Oletko saanut kynsisienen hoidettua ilman lääkitystä?
Muutama vuosi sitten kynsisieni iski ja on levinnyt muutaman kynnen kärkeen. Lääkäri tutki ja totesi, että ei suosittele voimakasta lääkitystä kosmeettiseen vaivaan, koska lääkehoito ei välttämättä auta ja vaiva voi heti palata. Millä keinolla olet saanut kynnet sandaalikuntoon kotona tai hoitolassa?
Kommentit (55)
Minulla oli varmaan kymmenen vuoden ajan kynsisieni. Ensin vain yhdessä varpaankynnessä, lopulta levisi kolmeen kynteen. Kokeilin amorolfiinilakkaa (Loceryl), pihkalakkaa, Vicks Vaporubia, erittäin vahvaa otsonoitua oliiviöljyä, Canespro Nailia yhdistettynä sienilääkevoiteeseem (ohjeen mukaan), Nailneria, tiputtelin jopa kloriittia suoraan kynsille...
Loceryl ei tehnyt mitään, pihkalakka haisi pahalta ja värjäsi kynnet, otsonoitu oliiviöljy ei tehnyt mitään ja haisi pahalta, Nailner ei tehnyt mitään ja kirveli ympäröivällä iholla, kloriitti ei tehnyt mitään.
Canespro Nail paransi ulkonäköä kun sillä pehmitti huonon kynnen osan ja vuoli ylimäärät pois, mutta kynnet kasvoivat ihan yhtä rumina takaisin. Vicks Vaporub paransi myös ulkonäköä, vei kellertävyyttä pois mutta sai kynsivallit ärtymään ja punoittamaan + jos oli pari päivää käyttämättä, keltainen väri palasi kynsiin.
Vasta 3 kk tablettikuuri (itrakonatsoli, Sporanox) paransi kynnet. Minua vaivasi estetiikan lisäksi paksujen kynsien painautuminen kenkiin (aiheutti kipua), vaikka viilasin ja ohensin kynsiä kertakäyttöisillä paperiviiloilla. Lisäksi isovarpaan kynsi oli osittain irronnut kynsipatjasta ja tämäkin tuntui epämiellyttävältä. Eli en sanoisi kynsisienen olevan pelkästään kosmeettinen ongelma. Lisäksi kynsisieneen liittyy oikeastaan aina myös jalkasieni/jalkasilsa, ja sehän voi altistaa jopa bakteeritulehdukselle (ruusu), jos rikkonaisesta ihosta pääsee pöpöjä elimistöön.
Jalkahoitaja väitti, että omenaviinietikka auttaa.
En kokeillut, vaan kysyin vaataiduuden varalle.
Itsellä auttoi vahva otsoniöljy ku viilasin varovasti kynnen pintaa säännöllisesti. Kynsi niin kovaa, ettei öljy muuten pääse tehoamaan.
Aika nopeasti alkoi tulla tulosta, vaikka kaikkiaan meni varmaan pari kuukautta. Kokonaan sain pois siis. Ei lääkkeen haittoja. Haju vahva, mutta siihen tottuu.
Aiempi joka käytti otsoniöljyä ilman tulosta, niin olitka tehnyt muuta esim viilannut vai pelkkää öljyä käyttänyt?
Vaihda lääkäriä. Apteekissa sanoivat, että tuotteet sopivat vain ennaltaehkäisyyn uuden tartunnan vuoksi, mutta eivät paranna kynsisientä.
Numero nelonen jatkaa, että voihan jalkahoidossa käydä. Jalkahoitoon kuuluu useimmiten myös kynsien ohennus/leikkaus. Minun kohdallani tosin jalkaterapeutti siirtyi sienikynsistä samalla poralla terveisiin kynsiin, lääkekuurin aikana tämä tosin ei haitannut. Mutta lääkkeettömänä pelkäisin terveiden kynsien infektoimista. Kotona käytin kertakäyttöisiä paperiviiloja vain sienikynsien ohentamiseen, ja heitin heti viilaamisen jälkeen roskiin.
Houkuttelevaa olisi lakata sienikynnet piiloon, mutta ryhmyinen ja paksu kynsi kyllä kuultaa lakan alta. Lisäksi kynsilakka voi "villiinnyttää" sienen etenemistä, kun sieni saa rauhassa muhia lakkakerroksen alla. Samoin sieni voi tarttua terveisiin kynsiin sudin välityksellä.
