin tietoiseksi myös tunteistasi. Syvimmät tunteemme ovat kytköksissä perustarpeisiin eli turvallisuuden, kunnioituksen ja arvostuksen, itsemääräämisen, yhteyden ja reiluuden tarpeisiin ja ovat siinä mielessä ohittamattomia. Sen sijaan voimme valita, pitkitämmekö hankalien tunteiden kestoa ottamalla häiritsevät ajatukset yhä uudelleen käsittelyyn. Voimme myös tulla tietoisiksi siitä, millä tavalla pintatunteet, kutenbkiukku, voivat olla yhteydessänsyvemmälle piileviin tunteisiin, kuten pettymykseen.
sun tila kuulostaa japanilaiselta hikikomori-nuorelta. Googlaa hikikomori. Eristäytyminen on itseään ruokkiva tila. Mitä enemmän eristäydyt, sitä enemmän pelkäät ulkomaailmaa ja sitä enemmän eristäydyt... Se varmaan liittyy myös dopamiinierityksen hiipumiseen aivoissa. Kun ei ole päämääriä, dopamiinia ei erity ja elämä tuntuu merkityksettömältä, jolloin dopamiinia erittyy vielä vähemmän.
Onko mitään, mikä saa sinut syttymään? Dekkarin lukeminen, alennusmyyntivaatteiden metsästäminen, pieni flirttailu? Nuo kolme saavat dopamiinin erittymään, monien muiden juttujen lisäksi. Jos saisit edes rippusen lisää, tuo "maasta irtautuminen" ehkä alkaisi hellittää sen verran ,että jaksaisit ottaa psykiatriseen sairaanhoitajaan yhteyttä. Suosittelen sellaista, koska ovat ilmaisia ja heille löytyy vielä nykyäänkin aikoja.
Liittyykö tilaasi voimakkaita häpeän ja riittämättömyyden tunteita? Häpeätkö itseäsi ja siksi et uskaltaudu ihmisten ilmoille? Hikikomori-eristäytymiseen liittyy usein juurikin tällainen omien epäonnistumisten häpeä ja riittämättömyyden tunteet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi noin yli 30 vuoden työuran jälkeen. Yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, etten kuulu sinne enkä ole samalla aaltopituudella työtoverieni kanssa.
Sulla oli psykoottinen masennus. Onko yhä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko posttraumaattinen stressihäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Itse en esimerkiksi saa enää hommattua uusia vaatteita vaikka käytän samoja kulahtaneita, mauttomia asukokonaisuuksia. En saa käytyä passikuvissa, saadakseni uuden passin. En pysty hoitamaan mitään tällaisia asioitani. Vaikka se olisi helppoa ja aikaahan minulla on mutta en pääse ulos kämpästäni hoitaakseni tällaisia juttuja. Se varmaan johtuu siitä, että en edes koe olevani tarpeeksi arvokas tehdäkseni tällaisia päätöksiä. Vitkuttelen koska en ymmärrä miksi tässä elämässä pitäisi olla mukana koska tuntuu, ettei minulla ole sijaa tässä elämässä. Myöskin harrastuksen suhteen, en vain pysty menemään vaikka varmaan nauttisin jos lopulta vain menisin.
Ennen olin aika itsevarmakin ja hoidin tottakai asiat mitään miettimättä, tietenkin. Sen kun teki ja meni. Nautin jopa työstäni ja elämä oli sellaista seikkailua jonka imussa oli mukana vaikka haavojakin oli, kelläpä ei.
Nyt tuntuu kuin päässä olisi kroonistunu
Nämä sun kirjoitukset ovat ihan täysin niinkuin olis tullu omalta näppäimistöltä. Olen täysin samanlaisessa tilanteessa. Työttömyydestä se mulla alkoi pahenemaan. Työ toi jonkin verran rytmiä ja kontakteja elämään, vaikka en minä työstäni erityisemmin nauttinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita piirtämään, kutomaan yms ihan mitä vaan jossa joudut keskittymään johonkin juttuun. Sun aivot tarvitsee lepoa.
Kuulostaa vihervasemmistolaisuudelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
CPTSD, usein pitkään jatkunut lapsuusajan traumatisoituminen taustalla, mutta voi olla myös vaikka parisuhdeväkivaltaa tai kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vihervasemmistolaisuudelta.
Terveisin katkera persu, joka olisi halunnut Brysseliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla oli psykoottinen masennus. Onko yhä?
Mistä päättelet noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vihervasemmistolaisuudelta.
Terveisin katkera persu, joka olisi halunnut Brysseliin.
Persulaisuus ja Brysseliin haluaminen on aika paradoksaalista.
Raision T.S. en laittaudu lastensaalistajia varten. Suvussanne virtaa saalistusvietti. Serkkusi Susanna piti lasten ahdisteluun keskittynyttä novellia. Todellakin teistä tullaan jatkossakin puhumaan 4b yhteisöissä. Niin, ja jaan autojenne rekisterinumeroita. Sitä saa mitä tilaa.
Jokin fyysinen työ, missä esim. liikutaan paljon tai kannellaan tavaroita voi olla sopiva. Purkaa lihasten 'patoutunutta toimettomuutta', kuten itse tulkitsen asiat. Kun jämähdän aloilleni enkä tee mitään suurempaa, alkaa keho käydä jotenkin levottomaksi, pää alkaa käydä oudoilla kierroksilla ja se ahdistus...
Tai sitten fyysinen harrastus, millä voi purkaa aivojumit, mitä tulee, kun tekee jotain ajattelutyötä. Itse olen hölkännyt kaupungin ulkoliikuntatelineille ja mm. nostellut niissä olevia pölkkyjä, jotta saa lihakset väsyneiksi ja olo paranee. Kun olin paremmassa kunnossa, menin harrastamaan jujutsua, missä treenattiin pari kertaa viikossa päälle tunnin verran. Sen jälkeen olin tosi hyvässä tikissä henkisesti. Lopetin asuinpaikan takia jujutsun ja tuli taas pudotusta. Nyt treenaan ylävartaloa ja teen polkupyörälenkkejä, joskin jälkimmäiset eivät tunnu niin haastavilta ainakaan alle kymmenen kilometrin matkoilla että varsinaisesti punnerrukset ja käsipainoilla nostelut (vain 6 kg, toistoja tekemällä saa kyllä lihakset väsyneiksi) hoitavat henkistä puolta. Kokonaisvaltainen liikunta jossa on ainakin tunnin kesto tyyliin jujutsu pitäisi keksiä nykyisessä sijainnissa, että saisi kropan toimeliaaksi.
Kuulostaa tutulta, AP. Yritä vain roikkua mukana. Ei tätä enää ole välttämättä kuin 50 vuotta jäljellä. Ajatella. Vältä kofeiinia ja muuta turhaan stimuloivia juttuja. Liikunta tekee hyvää ruumiille ja mielle. Kannattaa pitää muutenkin terveydestä huolta: vitamiinit, hyvä ravinto jne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sä selviät tuosta. Maailmanmenohan on aika absurdia. Hae jutteluapua, että pääset henkiseen tasapainoon etkä voi enää pahoin.
Kaikki tämä on outoa: internet ja langaton verkko. Se, että istun nyt tässä, on outoa.
Minulla on vuosikymmenten pituinen työura, jonka alkuvaiheessa en kestänyt päiväkodissa työskentelyä. Sen jälkeen olen pystynyt vaikka mihin muuhun, vaikeammilta kuulostaviin asioihin. Joka juttu ei sovi jokaiselle. Ammateissa on eroja.