Kynsisieni on inha riesa. Olen sen välillä saanut pois apteekin tuotteilla ja vähän niitä vaihdellen. Olen myös sellaisen manikyyrisetin laitteella hionut kynsiä ohuemmiksi. Se sieni tulee kuitenkin aina takaisin.
Ei mulla ole ainakaan varaa kaikkia kenkiä uusia eikä niiden puhdistaminen ja desinfiointikaan tunnu kovin tehokasta olevan.
Onko otettu koepala? Mulla on paksuuntuneet kynnet, mutta ei ole kynsisieni.
Miltä teidän kynsisieni on siinä kynnessä näyttänyt? Että tunnistitte kynsisieneksi?
Leikkaa kynnet ja kaiva se nöyhtä sieltä väleistä säännöllisesti. Tuo on hygieniasta kiinni, joka sinulla ei ole kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä auttoi vahva otsoniöljy ku viilasin varovasti kynnen pintaa säännöllisesti. Kynsi niin kovaa, ettei öljy muuten pääse tehoamaan.
Aika nopeasti alkoi tulla tulosta, vaikka kaikkiaan meni varmaan pari kuukautta. Kokonaan sain pois siis. Ei lääkkeen haittoja. Haju vahva, mutta siihen tottuu.
Aiempi joka käytti otsoniöljyä ilman tulosta, niin olitka tehnyt muuta esim viilannut vai pelkkää öljyä käyttänyt?
Hei, viilasin ja ohensin sienikynsiä säännöllisesti käyttäessäni otsonoitua oliiviöljyä. Viilasin kynnet jopa hyvin ohuiksi, mutta uusi kasvava kynsi oli aina vaan paksua ja kellertävää.
Leikkaat kynnet sekä kynsiharjalla harjaat kynnenaluset käsidesillä säännöllisesti.
Koita apteekista ostettavaa 3% Vetyperoksidia. Sitä käytetään sairaaloissa avohaavojen hoitoon, koska se kuohauttaa bakteerit pois. On itsellä toiminut myös lievään kynsisieneen.
Kyllä olen saanut hoidettua itse. Aamuin illoin vetyperoksidia pari tippaa sairaalle kynnelle usean kuukauden ajan. Laitoin alussa pari kertaa vetyperoksidia pakastepussiin ja varpaat sinne n. 10 minuutiksi, joten kaikki varpaat ja varvasvälit tuli desinfioitua samalla kertaa. Nyt on kauniit ja tasaväriset kynnet. Hoito on halpa eikä tarvitse syödä lääkkeitä. Tärkeää on myös pitää varpaankynnet lyhyinä.
Vierailija kirjoitti:
Leikkaat kynnet sekä kynsiharjalla harjaat kynnenaluset käsidesillä säännöllisesti.
Miten kynnenalusten kuuraaminen vaikuttaa siihen, kasvaako tyvestä eli kynsiaiheesta tervettä vai sienen tulehduttamaa kynttä?
Be ett recept av din läkare som skriver ut lite häftigare vara att pensla naglarna med efter att de är filade. De som du får utan recept fungerar inte. Naglarna får nog en angenämare färg men det är allt.
Vierailija kirjoitti:
Leikkaa kynnet ja kaiva se nöyhtä sieltä väleistä säännöllisesti. Tuo on hygieniasta kiinni, joka sinulla ei ole kunnossa.
Kynsisieni hyvin harvoin paranee tälläisellä omahoidolla. Usein tarvitaan sisäinen ja ulkoinen lääkehoito. Kynsisieni voi kasvaa syvällä kynnen alla mihin ei tuo nöyhtän rapsuttelu auta. Kynsisieni voi tulla sellaisellekkin joka pitää hygieniastaan hyvin huolta :)
-jalkaterapeutti
Vierailija kirjoitti:
Onko otettu koepala? Mulla on paksuuntuneet kynnet, mutta ei ole kynsisieni.
Mulla ihotautilääkäri otatutti näytteen kolmeen kertaan.
Sanoi, että kynsisieni kasvaa huonosti labrassa ja siksi halusi varmistaa. Ei ollut kolmannellakaan kerralla.
Kokeilussa parhaillaan kuusenpihkalakka. Turvallinen luonnontuote, joka kuulemma on joitakin auttanut. Saa apteekista.